lauantai 26. marraskuuta 2016

Monipuolinen marraskuu

Marrasuun ensimmäisenä lauantaina lähdettiin vähän extempore käymään agilitymölleissä, jonne lähti lauman ainoat agikelpoiset, eli Cloudy ja Daya.

Daya sai mennä putkiralliin, joka kyllä oli mielestäni jokseenkin haastava ollakseen tosimölleille ja pennuille suunnattu. Ensimmäinen kierros meni säätämiseksi, kun en ehtinyt enkä osannut ohjata tsekkiläistä kunnolla ja se tulikin useista hypyistä ohi. Tämä oli aika yllättävää, sillä se ei ole tehnyt moista ennen ja Windyn sekä Cloudyn kanssa pystyy/pystyi aina luottamaan siihen, että kyllä ne sieltä pomppii. Tosin Dayalla on paljon vähemmän kokemusta tästä lajista, ettei se ole mikään ihme, jos se ei anna yhtä paljon anteeksi, kuin edeltäjänsä.

Toisella kierroksella meni jo vähän paremmin, mutta siellä oli hirveän rumaa varmistelua ensimmäisen radan hyppyjenohitusten vuoksi ja myös yksi väärä putken pää tarttui mukaan.

Cloudy meni 1.luokan tasoiselle radalle. Ensimmäisellä rundilla eurasier oli liiankin iloinen, säntäili putkiin ja vähän sinne ja tänne ja tuonne. Se oli aika yllättävää, sillä moinen ei ole yhtään Cloudyn tapaista, mutta tyypin innokkuus kieltämättä huvitti. Vaihteeksi näinkin.

Cloudy ei tosin halunnut hypätä muuria, mutta sinne oli melko lyhyt esteväli, joten on mahdollista, ettei se vaan saanut koottua itseään. Toisella kierroksella Cloudylta olikin jo virta pois, mikä oli melko sääli. Tehtiin aika monta mokaa, muttei hylkyä, joten Cloudy sijoittui lähinnä tuurilla luokkansa ensimmäiseksi miljoonalla virhepisteellä ja oli samalla ainoa sijoittuja.

Marraskuun toisena viikonloppuna oli Jyväskylän KV-näyttelyt, jossa vastasin kehien ruokahuollosta. Tämä olikin jo 10.vuosi peräkkäin, kun olin näyttelyssä talkoilemassa. Tai saattoi olla jopa yhdestoista, en aivan tarkalleen muista. Meillä sujui hommat hyvin ja mulla oli aivan upeat talkoolaiset, kiitos vielä tätäkin kautta kaikille! Kävin myös esittämässä suomenpystykorvan, jolle tulokseksi EH ylimääräisten kilojen vuoksi. Koirille shoppailin kasapäin luita sekä parit kynsisakset, mutta loput ostokset jätin suosiolla messariin.

Cloudy ehti käymään jälleen kerran hampaanpoistossa. Jo elokuun hammasoperaatiossa huomattiin, että toisesta hampaasta oli haljennut kruunu, joten käytiin nappaamassa sekin pois, ettei se aiheuttaisi tai tulisi aiheuttamaan kipua. Tämän johdosta vuoden viimeiset agikisat, jotka olisivat olleet huomenna, jäävät väliin, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä Cloudy ei edelleenkään ole treenannut aksajuttuja, joten katsellaan niitä kisahommia enemmän ja paremmin sitten ensi vuonna.

Ilmoitin Dayan vuoden viimeisiin kisoihin joulukuun alkuun ja mennään kisailemaan rallytokon merkeissä. Tällä kertaa ollaan jopa treenattu, lähinnä erilaisia puolenvaihtoja, mutta jos heittäydytään ahkeriksi, niin hiotaan vielä kylttien suorittamista myös oikealla puolella. Ei kuulu tapoihin käydä kisaamassa tätä lajia vain yhdellä koiralla, mutta Cloudylle saa nyt toistaiseksi riittää nuo viisi VOI0-tulosta ja Duraa en viitsi raahata sille tuntemattomaan halliin, kun sen kanssa ei pääse treenaamaan ennen kisoja. Lauman nuorimmainen käy ehkä ensi vuoden puolella yrittämässä sitä viimeistä alokasluokan tulosta jostakin ulkokisasta tai tutusta hallista.

Myös ne onnistuneet kuvat jäivät odottamaan seuraavaa miittiä

Viime perjantaina molemmat eurasierit ottivat osaa joukkotarkastukseen sydänkuuntelun verran. Molemmilla oli priima pumppu, eli sivuääniä ei kuulunut. Myös Duran sisko Ninni oli mukana ja sille priimatulokset niin polvien kuin sydämenkin osalta, ainoastaan vasemmasta silmästä löytyi yksi ylimääräinen ripsi, joka on onneksi harmiton.

Seuraavana päivänä käytiin moikkaamassa Dayan sulhasehdokasta ja sitä seuraavana päivänä meillä oli Vinkan ja sen sisaruksien pentumiitti. Tyypit oli aivan mahtavia ja toivottavasti saadaan uudet treffit pian pystyyn, sillä nämä jäivät meidän osalta vähän lyhyiksi, kun mahatauti päätti tulla kylään. Tuotiin kuitenkin miittiin Dayan valioitumiskakku, joka näytti tältä, mutta matkalla tapahtui jotain ja kahvipöydässä siinä ei ollut enää kirjaintakaan jäljellä...hyvinpä meni omastakin mielestä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Vanhuus ei tule yksin

Muutama viikko sitten perjantaina suunnistettiin Cloudyn kanssa auton nokka kohti Klaukkalaa ja meidän osalta viimeistä Tokonuorten valmennusviikonloppua. Matka ei sujunut täysin ongelmitta ja jouduinkin noin 30km ennen päämäärää stoppaamaan Hesburgeriin lataamaan puhelinta, joka toimi navigaattorina. Löydettiin kuitenkin perille Kennelliiton Koulutustilaan ja osallistujille jaettiin tuttuun tapaan kaikenlaista tavaraa, joiden seassa oli tällä kertaa matkalaturi/varavirtalähde. Mikä tuuri!

Perjantai alkoi Vappu Alatalon luennolla, jonka jälkeen oli treenit. Jokainen sai mietittäväksi yhden liikkeen/asian, joka kokeissa jännittää eniten ja itse mainitsin paikkamakuun. En jännitä omien koirien suoriutumista, sillä ne pysyy ja silloinkin, jos eivät pysy, niin eivät mene häiritsemään toisia koiria. Itseäni kuitenkin ahdistaa se, jos en näe piilosta mitä rivissä tapahtuu ja näin ollen pysty itse vaikuttamaan siihen, jos siellä tapahtuukin jotain, mihin haluaisin puuttua. En ehkä ikinä unohda sitä, miten yhdessä paikkiksessa Windyn peräpäässä oli samanaikaisesti kaksi koiraa, eikä tuomari pyytänyt kytkemään kumpaakaan, ennen kuin shetlantilainen nousi ylös. 

Kuva: Aamu Hautaniemi

Tämän johdosta meidän perjantai-illan teemaksi kuitenkin tuli paikallaolo. Saatiin tehdä omaan tahtiin ja vieressä oli rivissä muitakin koiria, joita välillä vapautettiin tai leikitettiin. Cloudy teki hienoja paikkaistumisia- ja makaamisia, eikä häiriintynyt mitenkään muista, joten ei näissä oikeastaan mitään ihmeellistä. Luento oli kuitenkin todella antoisa. Majoituttiin hotelli Kiljavanrannassa samassa huoneessa Annin ja Noppa-gorgin kanssa.

Lauantai alkoi kokeenomaisella treenillä, johon jokainen sai valita 2-3 liikettä tehtäväksi. Aamu-unisena tyyppinä Cloudy oli odotetusti melko väsy ja ahne ohjaaja päätti kuitenkin valita kolme liikettä, jotka olivat seuraaminen, liikkeestä istuminen ja kaukot. Kyllähän koira teki, mutta ei todellakaan Cloudyn parhaimmistoa ja  päällimmäisenä jäi mieleen, että Cloudy oli vetelä. En siis ole ihan syyttä viime vuonna vältellyt sen kanssa aamukokeita. Tuon koiran kaikki 1. tai 2.tulokset taitaakin olla iltakokeista, sattumaa(ko)?

Cloudya väsytti myös kevään leirillä           Kuva: Sofia Kovalainen

Iltapäivällä tehtiin ruutua Pernilla Tallbergin kanssa. Ruutu on yksi Cloudyn keskeneräisistä liikkeistä avointa luokkaa ajatellen. Namikupilla ja targetilla se on löytänyt ruutuun hyvin, mutta ilman ei näemmä pärjätä, koska silloin paikka on ihan missä sattuu. Lyhyeltäkin matkalta Cloudy saattaa vain mennä juuri ja juuri etunauhan yli ja nököttää siinä, vaikka namikupit ja targetit ovat aina sijainneet ruudun takaosassa. Pernilla olikin sitä mieltä, että Cloudyn kyllä pitäisi jo tietää ruudun oikea paikka, mikä oli todella helpottavaa kuulla, sillä pelkäsin, että saataisiin sellaisia "vahvistakaa ruudun paikkaa lisää"-neuvoja. Koska niitä ollaan nimenomaan tehty, vaikka tulokset ei puhukaan sen puolesta.

Lähdettiin kokeilemaan, että tajuaisiko Cloudy korjata ruudun paikkaa itse, mutta muutama toisto kertoi karua totuutta. Harmittaa kyllä, etten aikoinaan tajunnut panostaa Cloudyn kanssa koiran omaan aktiivisuuteen, kun se helpottaisi niin paljon, jos koira ei aina vaan luovuttaisi. Cloudy ei myöskään tajunnut sitä, jos sille kävi näyttämässä oikeaa paikkaa kädellä. Tässä kohtaa meiltä kuitenkin loppui aika kesken, joten ahaa-elämykset jäivät odottamaan seuraavaa kertaa.

Ruudun oikeaa paikkaa miettimässä      Kuva: Sofia Kovalainen

Piritta Pärssisen treeneissä halusin keskittyä meidän vasemmalle käännöksiin, sillä Cloudyn kanssa se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että me törmätään napakoissa käännöksissä. Vaikka Cloudyn kropanhallinta on muutaman vuoden aikana kehittynyt hurjasti, niin peruuttaminen on ollut sille aina vaikeaa. Nuo avoimen luokan seuruun muutaman peruutusaskeleen opetus oli sellaisen työn ja tuskan takana, että kun sain ne toimimaan, niin ajattelin onnellisena kaikkeen peruuttamiseen liittyvän olevan ohi. Pipa kuitenkin ohjeisti tekemään peruutusta niin seinän kanssa kuin ilmankin, sekä myös paikoillaan käännöksiä, jotta takapään käyttö käännöksissä vahvistuisi. Onpahan taas jotain, mitä hinkata talvella tylsissä olohuonetreeneissä!

Sunnuntai puolestaan alkoi paikallaololla ja häiriötreenillä. Paikkaistumisessa Cloudy tojotti oikein hyvin, vaikka rivissä olikin pientä levottomuutta. Häiriötreeneissä oli ideana, että muut koirat istuvat/makaavat rivissä, kun yksi tekee luoksetulon rivin edessä. Koska oli aamu, niin Cloudy oli jälleen vetelä ja naurettiinkin, ettei tuosta koirasta tiedä, että pysyykö se paikoillaan siksi, että se on tottelevainen, vai siksi, ettei se jaksa liikkua. Vaikkei Cloudy kovin taitava tokoilija olekaan, niin tästä voin kyllä hyvillä mielin sanoa, että se osaa. Tehtiin treenit yhtä paikkamakuuta lukuunottamatta istumisina, eikä koira yrittänytkään nousta ylös. Cloudy ei ole se penaalin terävin kynä, mutta taisi kuitenkin tajuta, että tässä saa kultakinkkua suuhun ilman, että tarvitsee oikeastaan tehdä yhtikäs mitään.

Cloudyn luoksetulo   Kuva: Sofia Kovalainen

Sunnuntaina oltiin ensimmäisenä Pipan treeneissä ja halusin myös Pipalta ruutuvinkkejä. Pipa neuvoikin heti ensi alkuun, että suurimmassa osassa toistoista namikuppi voisi olla ruudussa. Ohjaajalle on jäänyt sellainen "kyllä pitäisi osata ilmankin"-pinttymä päähän, mutta tarkemmin ajatellen se namikuppi on Cloudylle hyvä - ellei jopa välttämätön motivaattori sinne ruutuun. Sen kanssa on myös tärkeää säilyttää vauhti koko ajan, sillä jos se kerran pääsee tippumaan, niin sitä on todella vaikeaa alkaa kaivelemaan enää esiin. Jos olisin alkanut vaatimaan koiralta ruutuja ilman namikuppia, niin laukka olisi todennäköisesti melko nopeasti pudonnut raviksi. Siispä tehtiinkin pääasiassa namikuppiruutuja, mutta myös pari tyhjää ruutua, jotka menivätkin yllättävän hyvin! Loppuun vielä vauhtiruutu pidemmältä matkalta ja Cloudy oli oikein reipas!

Iltapäivällä oli vielä Pernillan treenit ja halusin tehdä merkin kiertoa, koska se on toinen melko keskeneräinen liike. Ajattelin Cloudyn olevan jo väsynyt, minkä vuoksi olin valmistautunut ottamaan tämän treenin enempi teoriapainotteisena. Vielä mitä! Cloudy jaksoi tehdä oikein hienosti, vaikka treeni taisikin olla koiran näkökulmasta lähinnä kivaa namikupille säntäilyä. Laitettiin namikuppi ohjaajan taakse ja alkuun Cloudy olisi tahtonut jäädä kyttäämään kuppia, mutta oivalsi idean parin toiston jälkeen. Lisäksi ohjaaja sai noottia siitä, että palkkasana tulee liian aikaisin ja se olisi hyvä sanoa vasta sitten, kun koira on kiertänyt kartion. Vaikka lauantain ruututreenit eivät olleet kovin antoisat, niin tästä saatiin kyllä hyvät eväät omiin treeneihin.

Cloudyn viikonlopun motivaation lähteet - ja vertailun vuoksi tsekkiläiselle olisi riittänyt tuo pallo..

Olen ihan älyttömän tyytyväinen siitä, miten Cloudy jaksoi koko viikonlopun. Kevään leirillä sunnuntai meni meidän osalta melko lailla ohi, kun Cloudylla ei enää riittänyt motivaatio sinne saakka. Nyt se teki sunnuntai-iltapäivälläkin vielä innoissaan merkin kiertoa niin lujaa kuin mattopohjalla vaan pystyi tekemään, vitsi mikä tyyppi! Cloudyn kohdalla osaa kyllä iloita sellaisista asioista, jotka vaikka Dayan kanssa tuntuvat ihan itsestäänselvyyksiltä. Välillä tuntuu hullulta se työmäärä, jonka Cloudyn kanssa joutuu tekemään- varsinkin jos sitä lähtee vertailemaan muihin. Daya on Cloudya lähes kolme vuotta nuorempi ja se on Cloudya paljon etevämpi ja melkein koevalmis avoimeen siinä missä Cloudylla on edelleen viilattavaa vaikka ja missä. Toisaalta ei pitäisi verrata Cloudya liikaa muihin, koska onhan se ihan eri maata, mikä lieneekin osasyy siihen, ettei näihin juuri tokokentillä törmääkään.

Anni ja Noppa hyppäsivät leirin päätteeksi kyytiin, joten saatiin paluumatkalle matkaseuraa Lahteen saakka. Uskoisin, että myös omalla autolla matkustaminen vaikutti Cloudyn viikonlopun jaksamiseen. Vaikka se ottaakin ihan lunkisti niin junassa kuin taksissakin, niin on se silti rennompaa matkustaa koko matka oman auton takakontissa ilman junanvaihtoja sun muita. Meidän taival Tokonuorissa ei tosin päättynyt ihan vielä, sillä vielä messarissa olisi tiedossa Tokonuorten tokonäytös, jossa ollaan mukana molempina päivinä.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Kolme kokonaista ja kolme puolikasta

Suoraan ja lyhyesti: Dewa vaihtoi maisemaa ja nimeä. Tyyppi muutti Tikkakoskelle ja sai nimekseen Vinka, paikallisten harjoituslentokoneiden mukaan.

Jo reilusti ennen Dewan tuloa luovutusikään äiti vihjasi, ettei välttämättä pidä pentua itsellään, vaan saattaa laittaa sen sijoitukseen. Joskin sijoituskotia ei oltu katsottu valmiiksi, koska todennäköisempää oli, että penneli jää kotiin. Niin olisi varmaan jäänytkin, ellei lähipiiristä olisi ilmaantunut ihmistä, jolla oli sopivasti koiranpaikka auki. Dewan uusi haltija ajatteli alunperin ottavansa itselleen pennun Dayan mahdollisesta tulevasta pentueesta ensi vuonna, mutta kävi lääräämässä Dewaa syyskuun rallytokokisoissa ja myös Dayan luonnetesti taisi mennä hänen osaltaan pääosin pikkukoiraa viihdyttäessä. Sitten kun hän kuuli, että napero on ehkä sijoituskotia vailla, niin lopputulosta ei tarvitse edes arvailla.


Muutama viikko sitten perjantai-iltana laitettiin Dewan uudelle omistajalle viestiä, että ilmoitellaan viikonlopun jälkeen, onko pentu kotia vailla. Menihän se melkein putkeen, kun hän oli parin tunnin kuluttua meidän oven takana ja siihen vielä pari tuntia lisää, niin lähti pois pentu kainalossa. Pikkutsekkiläisen piti olla ensin koeajalla, mutta koeaika oli ohi jo seuraavana aamuna.

Osasin mielestäni suhtautua Dewan lähtöön yllättävän tyynesti. Vähän oli haikeaa laittaa se toisen auton takakonttiin ja katsoa, kun auto kaarsi pois, mutta olin jo ennen pennun tuloa asennoitunut siihen, ettei se välttämättä jää tänne, niin pystyi pitämään pään kylmänä. Oli meillä kuitenkin ikimuistoiset kolme viikkoa ja siinä ajassa Dewa ehti oppia, että kun kerjää tarpeeksi kauan, niin saa ruokapöydästä evästä ja että kun herää aamulla aikaisin ja huutaa tarpeeksi kovaa, niin pääsee sänkyyn nukkumaan. Dewan uutta emäntää ne taidot varmasti ilahduttaakin.

Dewan- eikun Vinkan muutosta on kulunut jo suunnilleen kuukausi ja tyypistä ilmestyy fotoja naamakirjan puolelle lähes päivittäin. On myös kivaa, että se asuu noin lähellä, niin sitä pääsee näkemään usein. Kun käytiin Dayan kanssa kyläilemässä, niin ajomatka kesti vaivaisen vartin! Seuraavan kerran nähdään ensi sunnuntaina, kun tuolla poppoolla on pentutapaaminen, jonne tuleekin kolme pentua neljästä. Ensi viikkoa odotellessa!

Vinka tuli alunperin äidin koiraksi, mutta laittoi minut sen toiseksi omistajaksi, joten Vinkan myötä koiramäärä kasvoi otsikon mukaiseksi. Kolme kokonaista ja kolme puolikasta, joista kaksi kokonaista ja yksi puolikas asuu täällä.

Ehdin jo tässä kesän ja syksyn aikana innostua siitä, että saan myös Cloudyn asumaan tänne vakituisesti, mutta Vinkan poismuuton myötä ollaan taas lähtöruudussa. Isompi eurasier on siis asunut syksystä 2014 lähtien enemmän äidin luona ja pennun piti tarkoittaa sitä, että saan Cloudyn takaisin. Toisinaan kokeilin pitää kaikkia täällä, mutta ne kokeilut päättyi aina siihen, ettei äiti osaa olla koirattomana paria päivää pidempään. Onneksi sentään Wintun jalan kuntoutuminen on edistynyt sen verran, että shetlantilainen pääsee muuttamaan tässä marraskuun aikana takaisin kotiin!

torstai 3. marraskuuta 2016

FI MVA

Lokakuun toisena viikonloppuna suunnistettiin Dayan kanssa luonnetestiin, jota olikin jo odotettu. Saatiin paikalle tukijoukkoja muutaman ihmisen verran, joten tästä näytöksestä on olemassa myös video, jota en tosin ole vielä tähän hätään ehtinyt käsitellä.

Testi itsessään ei jännittänyt, mutta testipaikan vieressä oli järvi, jonne tsekkiläinen olisi kovasti halunnut mennä uimaan, joten arvelutti, menisikö homma vain järveen kiskomiseksi. Se huoli osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä Daikku keskittyi itse testiin ja ainoastaan testin loppupuolella tyypin teki mieli mennä jälleen polskimaan.

Joka tapauksessa saatiin kotiintuomisina tuollainen rivistö.



Suullisessa palautteessa tuomari kertoi, että testin alkupuolella Daya vaikutti melko kovalta koiralta, joten pimeässä huoneessa pudotettiin muoviämpäri lattialle. Siellä tsekkiläiseltä kestikin hyvä tovi löytää ohjaaja, mikä oli aika yllättävää. Daikku sai kuitenkin kehuja nopeasta palutumisesta, sillä se alkoi palutumaan kokemistaan asioista jo osioiden aikana. Tuomarin sanoja lainaten oikein kiva koira.

Laukausvarmuudesta oltiin yleisössä sitä mieltä, että Daikku olisi kuulemma ehdottomasti ollut laukausvarma. Videolta laukaukset näkyvät melko huonosti, mutta Daya kääntyi molemmilla kerroilla  katsomaan mistä laukaukset tulivat. Itselleni on kuitenkin pääasia, ettei koira arjessa tai muutenkaan reagoi paukkuihin mitenkään, lukipa siellä paperissa mitä hyvänsä. Windyn kanssa on saanut kyllä oppia, miltä tuntuu omistaa paukkuarka koira, mutta onneksi se onkin lauman ainoa laatuaan.

Kun testi oli ohi, niin tuomarit antoivat Daikulle luvan mennä uimaan, mutta päätettiin (tai omistaja päätti) jättää tällä kertaa väliin. Kaverit onnittelivat valioitumisesta, mutta pessimisti-Jessi uskoi siihen vasta paperin nähtyään, vaikka kaiken järjen mukaan testi oli joka tapauksessa mennyt läpi.

Itse olen erityisen iloinen siitä, miten Daya palautui niin nopeasti kaikesta. Cloudy oli viime vuonna testin jälkeen vielä autossakin vähän paineistunut, mutta Daya oli oma itsensä ja otti homman lunkisti.

Testitulos kuin myös valionarvon vahvistus näkyi KoiraNetissä nopeasti ja kunniakirjakin tuli postissa hyvän aikaa sitten. Sellainen täytyi tilata, kun ei tässä porukassa koirat valioidu turhan usein. Daya taitaa eksyä näyttelykehiin seuraavan kerran vasta veteraaniluokassa, tokkopa innostutaan lähtemään ulkomaille, kun tuo ulkonäkö ei ole niitä Daikun parhaimpia puolia..

Innostuin kaivelemaan vanhoja kuvia, joten tässä on Daikun näyttelyuran tähtihetket unohtamatta PN2-sijoitusta parin vuoden takaisessa Helsinki Winnerissä, mutta siitä ei ole olemassa kuvaa.  Blogger ei tahdo näihin kuvatekstejä, mutta kaksi ensimmäistä ovat muistoja pentuluokista ja kolme viimeistä on ikuistettu silloin, kun tsekkiläinen on saanut sertin. Näistä mieleenpainuvin on ehdottomasti maailmanvoittajanäyttely!












En edes muistanut, miten paksu turkki Dayalla oli junnuikäisenä! Tuossa Tampereen kuvassa se on yhdeksän kuukauden ikäinen ja ensimmäinen karvanlähtö oli muutaman kuukauden päässä. Onneksi se ei ole kasvattanut itselleen tuollaista takaisin, ainakin itse tykkään tuosta nykyisestä mallista enemmän.

Ps. tietääkö kertoa sen koodinpätkän, jolla saa kaksi kuvaa kätevästi vierekkäin? Kuvien asettelusta ei tule mitään ilman sitä ja tuo WDS-pääkuvakaan ei tottele. Jos käyttäisin blogiteksteissä hymiöitä niin tähän tulisi sellainen surunaama