tiistai 21. maaliskuuta 2017

Tupla

Kuun ensimmäisenä lauantaina käytiin Cloudyn kanssa pitkästä aikaa agilitykisoissa. Kisataukoa oli kertynyt lähes 10 kuukautta, sillä viimeksi ollaan kisattu toukokuun lopussa ja olikin odottanut näitä kisoja innolla, sillä hinku päästä radalle oli kova. Kisoja edeltävällä viikolla oikealle kantapäälleni kävi pieni haaveri, minkä johdosta sillä juokseminen vähän sattui, mutta se ei ollut este kisaamiselle - korkeintaan hidaste. Daya sai lähteä mukaan turistiksi lenkkeilemään meidän kanssa kaikki lämmittely- ja jäähdyttelylenkit.

Ahneuksissani olin ilmoittanut Cloudyn kaikille kolmelle radalle ja tuomarina toimi Sari Mikkilä, jonka radoilla en olekaan muistaakseni ollut aikaisemmin. A-rata näytti rataantutustuessa mielettömän kivalta ja suoraviivaiselta, oikein sellaiselta perushelpolta ykkösluokan radalta. Startattiin luokan häntäpäässä ja Cloudy oli lämmittelylenkillä ihan innoissaan ja teki intopinkeänä erilaisia temppuja.

Radallekin vauhtia riitti vielä hyvin, mutta putkien huonot takaaleikkaukset jäivät vähän harmittamaan, sillä aikaisemmin ne ovat kisoissa toimineet hyvin. Taisi olla peräti ensimmäinen kerta, kun rataantutustumisessa uskalsin suunnitella tekeväni takaaleikkaukset, enkä valsseja, sillä kaikki aikaisemmat takaaleikkaukset ovat aina olleet hätäratkaisuja. Rata kuitenkin kosahti aika yllättävään juttuun, kun eurasier bongasi ratahenkilön, eikä keskittynyt hyppyyn ja tuli siitä ohi. Tältä radalta siis vitonen ja yliaikaa.




Toinen rata olikin jo profiililtaan haastavempi ja varsinkin kepeille vienti oli ykkösluokkaan melko kinkkinen. Meillä oli aika reilu rataantutustumisaika, joten ehdin muuttamaan ohjaussuunnitelmia kerran jos toisenkin. Olin seuraavana päivänä kisoissa kuuluttajana ja myös siellä tuomari antoi reilumpia rataantutustumisaikoja ja siinä jo mietittiin, miten olisi kannattanut tulla radalta ajoissa pois, eikä jäädä vartiksi hinkkaamaan. Jälkiviisautta parhaimmillaan.

Runsaasta rataantutustumisajasta huolimatta en kuitenkaan keksinyt kepeille mitään muuta ohjausta, kuin pakittaa sinne itse ja ottaa koira mukaan luottaen siihen, ettei se sinkoa viereiselle hypylle, jolle yllättävän moni koira ajautui. Oli kuitenkin aika surkuhupaisaa huomata, että tuo keppiohjaus jopa toimi! Sen jälkeen tajusin, että tästä saattaisi tulla jopa nolla - ja tulikin! Jäähdyttelylenkille lähdettiin hyvillä fiiliksillä ja sieltä tultiin takaisin kenties vielä tyytyväisempinä, kun tulokset kertoivat meidän radan riittäneen myös ihanneaikaan. Siispä tuloksella -3.04 saatiin meidän toinen LUVA! Sijoitus muistaakseni neljäs.

Kolmannelta radalta ei ole videota, mutta se oli haastavuudeltaan näiden kahden radan välimaastoa. Ei yhtä helppo, kuin ensimmäinen rata, muttei niin vaikea, kuin keskimmäinen. Tosin tälläkin radalla useammassa kohdassa takaaleikkaukset olisivat olleet se ykkösvalinta, mutta Cloudyn motivaatio oli jo kortilla, minkä vuoksi sijoitin kaikkiin mahdollisiin kohtiin niitä aina tuhottoman myöhässä olevia valssejani. Aiemmista radoista viisastuneena käskytin ja kannustin Cloudya enemmän sekä yritin itse liikkua reippaammin, vaikka risalla kantapäällä juoksentelu alkoi tuntua aika ilkeältä. Päätin kuitenkin jo ennen rataa, etten antaisi sen hidastaa menoa, sillä olisi Cloudya kohtaan olisi ollut väärin viedä se radalle, jos en itse olisi täysillä mukana.


Maaliin päästessä olin epävarma siitä, tuliko meille nolla. Ajattelin, että itseltäni jäi kuitenkin siinä tohinassa joku yli hypitty kontakti tai tekemättä jätetty keppiväli huomaamatta. Lisäksi Cloudy liikkui huonommin, kuin aiemmilla radoilla, joten en uskonut, että meidän etenemät riittäisivät ihanneaikaan, mutta se ei haitannut, koska edellisen radan nollasta riitti kyllä fiilisteltävää. Lähdettiin hakemaan Daya autosta meidän kanssa jäähdyttelylenkille ja Cloudya odotti palkinnoksi päivän urakoinnista ihana Cesar-pussi. Daya joutui turistin roolissa tyytymään Pedigreen vastaavaan.

Kun tultiin lenkiltä takaisin halliin, niin kaverit tulivat onnittelemaan voitosta. Olin itse yhtä kysymysmerkkiä, sillä en ollut katsonut toisten ratoja juuri ollenkaan. Tulokset olivat kuulemma kuulutettu hetki sitten, eikä radalle tullut muita nollia, kuin Cloudyn. Miten siistiä! Cloudy ei ole koskaan päässyt tässä lajissa sinne ykkössijalle, enkä osannut sitä oikein odottaakaan, kun joukossa on aina joku nopea nollantekijä, joille ihanneaikaan pääsy on itsestäänselvyys. Vielä yllättävempää oli kuitenkin tulos -0.48 ja SERT!

Tuntui aika uskomattomalta, sillä en todellakaan odottanut Cloudyn nousevan 2.luokkaan näin pian. Kalenteri on itse asiassa täynnä kesän mahdollisia kisareissuja, joita olen katsonut vain 1.luokkaa silmällä pitäen. Kieltämättä heti kisojen jälkeen agilitykärpänen pääsi puraisemaan ja selasin toiveikkaana vielä kevään kisakalenteria, vaikka näillä taidoilla en kyllä viitsi matkustella kisaamaan. Iloitaan nyt ihan rauhassa tästä ja mietitään, mistä saataisiin niiden taitojen lisäksi vielä vähän lisää vauhtiakin.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Talvipäivät

Perjantaina suunnistettiin Ooppelin nokka kohti Pöytyän Ylänettä ja Suomen Eurasier Kerhon talvipäiviä. Olen viimeksi ollut kerhon kesäpäivillä vuonna 2011 Cloudyn ollessa puolivuotias ja nyt oman auton myötä tarjoitui mahdollisuus osallistua uudemman kerran.

En kuitenkaan aluksi uskaltanut ilmoittautua, sillä pelkäsin viikonlopun menevän Dayan juoksujen- tai astutuksen kanssa päällekäin ja sijoitustyttö Vinka oli vailla hoitopaikkaa, joten ajattelin osallistua pelkästään lauantaina pidettävään vuosikokoukseen. Loppujen lopuksi Vinka-Villiolo ei sittenkään tarvinnut hoitopaikkaa ja Dayan juoksut olivat myös matkanteolle suotuisat, joten pääsinkin osallistumaan koko viikonlopuksi. Perjantaina päästessäni matkaan olinkin todella helpottunut siitä, ettei tarvitsisi taittaa matkaa edestakaisin saman päivän aikana. Ajokeli oli hirveä ja noin neljän tunnin matkan aikana Radio Nova tiesi kertoa ainakin neljästä Jyväskylässä sattuneesta onnettomuudesta, joten taisin lähteä pois kaupungista kreivin aikaan.

Päästiin hieman ennen kuutta perille Kuralan Kartanotilalle, joka osoittautui aivan upeaksi paikaksi. Majoittauduttiin samaan mökkiin parin eukku-uroksen sekä niiden omistajien kanssa ja saatiinkin parvimajoituksen sijan oma huone. Itse en ole majoituksen suhteen kranttu, mutta Cloudy on muiden koirien seurassa melkoisen tiukkapipoinen poliisi, joten oma huone antoi sille paremmin omaa tilaa. Käytiin lenkillä ja sen jälkeen istuttiin iltaa, joka venyi noin yhteen saakka. Joku guru on muistaakseni joskus sanonut, että parhaiten oppii vanhoja harrastajia kuuntelemalla ja illan jälkeen siihen pystyi kyllä samaistumaan. Voi sitä tiedon ja uusien ajatuksien määrää, joka tarttui mukaan jo yhdestä illasta!

Reissuun lähtiessä aina jotain unohtuu. Tällä kertaa ne oli tyyppien ruokakupit.

Lauantaiaamu alkoi rallytoko- ja näyttelytreeneillä. Kuralan Kartanotila oli siitä yllättävä paikka, että siellä oli Hilpi-halli, jossa oli tekonurmi ja agilityesteitä. Enkä tosiaan ollut ainoa, joka ei olisi ensimmäisenä uskonut löytävänsä agilityhallia Kartanotilalta. Porukka jaettiin kahteen ryhmään ja me kuuluttiin niihin, jotka aloittivat rallytokosta. Halliin oli tehty kolme eri pistettä, joissa kahdessa treenattiin pientä radanpätkää ja yksi piste oli pyhitetty pelkästään käännöksille. Aloitettiin Duran kanssa radanpätkistä ja Tusu hösötti ja pyöri sen verran, että kulutettiin jo lähtökyltillä ruhtinaallisesti aikaa siihen, että tyyppi istuisi edes hetken aloillaan. Ainakin koiralla oli kivaa, eikä treenit menneet yhtään hullummin siihen nähden, että tyyppi on tehnyt tätä lajia viimeksi Loppiaisen kisoissa.

Cloudylle ratapätkät olivat helppoja ja se tekikin todella keskittyneesti hommia. Käännökset ovat meille tyhmiä ja vaikeita, joten skipattiin se piste lähes kokonaan. Tällä tyylillä ne taidot varmasti kehittyykin, eikö? Me ehdittiin omalta osaltamme lopettaa treenit ennen ryhmien vaihtumista, joten hyödynnettiin nämä pienetkin luppoajat lenkkeilyyn. Keli oli upea ja tilaa ympäröivillä pelloilla olisi voinut lenkkeillä loputtomiin.

Näyttelytreeneihin otin pelkästään Cloudyn, koska ilmoitin sen Korpilahdelle näyttelyyn. En tosin ottanut näyttelyhihnaa mukaan ja koira ei yhdistänyt ylläni ollutta treeniliiviä näyttelyraviin, joten se tarjosi liikkuessa seuruuta, mutta pönötti kuitenkin hienosti. Näyttelytreenien jälkeen käytiin jälleen kerran pienellä kävelyllä ennen ruokailua ja vuosikokousta.

Ruokailu yllätti posiitiivisesti, sillä normaalista poiketen kasvisvaihtoehto osoittautui niin hyväksi, että sitä olisi voinut hakea jopa lisääkin. Ruokailun jälkeen pidettiin vuosikokous, jossa minut valittiin rotuyhdistyksen hallitukseen ja Cloudy palkittiin vuoden 2016 harrastaja-eurasierina. Tästä olin todella yllättynyt, sillä vaikka Cloudy on saanut sen kunnian pari kertaa aikaisemminkin, niin viime vuonna me kisattiin vähän, eivätkä tulokset olleet kummoisia. Cloudylle siis synttärilahjaksi diplomi sekä kerhon kaiverruksella varustettu pokaali, jota tuskin koskaan raaskii laittaa kiertoon.

Kokouksen jälkeen muut menivät yhteislenkille, mutta omat tyypit ehdin käyttämään vain nopealla kiepillä ennen uuden hallituksen järjestäytymiskokousta. Sieltä lensin pitämään agilitytreenejä ja oli mukavaa kouluttaa ensimmäistä kertaa pelkästään eurasierporukkaa. Koirat oppivat aivan huikeata vauhtia ja olivat reippaita menijöitä. Illalla taas vietettiin iltaa, joka tosin jälleen venyi yön puolelle.

Sunnuntaiaamuna tiedossa oli leikkimielinen juoksukilpailu. Itse olen tottunut, että leiriohjelmaan kuuluu lähinnä treenejä tai luentoja, joten myönnettäköön, että juoksukilpailut pellolla eivät kuullostaneet kovin mielenkiintoisilta. Olisi kuitenkin syytä jättää ennakkoluulot sivuun vähän useammin, sillä kisat osoittautuivatkin aika hauskaksi "aivot narikkaan"-hommaksi ja pari tuntia kului kuin siivillä. Näissä skaboissa kummallekaan koiralle ei herunut menestystä ja Dura taisi kahteen otteeseen eksyä kisakaverin kaistalle. Tusu tosin häviää muille jo jalkojen pituudessa ja viikonlopun aikana minulta taidettiin noin viisi kertaa kysyä, että minkä ikäinen pentu se on...

Juoksukisojen jälkeen lähdettiin vielä muutaman koiran voimin yhteislenkkeilemään pellolle, jossa Dura juoksi rinkiä, muttei kukaan halunnut leikkiä sen kanssa. Sitten auton pakkaus ja auton nokka kohti Jyväskylää. Ehdin olla kotona noin tunnin, ennen kuin lähdin vielä 70km ilta-ajelulle viemään Duran kotiin sekä hakemaan paimenet äidiltä, jossa ne olivat viikonlopun hoidossa. Jäin kyllä jo innolla odottamaan kesäpäiviä ja niiden yhteydessä järjestettävää erikoisnäyttelyä ja ne vieläpä järjestetään aivan tässä Jyväskylän vieressä, Hankasalmella. Sinne siis!