tiistai 23. elokuuta 2016

Kesän ainoat agit

Elokuun ensimmäisenä torstaina käytiin agimölleissä. Cloudy oli käynyt aksailemassa viimeksi toukokuun kisoissa ja Dayan viimeisimmät treenit ajoittuvat muistaakseni kesäkuulle. Meiltä ehti Dayan kanssa tämä jakso loppua ja harmittaa, että lähes kaikki kesän treenit ovat jääneet väliin, mutta onneksi keskiviikkoiltoja on saanut vapaaksi, niin ollaan päästy sentään vepeilemään.

Kyseessä oli joukkuemöllit ja ajattelin ensin mennä paikalle vain kannustamaan koulutettaviani, muttei tehnyt mieli jättää koiria keskenään illaksi kotiin, joten ajattelin osallistuvani Cloudyn kanssa. Kun selvisi, ettei radalla ollut pussia, niin mikään ei estänyt ilmoittamasta Dayaakin.

Ensimmäisenä Cloudy. Sille tässä ei oikeastaan ollut mitään vaikeaa, mutta medirimat vähän hidastivat vauhtia, kun niistä pääsee yli pienemmälläkin vauhdilla. Möllit olivat tosiaan torstaina ja Cloudylla oli edessä selkäkuvat tulevana maanantaina, niin halusin jättää maksirimat väliin.



Dayakin sai nollan! Mitään kovin vaikeatahan tässä ei sinänsä ollut, mutta tsekkiläinen ei ole ikinä tehnyt näin montaa estettä peräkkäin ja ohjaaja the pulla hidasti vauhtia. Loppuun olisi pitänyt tajuta pyytää joku palkkaamaan, kun nuo loppusuorat on vielä aika hakusessa. Kakkoshypyn jälkeen Daya taisi liukastua ja se lieneekin mun koirista ensimmäinen, joka on Jatin liukkaalla pohjalla oikeasti liukastunut. Onneksi yksi kentistä on nykyään kivituhkalla, niin pääsee siinä aksailemaan ja sitten tokoilu- ja tanssijutut pystyy tekemään nurmikolla.

Tuloslaskennan iloinen ylläri oli se, että meidän joukkue sijoittui ensimmäiseksi. Dura oli mukana joukkueen virallisena maskottina ja mölliluokan päätteeksi me vielä esiteltiin Dayan kanssa rotua ainakin puolen tunnin ajan tsekkiläisistä kiinnostuneille. Daikun kanssa meinaa olla vähän noloa yrittää tehdä rodulle pr:ää, kun se suhtautuu vieraisiin niiiiin välinpitämättömästi. Eikä se varmaan rotuun tutustujien mieltä hirveästi lämmitä, että kaks eurasieria olis kyllä änkeämässä syliin kovin mielellään.



Daya meni aloittamaan juoksunsa, joten syksyn kisakalenteria joutui laittamaan uusiksi. Tokokokeisiin ei lähiaikoina päästä, mutta onneksi sentään rallytokokisoihin mennessä se on ehtinyt juosta. Daya on mukana meidän seuran piirinmestaruusjoukkueessa ja onhan se noista omista koirista se tulosvarmin tapaus, kunhan ohjaaja ei mokaile. Viimeisimmissä kisoissa otin meille hylsyn, kun laitoin hihnan kaulalle ja Cloudy puolestaan otti hylsyn ihan itse karkaamalla kehästä. Ohjaajalle siis tehtäväksi lukea ne säännöt ennen kisoja ja eurasierin osalta tyydytään vaan toivomaan parasta.

Durakin menee debytoimaan kisauransa syyskuun alussa. Osaahan se istua ja mennä maahan, sillä pääsee kai aika pitkälle?

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Terveisiä toipilailta

Elokuu alkoi meidän osalta eläinlääkärireissulla ja kotona on muutenkin ollut enemmän tai vähemmän puolikuntoisia koiria. Aloitetaan pienimmästä suurimpaan.

Wintu oli kuun alkupuolella äidin mukana mökkeilemässä viikonlopun ajan ja siellä tapahtui jotain, jossa shetlantilaisen kynsi repesi. Maanantaina meillä oli sopivasti eukkujen kanssa aika elukkalääkärille, joten pakkasin myös shetlantilaisen mukaan, jotta samalla saataisiin tuomio kynnestä. Onneksi isompiin operaatioihin ei tarvinnut lähteä, vaan käskettiin jäädä odottelemaan uuden kynnen kasvua. Wintu veteli napaansa muutaman päivän ajan tulehduskipulääkkeitä ja piti tassua paketissa vajaan viikon ajan ja nyt kun kynsi on kuivunut, niin pärjätään ilmankin.

Duran ohjelmassa oli vain haima- ja kilpparitestit ja kaikki arvot saatiin testattua nyt kerralla, kun nappula ehti täyttämään kaksi vuotta. Myös Cloudylta otettiin sama paketti, sillä edellisistä on päässyt kulumaan jo 1½ vuotta.

Eräänä kesäpäivänä Clade tahtoi olla hieman kakkainen

Eläinlääkärireissu oli tuon vanhemman version osalta yhtä sirkusta. Ne jotka eivät vielä tiedä, niin Cloudylla on jonkinlainen ötökkäfobia ja kun jossain menee jokin pörriäinen, niin eurasierin maailmasta katoaa kaikki muu. Aulassa Cloudy bongasi ampiaisen ja onnistui estelyistäni huolimatta nappaamaan sen kiinni ja allekirjoittaneelle tuli kiire listiä ötökkä, ennen kuin se ehtii pistää eurasieria. Onnistui. Ötökkä-episoden jälkeen Kloodi ei kuitenkaan osannut enää rauhoittua puntarille ja hoitohuoneessakin se vielä hillui. Pöydällä sitä sai pidellä kiinni kaksin käsin, ettei se olisi lennellyt pitkin seiniä. Ja Dura istuu rauhallisena pöydällä ja pussailee hoitajaa..

Olin aika helpottunut, kun Cloudy sai piikin pyllyyn ja kuukahti lattialle. Rauha maassa. Yhdistin tähän reissuun myös Cloudyn hampaanpoiston, sillä jo hyvän aikaa sitten haljennut P4-hammas alkoi kerätä päälleen hammaskiveä siinä missä muu purukalusto kiilsi valkoisena. Siitä jokainen arjen salapoliisi pystyi päättelemään, ettei Clade enää käytä hammasta, joten se jouti pois. Samalla eurasierilta otettiin viralliset selkäkuvat sekä uusintakuvat lonkista- ja kyynäristä.

Oli taas melkoinen jännäkakka mennä katsomaan eläinlääkärin kanssa röngtenkuvat. Aloitettiin selästä, joka näytti eläinlääkärin mielestä hyvältä. Omaankin silmään näytti siistiltä sen verran, mitä nyt näistä ymmärrän. Samaten lonkat ja kyynärät olivat suunnilleen identtiset 3½ takaisiin kuviin verrattuna. Kennelliitosta sai odotella selkälausuntoja reilun viikon verran, mutta ilo oli suuri, kun lausuntomaksut maksettuani näytöllä oli priima rivistö, eli LTV0, VA0 & SP0.


Labrasta saatiin tulokset parissa päivässä ja molemmat karvapallot osoittautuivat kilpirauhasen- ja haiman vajaatoiminnan osalta terveiksi. Se ei sinänsä ollut suuri yllätys, kun kummallakaan ei ole mitään oireita mihinkään suuntaan, mutta on se kuitenkin kivaa tietää, että kaikki arvot ovat ok. Vuoden päästä nekin saa tutkituttaa taas uudelleen. 

Sitten se viimeisin toipilas, eli Dacu. Se oli myös äidin kanssa mökkeilemässä ja ilmeisesti reväyttänyt olkapäänsä. Kysymys kuuluu uskaltaako koiria enää laskea äidin mukaan mökkeilemään.. Ensiavuksi kipulääkettä ja tilanteen seurailua ja homma helpotti parissa päivässä, kun koira ei vaikuttanut kipeältä ja liikkui hyvin. Torstaina lenkillä ja Dacu ui pitkään ja hartaasti. Se harvemmin ui kovin pitkiä matkoja kerrallaan, mutta nyt veti täpöllä ja jaksoi uinnin jälkeen vielä hyvin lenkkeillä kotiin asti. Tätä iloa ei kuitenkaan riittänyt kuin reilun vuorokauden, kun perjantaina Dacu nilkutti ylös noustessaan. Koira lienee nytkin niin herkillä, ettei varsinaisesta käsittelystä välttämättä tulisi mitään, joten sain onneksi sovittua magneettihoidon jo tälle iltapäivälle. Jos se helpottaisi oloa nyt alkuun, niin voisi jotain muuta katsoa sitten vähän myöhemmäksi. Dacun voinnissa ei ole pitkään aikaan ollut näin suurta takapakkia, joten vähän pelottaa, kuinka tässä käy.

Doping-varoaikojen vuoksi loppukuulle kaavailemani rallytokokisat jäävät väliin, samaten Cloudyn osalta myös useammat agilitystartit. Toisaalta harmittaa, kun kerrankin täällä suunnalla järjestetään monet kisat. Ei sillä, toukokuun kisojen jälkeen treenikertoja on kertynyt pyöreä nolla ja lisäksi en halunnut ottaa sitä riskiä, että kisataan nyt urakalla ja käydään selkäkuvissa vasta sitten ja niistä paljastuisikin jotain ikävää. Kyllä me vielä ehditään ja nyt on kivempaa harrastaakin, kun tietää selän olevan kunnossa. Tänä vuonna on vähän kaivellut se, ettei mulla ollut mitään tietoa, miltä tuon selkä näyttää ja laskeskelin, että Cloudy on käynyt tänä vuonna esteillä huimat neljä kertaa, kun treenifiilis on tästä johtuen ollut vähän kateissa, mutta jos nyt saisi taas aikaiseksi treenatakin. Eiköhän me päästä kisaamaankin vielä tämän vuoden puolella!

Valmiina kotimatkalle. Nyt on onneksi autossa enempi tilaa, kun farkuton ooppeli vaihtui farkkuooppeliin

Ja Cloudyn kuvauttamisen myötä mulla on puolet suomen selkäkuvatuista eurasiereista, jabadabaduu.