maanantai 20. helmikuuta 2017

Kevään koirahyppelyä

Tämä vuosi on Cloudylle sellainen agilityssä kunnostautumisen paikka ja se alkoikin lupaavasti, sillä tammikuun alussa käytiin tekemässä muutamat lyhyet, mutta hyvät ja ytimekkäät keppitreenit. Pelkästään neljällä kepillä, ensin ohjureilla, toiset treenit yhdellä ohjurilla ja kolmannet kokonaan ilman. Olisin kuvitellut niiden häivyttämisen olevan vaikeampaa, mutta Cloudy pujotteli hienosti ja tarkemmin ajalteltuna koira aikoinaan osasi ne aika hyvin, ennen kuin ohjaajalle tuli kiire kisaamaan. Sitten koiratanssikisat sotkivat pakkaa ja nämä meidän hyvin alkaneet keppitreenit pääsivät lysähtämään. Ehkä lukuloman aikana ehtisi elvyttämään tämän projektin?

Päätin hammasta purren jättää hakematta Cloudylle ryhmäpaikkaa kevään-ja kesän ajaksi. Viime syksyn muka-aktiivinen itsenäinen treenaaminen onnistui hävyttömän huonosti, joten ajattelin ryhmäpaikan olevan tarpeen, jotta saataisiin treenaamiseen edes jotain säännöllisyyttä ja rutiinia. Kävin useampana iltana läpi ryhmävaihtoehtoja ja ehdin iloitsemaan siitä, että päästäisiin taas treenaamaan valvovan silmän alle.

Tarkemmin ajateltuna viikottainen sitoutuminen ei kuitenkaan kuullostanut kovin fiksulta, kun Dayan mahdolliset pennut, kirjoitukset ja työt toisivat varmasti kevääseen sisältöä jo muutenkin. Lisäksi Cloudyn motivaatio on aikaisempina vuosina ollut vähän kortilla viikkottaisella treenailulla, ellei kyse ole ollut helpoista muutaman esteen sarjoista tai muuten lyhyistä radoista, mutta laiskan ohjaajan mielestä sellaisten treenaaminen on pidemmän päälle vähän puuduttavaa, kun koira kuitenkin osaa.



Kuin taikaiskusta naapuriseuralle perustettiin kesäryhmä, jossa tehdään ratatreeniä joka toinen sunnuntai-ilta. Ajankohta on ihan täydellinen niin omien menojen kuin koiran motivaationkin kannalta, joten laitoin paikkakyselyn ja päästiinkin mukaan! Aivan huippua. Oman kotiseuran noin kerran kuussa olevat ratatreenit ovat sopineet omalle kalenterille melko huonosti ja ne olisivat vaatineet sen koira tänne- ja takaisin-rumban, kun se kuitenkin asustelee pääosin äidin luona. Kesätreenit on kuitenkin ensimmäisiä- ja viimeisiä kertoja lukuunottamatta siellä suunnalla, jossa koirakin pääosin asuu, joten ryhmä sopii meille kaikin puolin paremmin kuin hyvin.

Lisäksi ilmoitin Cloudyn Korpilahden ryhmänäyttelyyn ja näyttelykärpänen on oikeastaan ehtinyt kasvaa aika suureksi, sillä Cloudy on ollut kehässä viimeksi vuonna 2015 messarissa. Onhan siitä jo aikaakin. Oikeastaanhan tuo koira ei tarvitse suomesta enää mitään, mutta näyttelypaikalle ei ole pitkä matka ja tuomarikin on mielenkiintoinen, sillä Cloudy ole ollut hänen kehässään aiemmin. Siispä lähdetään kokeilemaan, onko maneesissa yhtä kylmä kuin aikaisempina vuosina.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Jännittäviä aikoja

Tanssikisojen jälkeen ollaan otettu treenirintamalla rauhallisesti ja samaten myös hieronnan jälkeen. 

Viime torstaina tanssikaverit kävivät hierojalla ja molempien koirien osalta olin ehtinyt maalailemaan piruja seinille. Paitsi että kelit ovat olleet mitä ovat, niin Daya oli joulukuun hieronnassa melko kierossa kunnossa. Cloudyn osalta ei hirvittänyt mikään muu kuin sellainen pikkujuttu, että se on käynyt hoidettavana viimeksi viime keväänä...lohduttauduin sillä, ettei se ole tarkemmin ajatellen kovin aktiivisessa harrastuskäytössä ollutkaan. Suurin osa Cloudyn viime vuodesta oli kotikoirailua äidin luona.

Käsittelyn päätteeksi Dayan paperiin kirjoitettiin "kuin eri koira" sillä joulukuun loppupuolella olleista jumeista ei ollut enää tietoakaan, vaan tyyppi oli oikein hyvässä kunnossa. Cloudykaan ei ollut niin pahana, kuin olisi voinut luulla, mutta kuitenkin vähän tukossa. Jatkokäsittelylle ei suoraan ollut tarvetta, mutta seuraillaan. Jatkossa hoitoväli pidetään kuitenkin suosiolla vähän tiivimpänä...


Daya kävi tammikuun puolella uudemman kerran polvitarkastuksessa, kun tsekkiläisen parin vuoden takainen tulos ehti vanhentumaan. Daikku sai jälleen priimat paperit, eli tuloksena iloinen 0/0. Sitä seuraavalla viikolla Wintu puolestaan kävi hammaskivenpoistossa ja siitä reissusta tulikin vähän pidempi, sillä huomattiin, että shetlantilaisen toinenkin P4-hammas oli lohjennut. Tiedossa oli siis jälleen kerran hampaanpoisto vol. 927293739. Aikaa Wintulle oli kuitenkin varattu vain sen hammaskivenpoiston verran, joten ajattelin, että joudutaan varaamaan uusi ja pidempi aika. Onneksi klinikalla saatiin aikatauluja sumplittua siten, että nämä molemmat pystyttiin tekemään samalla reissulla. Onnea on näin ihana vakioklinikka.

Daya sai hyvillä mielin jäädä hieronnan jälkeen odottamaan juoksujaan. Erika sanoi, että käsittely saattaa nopeuttaa juoksujen alkamista, joita olin odottanut alkaviksi helmikuun puolivälin jälkeen. Myöhään perjantai-iltana saatiin kuitenkin tippa paperille, joten projekti pikkuDaikkuja nytkähti askeleen eteenpäin. Ensi viikolla olisi siis tiedossa reissua Itäisempään Suomeen, tuskin maltan odottaa!