lauantai 22. lokakuuta 2016

Kelvotonta rallya

Rallytokokuvat piirinmestaruuskisoista, molempien kuvien (C) Pipsa Levänen, kiitos!

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna rallytokoiltiin kotikisoissa, joihin olin ilmoittanut Cloudyn sekä Dayan molemmille päiville. Dura oli meidän SM-joukkueen varakoira, joten en voinut ilmoittaa sitä hakemaan viimeistä hyväksyttyä tulosta. Tosin näin jälkikäteen olin ihan helpottunut, etten ollut ilmoittanut kisaan kuin kaksi koiraa. Ja siinäkin tuntui olevan jo pari liikaa.

Cloudyn ilmoittaminen ei ollut kovin viisas ajatus. Piirinmestaruuskisojen ja näiden karkeloiden väliin treenikertoja mahtui pyöreä nolla, kun koira oli viikon äidin luona. Kummaltakaan päivältä ei saatu tulosta, mikä ei ollut yllätys, eikä se itsessään haitannut. Minulle jäi lauantaina todella vähän aikaa viritellä koiraa ja sunnuntaina mentiinkin ihan lennosta kehään, kun Cloudyn vuoro oli heti Dayan käytösruudun jälkeen. Tässä oli jo kehnon kisasuorituksen ainekset kasassa ja sellaiset kyllä saatiinkin molempina päivinä.


Cloudy ei työskennellyt yhtään. Jouduin auttamaan sitä aivan hirmuisesti yksinkertaisimmissakin asioissa ja oli ihan aiheellista pelätä, että lähteekö se kohta litomaan kehästä, kun koiraa ei kiinnostanut niin tipan vertaa. Kaduttaa ja ärsyttää aivan hirmuisesti, että ylipäänsä vein Cloudyn kehään. Viisas ohjaaja olisi keskeyttänyt koko touhun, mutta jokin idioottimainen "kohta tulee kyltti josta Cloudy tykkää"- ajatus sai jatkamaan radat loppuun asti. Cloudy ei siitä paineistu tai ota itseensä, jos se ei radalla jotakin osaa ja piirinmestiksissäkin se veti älyttömän hienosti tosi kivalla fiiliksellä, vaikka me mokailtiinkin ihan urakalla, mutta noin huonosti viritelty tyyppi ei nauti kehässä olosta niin yhtään.

Cloudy on työskennellyt yhtä kehnosti jossain muutaman vuoden takaisessa surkuhupaisassa ALO0-tokokokessa, joten kyllä tällaiset vetää mielen matalaksi etenkin, kun tässäkin tapauksessa syyllinen löytyy katsomalla peiliin. Cloudyn kanssa kisatilanteet olivat jotain ihan järkyttävää meidän ensimmäisenä kisavuotena ja niiden parantamiseksi on saanut tehdä ison työn, joten nyt hävettää, harmittaa ja ärsyttää, että menin pilaamaan sitä näin. Daya ei muistele pahalla, mutta eurasierin osalta en voi olla jännittämättä seuraavaa kisatilannetta, jota ei onneksi ihan lähiaikoina ole tiedossa.

Dayakin jäi ensimmäisenä päivänä ilman tulosta, mutta sen kohdalla homma kosahti lähinnä ohjaajan virheisiin. Toiselle päivälle mentiin ilman tulospaineita ja yhden kympin otin tietoisesti, kun en jaksanut alkaa uusimaan kylttiä, jota Daya ei vielä kunnolla osannut. Oli siis melkoinen ihme, että saatiin hyväksytty tulos 80 pisteellä, toinen sija ja tuomarinpalkinto. Kerrottakoon kuitenkin, että meidän luokassa oli voittajakoirakon lisäksi vain Daya ja Cloudy, joka ei saanut tulosta.

Kolme näistä on nyt voittajaluokassa, mutta en varmaan uskalla enää ilmoittaa niitä samoihin kisoihin. En halua ottaa sitä riskiä, että voi-luokan koiria on vähän ja  näitä "koira autoon ja toisen kanssa lennosta kehään"-kisoja tulee lisää, koska niistä ei nauti koirat eikä ohjaaja. Ei tosin sillä, että Wintu tulisi ihan lähiaikoina kisaamaan yhtään missään, mutta rallytoko on meille tai ainakin ohjaajalle sen verran vierasta ja vaikeaa, että tästä tuskin noustaan kenenkään kanssa voittajaluokkaan ihan heti.

Näissä karkeloissa oli melko raskasta olla samaan aikaan kisaaja ja samalla pitää kisojen lankoja käsissään, joten taidan suosiolla seuraavan kerran olla vain joko järjestäjä tai kisaaja, en molempia yhtä aikaa, sillä tämä oli jo toinen kerta, kun se ei toimi. Vähän samasta syystä päätin myös, etten ilmoita omia koiria Jyväskylän näyttelyihin, kun olen siellä talkoilemassa jo peräti kymmenettä vuotta peräkkäin. Se päätös on tosin muutenkin helppo, kun Cloudy on tästä porukasta ainoa koiran näköinen, eikä se enää tarvitse suomesta mitään.

Itse asuin viikon äidin luona talonvahtina kissanruokkijana ja lauma oli jaettu Wintun jalan sekä Dewan vuoksi kolmeen osaan. Tsekkiläiset ja Wintu täällä, Dacu isälläni ja eukut siskollani. Arvelin, että Cloudy joka karkailee metsään, ei syö ruokaansa ja nukkuu sängyssä ilman lupaa voi olla melko rasittava hoidokki, mutta eipä tuo tullut palautuspostina takaisin. Tällaisen lauman kanssa hyvä tukiverkko on aika mainio asia, mitä nyt Dacu on hommannut itselleen yhden porttikiellon ja tuonkin viikon aikana minua piristettiin kuvalla, jossa mustavalkoinen oli levittänyt lattialle unohtuneen roskapussin pitkin lattioita. Lauman hankala hoidokki lieneekin tuo veteraani ja Cloudy tulee sitten hyvänä kakkosena.


On toki kerrottavana jotain positiivistakin, Daculle kuuluu hyvää! Syyskuun aikana tyyppi sai useammankin magneettihoidon eri puolille kehoa. Revähtäneen olkapään <-- ihan oma kotidiagnoosi lisäksi keskityttiin myös sinne takapäähän ja muutosta positiivisempaan päin on ollut kyllä havaittavissa. Veteraani on liikkunut paremmin, eikä olkapää ole enää vaivannut ja kunto on edelleen kohdallaan. Äitikin on rohkaistunut ottamaan sen taas maastolenkeille mukaan ja pisimmillään Dacu on ravaillut 9km lenkkejä, joista yksi venyi melko pitkäksi, kun nimeltä mainitsematon punaharmaa eurasier päätti tehdä katoamistempun metsään, eikä tämänkään reissun jälkeen Dacu ollut mitenkään erityisen väsynyt. Teräspappa.

Tahti alkaa kisojen ja muiden menojen osalta hidastua, en ole muistaakseni ilmoittanut ketään koiraa minnekään, joskin meidän viimeinen tokonuorten valmennusviikonloppu on vielä edessä päin. On muuten ihanaa päästä matkaan omalla autolla, ei ole yhtään ikävä huhtikuista reissua, joka oli yhtä sähläystä junanvaihtojen, taksimatkojen, hajonneen laukun ja tuhannen tavaran kanssa. Sinkoiltiin ihan urakalla joko väärässä junassa tai vähintäänkin väärissä vaunuissa ja onnistuin tilaamaan tila-taksin, vaikka tuo otus on apukuskin jalkatilassa matkustuksen ammattilainen.  

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Putki päällä

Syyskuun puolivälissä oli rallytokon piirinmestikset. Oli itsestäänselvää, että Wintun osalta nuo karkelot jäivät väliin, mutta muiden kanssa päätin lähteä, kun kisat järjestettiin ihan nurkan takana.

Päivä alkoi alokasluokalla. Sain Duran tänne pari päivää ennen kisoja, joten mitään suurta treenimäärää ei ehtinyt kertymään ennen H-hetkeä. Itse rata ei ollut vaikea, mutta Duracel kestää palkkaamattomuutta huonosti, joten hyväksytty tulos ei ollut itsestäänselvyys. Jäätävän houkuttelun ja tsemppauksen saattelemana päästiin maaliin ja tulostaulukin yllätti positiivisesti, eli saatiin hyväksytty tulos 79 pisteellä. Duran kisat ovatkin sitten toistaiseksi tässä, ehkä ensi vuonna roudaan sen jonnekin hakemaan sen viimeisen hyväksytyn tuloksen koularia varten, mutta sen jälkeen pikkueurasierin kisailut saa olla siinä.

Seuraavana vuorossa oli Dayan rata ja tsekkiläinen työskenteli hienosti, mutta ohjaaja otti miinuspisteitä ainakin liian lyhyistä askeleista. Lopputuloksena kuitenkin 83 pistettä ja RTK2. Daya oli myös mukana seuran joukkueessa, jonka lopullinen sijoitus oli 8/12, joten melko kauas jäätiin viime vuoden pronssista.

Cloudy starttasi voittajaluokassa viimeisenä ja radalla oli vaikeita kylttejä paitsi koiralle, myös ohjaajalle. Ihanat joukkuetoverit opettivat kylttejä kartturille rataantutustumisen jälkeen ja nämä vasta opitut me jopa osattiinkin, mutta homma kaatui muutamaan muuhun kylttiin, joista otettiin liikaa kymppejä. Käytösruudussa (edessä istuen) Cloudy tarjosi kurre-istuntaa ja kaatui melkein selälleen, eipä tällaisen tyypin kanssa voi kisata pipo kireällä niin mitenkään.

Pienempi tsekkiläinen päätti jo ekana iltana, että Daikku on sen todellinen bff. Isommalta tsekkiläiseltä ei kysytty mitään.
Seuraavana päivänä lähdettiin Dayan kanssa Keuruulle tokoilemaan. Ensimmäinen vähän pidempi yksin ajettava automatka sujui hyvin lukuunottamatta sitä, että paluumatkalla olin ajaa vapaana ulkoilevan kissan päälle. Koepaikalla oltiin sopivan ajoissa, ei tullut yhtään kiire, mutta ei myöskään liikaa odottelua. Alokasluokassa oli kahdeksan koiraa ja me oltiin toisessa paikkisryhmässä ensimmäisenä.

Juuri kun oltiin menossa kehään tekemään yksilöliikkeitä, niin tajusin, että noutokapula unohtui autoon- ja minähän parkkeerasin auton kaikista kisaajista kauimmaksi. Äkkiä juoksujalkaa kalikkaa hakemaan ja suoraan lennosta kehään. Ehkä tästä episodesta johtuen Daya ei ollut ihan parhaimmillaan kehässä, vaan tyyppi oli vähän hitaan oloinen, mutta teki kuitenkin hommia. Tästä näytöksestä, kuten mistään muustakaan syyskuun kisasta, ei ole olemassa videota, mutta mielestäni saatiin varsin oikeudenmukainen pisterivistö.

Paikkamakuu 9,5
Seuraaminen 8,5
Liikkeestä maahanmeno 9
Luoksetulo 9
Noutoesineen pito 10
Kauko-ohjaus 8,5
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 183,5p KP & luokkavoitto!

Palkintojenjaossa tuomari sanoi vielä, että meidän hyväntuulista tekemistä oli ilo katsoa ja että ohjaaja on kuulemma ymmärtänyt tokon idean oikein. Näin ihanien sanojen jälkeen meidän suorituksessa olleet kauneusvirheet tuntuivat kovin mitättömiltä ja olin kyllä yhtä hymyä koko kotimatkan ajan.


Maanantai kului kirjoituksissa ja töissä, tiistaina puolestaan hain Dewan ja keskiviikkona suunnattiin uudelleen kokeeseen. Kyseessä oli sama tuomari, kuin sunnuntainakin ja otettiin sunnuntain tulos uusiksi parin pisteen parannuksella. Kaukoihin tarvittiin tuplakäsky ja lisäksi tsekkiläinen teki puoli-istuvan istumisen, mutta muuten liikkeet sujuivat koiran osalta ilman sen suurempia aivopieruja. Seuruussa kommenttina, että koira työskentelee hyvin, mutta ohjaaja voisi opetella kävelemään suoraan...

Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8,5
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 9
Noutoesineen pito 10
Kauko-ohjaus 7,5
Hyppy 10
Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 185,5p, KP & luokkavoitto + TK1

Nyt voidaan jäädä opettelemaan avoimen luokan juttuja, joista osa on hyvällä mallilla, mutta osassa  riittää vielä viilattavaa. Lisäksi päätin, että nyt tehdään oikeasti niitä kokeenomaisia treenejä, ennen kuin ilmoitan koiraa minnekään. Alokasluokka mentiin periaatteella "ilmoitan koiran tuonne kyllä me ennen sitä ehditään treenata"- mikä ei toiminut ollenkaan. Lisäksi haluan Dayalle paremman kuplan kisatilanteisiin, sillä se ottaa liikaa häiriötä etenkin liikkeiden välissä ja toisinaan myös niiden aikana, varsinkin kaukoissa.

Joka tapauksessa olen aika ylpeä noin hienosta kisakaverista, kuin Daikku. Sen kanssa harrastaminen on paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, kuin Cloudyn tai Windyn kanssa, näitä säätyttöjä yhtään vähättelemättä. Kisoihin ilmoittaessani mietin, että onko tämä sittenkin liian tiivis tahti Daikulle, joka on kuitenkin vasta aloittelija. Tsekkiläinen jaksoi kuitenkin kisat ja kokeet hienosti, vaikka tuossa välissä tänne ilmestyi vielä tuollainen rasittava kersa ja viime viikonloppukin kului kotikisoissa. Nyt tahti hiljenee, mutta ensi viikolla olisi vielä se Dayan kauan odotettu luonnetesti!