perjantai 30. syyskuuta 2016

Pentu tässä tilanteessa?

- No ehkä yksi.

Muutamassa viikossa on tapahtunut vaikka ja mitä. Kisakuulumiset saa jäädä toiseen kertaan, sillä nyt on kerrottavana vähän ikävempiä uutisia.

Pari viikkoa sitten keskiviikkona Wintu sai lähteä mukaan Dayan vepetreeneihin, jotka jäivätkin meidän osalta tämän kauden viimeisiksi. Cloudy ja Dacu olivat äidin luona, enkä halunnut jättää Wintua lähes koko illaksi yksin kotiin, joten otin shetlantilaisen mukaan aikomuksena tokoilla sen kanssa vähän treenien jälkeen. Veperanta oli kivikkoisempi, kuin muistinkaan ja koska treenien jälkeen tuli kylmää ja pimeää, niin päätin tyytyä olohuonetokoiluun. Tultiin kotiin, avasin pihassa auton takaluukun ja koirat pomppasi pihalle ja samalla Wintulta kuului aivan hirmuinen rääkäisy. En edes ehtinyt tajuta, mitä tapahtui, kun shetlantilainen juoksi omituisesti pomppien pihan toiseen päähän.

Lähempi tarkastelu paljasti, että Wintu roikotti vasenta takajalkaansa. Eikä se ollut mitään tavallista roikottamista, vaan koko koipi sojotti omituisesti sivulle. Kannoin Wintun sisälle ja soitin päivystävälle, jossa ei ensin koettu tilannetta kovin akuuttina, joten periaatteessa oltaisiin voitu sinnitellä kipulääkkeiden voimalla aamuun, mutta meidät kuitenkin luvattiin ottaa vastaan, kun hysteerinen omistaja välttämättä halusi.  Äiti lupasi lähteä mukaan ja sitä odotellessa ehdin jo kuvitella kaikki mahdolliset kauhukuvat katkenneesta jalasta tai sijoiltaan menneestä lonkasta. Sinänsä olisin selvinnyt klinikalle omallakin autolla, mutta onneksi äiti lähti mukaan, niin matkassa oli edes yksi tolkun ihminen, kun allekirjoittanut ei pysynyt kasassa niin yhtään.


Päivystävällä odoteltiin noin puolen tunnin ajan, ennen kuin Wintu pääsi tutkittavaksi. Lääkäri tunnusteli Wintun jalkaa ja totesi, että röngtenkuvat ovat tarpeen, joten Wintu laitettiin unille. Röngtenkuvista paljastui se, mikä järkevästi ajateltuna oli se todennäköisin syy, eli ristisiteen repeytymä. Saatiin kipulääkettä matkaan ja heti aamulla soitto lekuriin, jossa ensin ohjattiin muualle. Toiselle klinikalle oltaisiin saatu leikkaus seuraavalle maanantaille, mutta onneksi Evidensiasta soitettiin uudelleen, että opintovapaalla oleva lekuri voisi sittenkin leikata Wintun jo heti seuraavana päivänä. En osaa pukea sanoiksi sitä, miten kiitollinen ja helpottunut olin tästä tiedosta.

Wintu siis pääsi leikattavaksi ennen viikonloppua ja tämä leikkaus oli parempi ja perusteellisempi, kun mikä toisella klinikalla oltaisiin tehty. Toki myös kalliimpi, mutta mielestäni tällaiset asiat ovat niitä viimeisiä, joissa aletaan säästelemään tai etsimään edullisia ratkaisuja. Onneksi Wintulla muiden koirien tapaan on vakuutus, joka on kyllä valitettavasti tässä lähivuosina maksanut itsensä melko hyvin takaisin.

Wintu leikattiin TTA-menetelmällä, leikkaus sujui hyvin ja paranemisennuste on hyvä. Onneksi kyseessä on pieni ja kevyt koira, sillä lähipiiristä löytyy tapauksia, joissa isomman ja raskaan koiran toipuminen ei ole edennyt toivotulla tavalla, jolloin vaihtoehdot ovat olleet vähissä. Klinikalta saatiin mukaan erilaisia pillereitä sekä öljyä ja alkuun tuntui aika hurjalta se lääkemäärä, joka noinkin pienen koiran kurkusta täytyy laittaa päivittäin alas. Nivelravinteiden käyttö aloitettiin heti ja niillä jatketaankin sitten loppuelämän ajan, vaikka tulevaisuudessa nivelrikkoa tuleekin todennäköisesti kehittymään. Nyt kuitenkin keskitytään kuntouttamaan Wintua mahdollisimman hyvin ja katsotaan sitten aikanaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


Kuntoutumiseen saa siis varata reilusti aikaa. Vaikka ollaan äidin kanssa välillä vaihdeltu koiria, niin Wintu on aina asunut pääosin minulla, joten oli tottakai ajatus, että näin olisi myös leikkauksen jälkeen. Kuitenkin, kun asiaa ajatteli tarkemmin, niin kuntoutuminen onnistuisi ainakin näin alkuun paremmin äidin luona. Yhtä lailla pystyisin omasta kämpästä rajaamaan Wintulle tilan, jossa ei olisi mahdollista hyppiä- tai liukastua mihinkään, mutta muutama lukija saattaakin tietää, että asun "muutaman" portaan yläpuolella. Eikä todellakaan olisi herkkua kantaa shetlantilaista viikkotolkulla lukuisia portaita ylös ja alas. Äidin luona on vain pari vaivaista kuistin porrasta ja jo niitä nostellessa saa olla erittäin tarkkana siitä, missä asennossa koiran koipi on ja ettei vahingossakaan tule väännettyä sitä mihinkään suuntaan. Onneksi ratkaisu oli sinänsä helppo, kun tietää koiran olevan hyvissä käsissä ja pääsee itsekin näkemään tyyppiä monta kertaa viikossa, kun se asustelee työmatkan varrella

Tämän viikon tiistaihin saakka Wintu eli tassu paketissa, mutta tikkien poiston jälkeen päästiin paketista eroon ja nyt jalka saa kauan kaipaamaansa happea. Leikkaushaava näytti hyvältä, mutta paketti oli hiertänyt Wintun jalkaan ikävän jäljen, jota nyt saa olla rasvaamassa ja huuhtelemassa useamman kerran päivässä. Ei siinä, että karttaisin tämän hoitamista, mutta lähinnä tuon vuoksi Wintu joutuu edelleen jatkamaan kaulurin pitämistä. Alkuun mentiin puhallettavalla kaulurilla, joka on perinteistä lampunvarjostinta koiralle ystävällisempi vaihtoehto, mutta pian kävi ilmi, että Wintu pystyi se päässä nakertamaan paketissa olevaa tassua, minkä vuoksi on sittekin parempi pysystellä vanhassa vaihtoehdossa. Wintu on kyllä käyttänyt kauluria ennenkin, mutta näin pitkän tauon jälkeen meno näyttää aika huteralta ja tyyppi törmäilee kaulurinsa kanssa vähän väliä, mutta onneksi Wintu on tässä asiassa reipas, eikä muutamasta törmäyksestä lannistu.

Wintu oli myös klinikalla varsinainen mallipotilas. Tyyppi makoili liikkumatta kyljellään, kun tikit poistettiin, eikä yrittänytkään nousta ylös. Pikkutyyppi tyytyi ainoastaan tärisemään välillä, kun toista jännitti niin kovasti, mutta ei tehnyt elettäkään, että olisi kiskaissut jalkaa pois tai yrittänyt pompata ylös. Olin mahdottoman ylpeä tuosta potilaasta, varsinkin kun esimerkiksi Cloudy the prinsessa olisi vastaavanlaisessa tilanteessa järjestänyt kohtauksen jo silkasta periaatteesta.

Nyt kuntoutus jatkuu ja siitä suurin osa on vielä edessä päin. Kovin ohut ja lihakseton on shetlantilaisen koipi, toki karvojen puuttuminen tekee osansa, mutta lihaskunto on kuitenkin surkastunut aika tehokkaasti näinkin lyhyessä ajassa. Lihaskunnon palautumisella ei kuitenkaan ole mikään kiire, sitä ehtii kyllä kasvattamaan sitten, kun jalka on kunnossa. Tosin tänään tehtiinkin jo ensimmäinen "lenkki", eli käynti kivenheiton päässä olevaan kauppaan- ja takaisin. Wintu on niin siisti tyyppi, että se välttelee tarpeiden tekoa omaan pihaan viimeiseen asti, joten sen kanssa täytyy edelleen käydä jossain vähän kauempana asioilla.

Ehkä jopa jokseenkin ironista, että vielä tänä samaisena keskiviikkoaamuna meille ilmoitettiin, että Wintu pääsisi seuran SM-rallyjoukkueeseen. Wintu oli alun alkaen vain varalla, mutta pistekarsinnan jälkeen meidän MES-koirakko ei mahtunut kisaan mukaan, minkä vuoksi Wintu oli tervetullut tulemaan tilalle. Ja vielä samana iltana kaikki oli ihan päälaellaan. Tällaisten tapahtumien jälkeen muistaa taas erityisen hyvin olla onnellinen siitä tärkeimmästä, eli terveistä koirista.

Tämä tapaus sotki myös muita suunnitelmia. Lauman kuudes jäsen, josta aiemmin jo kerroin, alkoi olemaan luovutusiässä, eikä kuntoutuva Wintu + rasavilli tsekkiläinen olisi ollut mikään kovin loistava yhdistelmä. Siispä vastoin kaikkia suunnitelmia hain noin 1,5 viikkoa sitten pienen tsekkiläisen tänne Dayan seuraksi.

Dayan tapaan myös hän sai nimen ihan viime tingassa. Ja siinä hän on.

Glosscoat´s So What, tuttujen kesken Dewa.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Vepeillen

Blogin puolelle ei olekaan tullut kirjoiteltua vepetreeneistä oikein mitään. Kesän alkupuolella meiltä jäi useampia treenejä väliin allekirjoittaneen töiden vuoksi, mutta kesäkuun jälkeen päästiin onneksi säännöllisemmin treeneihin ja nyt on taas ollut muutaman kerran tauko tsekkiläisen juoksujen vuoksi. Jos kelit pysyvät suunnilleen samanlaisena, niin ehditään käymään treeneissä vielä kerran- tai pari ennen kauden loppua.

Ollaan koko kesä tahkottu melko tehokkaasti soveltuvuuskokeen, eli soven liikkeitä. Yhdellä treenikerralla ollaan tehty 2-3 kierrosta ja hukkuvaa ollaan treenattu aina, kun se on ollut tarjolla. Ei siis ihan joka kerta, mutta ihan tarpeeksi usein. Ainakaan allekirjoittaneelle ei ole jäänyt fiilistä, että oltaisiin päästy tekemään sitä liian vähän, vaan juuri sopivasti muihin liikkeisiin nähden.


Veneestä hyppy on helppo ja sujuu hyvin. Ainoastaan viime kuussa koiralle tuli joku aivopierunen, eikä olisi tahtonut hypätä, matkaa oli sellaiset 50m. Pienellä avustuksella saatiin kyllä lähtemään, mutta jäin silti miettimään, mistä moinen töksäys voisi johtua ja hokasin, että Daikku oli tehnyt hyppyä viimeksi kesäkuussa. Todettiin sitten treeniporukalla, ettei sovi pitää kovin pitkiä taukoja mistään liikkeestä, kun Daya on kuitenkin harrastanut lajia vasta viime kesästä lähtien. Onneksi edes me ei saatu kehittymään tästä sen suurempaa ongelmaa, vaan tämän jälkeen tehdyt toistot on olleet taas oikein hyviä. Täytyy vaan ohjaajan muistaa jatkossakin ottaa näitä helppojakin juttuja välillä ihan vaan kertauksen vuoksi.

Hukkuvaa ei treenattu viime vuonna muistaakseni ollenkaan? Alla Dayan ensimmäinen hukkuvan hakeminen. Otettiin tosiaan melko lyhyellä matkalla ja kouluttaja hetsasi Daikkua, jolta ei kyllä mielenkiinto loppunut kesken. Hukkuva on sujunut kyllä nyt näin syksyn mittaankin oikein hyvin! Daya on lähtenyt aina innokkaasti, joten hetsausta ei niinkään tarvita ja ollaan tehty jo pidemmiltäkin matkoilta, joten hyvin ehdittiin kesän aikana pääsemään näissä kokeenomaisiin suorituksiin.



Veneen haku on sitten se ainoa juttu, joka tuotti jossain vaiheessa päänvaivaa. Viime vuonna Daya haki veneen innokkaasti ja olisi kiskonut sitä loputtomiin ja vielä tänä keväänä oli täysin samat sävelet, mutta heinäkuun paikkeilla otettiin vähän takapakkia. Dayahan palkkautuu jo pelkästään uimisesta, joten kun tultiin rantaan, se saattoi lähteä veteen lotraamaan ja polskimaan. Kyllä se sitten kiinnostui köydestäkin ja haki veneen, mutta päästi irti lähes heti, kun pääsi itse rantaan. Ei enää tietoakaan aiemmasta, viimeiseen asti kiskomisesta. Tämä oli meidän ihka ensimmäinen ongelma lajin parissa, kun aiemmin kaikki oli sujunut kuin tanssi. Halusin saada liikkeen takaisin kuntoon vielä tämän kauden aikana, joten usein treeneissä otettiinkin kaksi kierrosta veneen hakua ja mahdollisen kolmannen jotain muuta.

Tarvittiin paljon hetsaamista ja vetoleikkejä, joita meidän tulee tehtyä noin ylipäänsä ihan liian harvoin, koska treeneissä palkkana toimii pallo. Otettiin kuitenkin myös normaaleihin treeneihin mukaan vetoleluja ja treeneissä leikittiin köydenpätkällä, johon Daya sai vaihtaa veneen köyden. Toistojen myötä homma lähti pikkuhiljaa paranemaan ja Dayasta kuoriutui ihan patukkahullu! Itse olen ollut melko tiukkis sen suhteen, että irti-käskyä totellaan ja tsekkiläinen tietää mitä se käsky tarkoittaa ja noin muuten se sitä totteleekin, mutta vepessä Daikulta se pääsee unohtumaan. On ollut täysi työ saada se irroittamaan ja kerran treenikaveri tuli tarjoamaan Dayalle namiakin, mutta lelun ja ruoan välillä lelu vie tsekkiläisen kohdalla voiton. Kerran me myös hajotettiin tämä tsekkiläisen suosiossa oleva patukka, lenkki jäi omaan käteen ja onnellinen tsekkiläinen lähtee viipottamaan voitonriemuisena. Tarjouduin kyllä ostamaan uuden, mutta meidän ompelutaitoinen kouluttaja ehti korjaamaan sen. Mulla on tallessa surkuhupaisa videokin, joka on täynnä allekirjoittaneen irtidayairitidayaprklirti-karjaisuja ja jossa meidän kouluttaja huutaa, että ette taas hajota sitä. Tästä saadaan meille hyvät kotiläksyt talveksi..



Joka tapauksessa, vaikka irroittaminen takkuaa, niin veneen haku puolestaan onnistuu jälleen. Nyt parilla viimeisimmällä treenikerralla, kun ollaan liikettä tehty, on se palannut ennalleen. Tässä harjoitteluvaiheessa tarvittiin melkoisesti hetsausta köydelle, mutta nykyään Daya lähtee mainiosti ilmankin, joten ollaan hyvin lähellä kokeenomaisia suorituksia. Video on elokuun alkupuolelta. Daikku oli ihan täpinöissään, mutta ohjaaja unohtanut sen valjaat kotiin ja jättänyt palkkausköyden lojumaan jonnekin päin rantaa, josta se löytyi vasta sitten, kun tsekkiläinen ehti päästää veneen köydestä irti. Ei näin.

Tavoitteena oli päästä tänä syksynä kisoihin ja tällä viikolla olisikin oman seuran järjestämä koe, johon oltaisiin aivan varmasti mahduttu mukaan, mutta päätin jättää kisat ensi kevääseen ja siinä kouluttajat ja muu treeniporukka oli samaa mieltä. Esineen vienti Dayalla on vielä keskeneräinen, enkä halua ottaa sitä riskiä, ettei päästä sovesta ollenkaan läpi ja päästä kisaamaan ikinä. Onhan siinä toki kaksi mahdollisuutta kokeilla, mutta jos nyt mentäisiin käyttämään se yksi, niin seuraavaan kertaan olisi todella kovat paineet läpäisyn suhteen. Etenkin kun kisat tulevat olemaan meidänkin kummankin ensimmäiset, niin mennään mielummin sinne niin, että paketti on sataprosenttisesti hanskassa.

Onneksi sove ei nyt sääntömuutoksen yhteydessä koe aivan hirmuisia muutoksia ja Dayan liikkeet ovat nyt tosi hyvällä mallilla ja sitä esineen vientiä pystyy kuivaharjoittelemaan koko talvikauden ajan, niin ei ole mikään mahdoton ajatus mennä kisaamaan ensi vuonna heti treenikauden alkaessa. Toki kisapaikan metsäsys voi olla sekin ihan oma lukunsa, mutta on ennustettu, että kisapaikkoja voi olla jaossa enemmän ensi vuonna juurikin sääntömuutoksen vuoksi. Se jää nähtäväksi, mutta onneksi omakin seura kaavailee vähintään yhtä koetta ensi vuodelle. Kivaa kuitenkin lopettaa tämä kausi siihen, että liikkeet ovat hyvällä mallilla.



Vaikkei ehditäkään kisoihin, niin tämän lajin treenaaminen on ollut kyllä huippua ja treeniporukkakin on mahtava. Daya on ihan super treenikaveri ja jos siltä kysyttäisiin, niin tämä olisi ehdottomasti tsekkiläisen lempilaji. Kuva tiivistäköön Dayan fiilikset tästä hommasta.

lauantai 3. syyskuuta 2016

Vaikka ja mitä

Viime viikkoihin on mahtunut tokokoetta, mätsäriä ja rallytokoa. Edetään aikajärjestyksessä!

Elokuun puolivälissä meillä oli tosiaan Dayan kanssa toinen tokokoitos Pieksämäellä ja se turnee menikin niin penkin alle, kun vaan voi mennä. Ampiaiset kiusaa meitä nyt urkalla, sillä myös Daya sai ennen kehää kiinni ampiaisen ja sillä tuntui menneen pasmat vähän sekaisin.

Paikkis oli ysin arvoinen, sillä Daya heittäytyi maahan vielä sivulletulon jälkeen. Yksilöliikkeet menikin sitten ihan pipariksi, kun Daya alkoi seuruun aikana kyttäämään ovea, jonka luona ötökkä ahdisteli tsekkiläistä. Seuruun jälkeen Daikku unohti ampiaisen, mutta suurimman osan pisteistä vei Dayan jojoilut, sillä lähes jokaisen liikkeen välissä- tai alussa tyyppi heitti maahan. Oli siellä muutamia ok-pisteitäkin, mm. liikkeestä maahan 9.5 ja kapulan pito 10. Loppuun vielä aivopieru, eli hypyn ohitus, joten siitä nolla. Loppulukemana ALO2 145 pisteellä ja sijoitus 5/6.

Oikeastaan harmittaa, ettei tästä näytöksestä ole olemassa videota, kun tykkäisin analysoida penkin alle menneitä kisasuorituksia näin jälkikäteen. Lisäksi unohduin ennen yksilöliikkeitä jutustelemaan tsekkiläisistä rodusta kiinnostuneen kanssa ja ohjaajalle muutenkin opetuksena, että myös Daikku saa epäonnistua, eikä maailma siihen kaadu. Kokeita tulee ja menee.




Kokeen jälkeisenä tiistaina meillä oli Salme Mujusen yksityistunti. Alun perin olin ottanut yksityistunnin Wintua ja sen ikuista tunnaritaistelua varten, mutta shetlantilaisesta ei ollut paketissa olevan tassun kanssa tokoilijaksi. Silloin ajattelin vaihtaa tilalle Cloudyn ja keskittyä sen iänikuiseen noutokamppailuun ja ehdin oikeasti jo innostua ajatuksesta. Vaikka ollaan eurasierin kanssa käyty hakemassa eri kouluttajilta näkökulmia ja neuvoja asiaan, niin haluaisin kuitenkin treenata sitä mielummin sellaisen kouluttajan kanssa, jonka oppeihin on mahdollista päästä vähän useamminkin, kuin kerran-pari vuodessa. Sitten innostus lopahti, kun tajusin, että Cloudyn suu taitaa olla vielä arka hampaanpoiston jäljiltä. En halunnut ottaa riskiä, että treenataan koiralle jotain niin vaikeaa ja inhottavaa, kuin nouto, jos sen suu on vähänkään kipeä.

Siispä mentiin Dayan kanssa - ja sekin tuli kyllä tarpeeseen! Alokasluokan jutuista saatiinkin tekemistä koko tunnin ajaksi. Ensin tehtiin alokasluokka kokeenomaisena läpi ja Salme huomasi sieltä samat pikkujutut, jotka ovat häirinneet itseänikin. Pieniin, mutta kuitenkin koiran ilmeen kannalta tärkeisiin asioihin saatiin ohjeet, kuinka eteenpäin ja ja tsekkiläinen sai myös kehuja. Kuulemma hieno työskentelijä ja seuruukin täyden kympin arvoista, ei siis ihan toivoton tapaus!

Viime lauantaina käytiin pitkästä aikaa mätsärissä. Mietin etukäteen, ketkä kaksi ottaisin mukaan, mutta eipä tuota tarvinnutkaan miettiä, kun koiria lähti mukaan porukoiden viikonlopunviettoon, niin tänne jäikin vain nuoriso-osasto. Molemmat lähti siis mukaan ja tytöt olivat vieläpä isoissa koirissa peräkkäin, ensimmäiseksi Dura, joka sai sinisen nauhan. Esiintymisessä oli paljon petrattavaa, mutta ei se ole kyllä mitään näyttelyjuttuja tehnytkään sitten vappumätsärin ja sillä nuo hommat ei kuitenkaan ole takaraivossa samalla tavalla, kuin muilla. Daya puolestaan oli enemmän tuomarin mieleen ja tsekkiläinen olikin PUN1. BIS-kehässä tyyppi jaksoi esiintyä hienosti, mutta liikkui hieman laiskasti ja tuloksena BIS5. Tsekkiläisen palkintoposea katsoessa tulee ekana mieleen, että Daikku voitti kainalokarvojen pituudella. Palkinnot oli oikein kivat!


Sunnuntaina kävin katsomassa kivenheiton päässä olevaa tokokoetta, jonne meidänkin piti alunperin mennä. Harmitti hirmuisesti, että se jäi nyt väliin, mutta onneksi kavereilla meni hyvin ja treenimotivaatio senkun kasvoi. Sainkin Dayalle pari koepaikkaa syyskuulle ja muutamat rallykisatkin on tiedossa, mutta syyskuun loppupuolella olevien skabojen kokoonpanoa täytyy vielä miettiä. Tuskin maltan ilmoittaa vain yhtä koiraa, joten Cloudy on varma lähtijä ja muut jää vielä mietittäväksi.

Lokakuulta sai pyyhkiä pois Cloudyn agilitykisat, jälleen kerran. Kävi ilmi, että eurasierilta täytyy poistaa toinenkin hammas siinä olevan reiän vuoksi, joten kisaputken jälkeen Clade joutuu jälleen nukutettavaksi ja saa neljän viikon varoajan päälle. Positiivista kuitenkin, että meillä on enemmän aikaa treenata, kun kirjoitusten jälkeen saa takuuvarmasti treenirintamallakin jotain aikaiseksi.

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä lauman juniori kävi eilen ensimmäisissä rallytokokisoissaan ja oli aika yllättävää, että saatiin hyväksytty tulos 86 pisteellä! Jotain ollaan treenattu elokuun alkupuolella, mutta nyt ennen kisoja koira oli lähes viikon verran siskollani ja sain sen vasta kisapäivänä kotiin- ja eilen se lähti heti kotiutumisen jälkeen takaisin. Durahan ei osaa kuin istua ja mennä maahan, eikä se ole tehnyt ikinä noin pitkäkestoista suoritusta ja ensimmäinen kerta, kun tehtiin rallytokorataa, joten siihen nähden se oli Duralta oikein kelpo suoritus.

Dura ja sen päivän palkkio
Kannustaa ja kehua sitä sai hirveästi, mikä oli vähän outoa, sillä en ole rallytokossa tottunut olemaan kovin äänekäs, kun muu lauma osaa kuitenkin seurata ja niillä on tokopohjaa taustalla, mutta Duralle kyllä kaikki mahdollinen apu tuli tarpeen. Kovin valoista tulevaisuuttahan tälläisellä touhulla ei tule olemaan, mutta Duran kanssa onkin tarkoituksena kahlata maksimissaan alokasluokka läpi. Niin kauan, kun koira asuu jossain muualla, eikä ole mahdollista treenata sen kanssa, niin ei luonnollisesti voi kisatakaan.

Samalla allekirjoittaneelle iski vähän epätoivo lajin suhteen. Dura on jo mun viides, VIIDES alokasluokkalainen ja silti teen sen kanssa samoja tyhmiä mokia kuin aina ennenkin. Eilen otettiin -10 kun menin kyltin väärältä puolelta. En ehkä ikinä opi rallyn saloja saati sitten sääntöjä, jotka kertasin viimeksi eilen...

Dura mahtui mittauksessa 45,5cm korkean mittatikun alle. Eli 2,5cm liian suuri agilityn mediluokkaan ja 2,5cm liian pieni rotumääritelmän vähimmäiskorkeuteen. Selkeä väliinputoaja siis!