perjantai 25. maaliskuuta 2016

Miksi juuri eurasier?

Tätä on usein kyselty, joten nyt panostin ja vastaan vähän paremmin kuin muutamalla lauseella.

Vajaa viisi vuotta sitten vaihto paimenkoirasta pystykorvaiseen ei ollut mikään pikkujuttu, vaan sitä pohdittiin aika paljonkin. Mahdollinen riistavietti oli suuri kynnyskysymys ja se, että kyseessä olisi todennäköisesti vähän paimenia itsepäisempi ja itsenäisempi tyyppi. Jos olisin ollut ottamassa harrastuskoiraa, olisin varmasti miettinyt rotuvalintaa vielä enemmän ja paremmin, mutta Cloudyn oli tarkoitus olla kaveri näyttelykehien kiertelyyn, jolloin ei niinkään ajateltu rotuvalintaa muiden harrastuksien kannalta.

Näin jälkikäteen ajaeteltuna se on oikein hyvä, koska jos ajatuksena olisi ollut harrastuskoira, niin valinta ei olisi todennäköisesti kohdistunut tähän mainioon rotuun. Se jos mikä olisi ollut suuri vahinko.

Epäröinnistä huolimatta päädyttiin eurasieriin, sillä muuten rodun luonne kuitenkin muilta osin miellytti, eikä vaihto paimenesta pystykorvaan loppujen lopuksi ollutkaan mikään kulttuurishokki, vaan oikeastaan tervetullutta vaihtelua. Cloudy onkin omaan makuuni hyvin tyypillinen eurasier, tasapainoinen, rauhallinen ja jääräpäinen olematta kuitenkaan hankala. Lisäksi iloinen, mutta hötkyilemätön ja hauska luonne ovat niitä seikkoja, jotka eurasiereissa vetävät puoleensa. Tykkään myös siitä, että nämä tulevat pääsääntöisesti hyvin toimeen toisten koirien kanssa ja esimerkiksi rotuyhdistyksen järjestämillä kesä/talvipäivillä on aina kiittettävän kokoinen eukkulauma lenkkeillyt hyvässä hengessä keskenään ja jopa majoittunut samassa mökissäkin ihan sulassa sovussa.

Lisäksi hiljaisuus on loistava piirre ja nuo haukkuvat niin harvoin, ettei siihen ääneen ole ehtinyt tottumaan ja sen vuoksi se kuullostaakin joka kerta yhtä hoopolta, kun ne sattuvat ääntelemään. Toisaalta se hölmön möreä ääni ja pikkufifiä suurempi koko luovat hieman katu-uskottavuutta ja ainakin Cloudy on myös melko hyvä vahtikoira, joskin sen tyttärestä ei voi sanoa ihan samaa. Toki näidenkin luonteisiin mahtuu vaihtelua laidasta laitaan ja kaikki ovat yksilöitä, joten ei ole tarvetta niputtaa kaikkia samaan muottiin, esimerkiksi Dura on paljon vilkkaampi kuin äitinsä. Cloudyn pennuissa olikin melkoista luonteiden vaihtelua, mikä oli kyllä nähtävissä jo pienestä pitäen ja ne luonteet ovat myös pitäneet.

Yleisesti ottaen eukkuihin kuitenkin pätee se, että ne ovat hiljaista sakkia ja tämän olen huomannut esimerkiksi rodun erikoisnäyttelyissä, joissa on ihanan rauhallista, kun koirat eivät rähise tai räksytä.


Itse tykkään siitä, että koira on säänkestävä - ja eurasier on. Jopa Cloudy, joka on niukkaturkkinen nakuilija pärjää suunnilleen säällä kuin säällä. En jaksaisi olla jatkuvasti pukemassa koiran päälle jotain nuttua tai takkia aina kun on vähänkin viileämpää, varsinkin kun Suomessa suuri osa vuodesta on viileää tai kylmää, vaikka ilmastonmuutos hyvässä vauhdissa onkin.

Vielä säänkestävyyttä suurempi plussa on ehdottomasti helppohoitoinen turkki, jonka hoidoksi riittää harjaaminen. Karvanlähtö on niin harvoin, etten osaa pitää sitä kovinkaan kummoisena miinuksena, etenkin kun nuo ei juuri karvanlähdön ulkopuolella karvojansa pudottele. Lisäksi loska- tai kurakeleillä vettä ja likaa hylkivä turkki on aivan mieletön, varsinkin jos vertailukohteena on Dacun mahakarvat jotka imevät lähes kaiken hiekan itseensä.


Lisäksi ulkonäkö miellyttää muutenkin. Tykkään eurasierin liioittelemattomasta rakenteesta ja ulkonäöltään nämä ovatkin aika taviksia peruskoiria, mikä on mielestäni vain hyvä. Tottakai rodussa näkee vaihtelua moneen suuntaan ja osa on omaan makuun liian raskaita, runsasturkkisia, kulmauksettomia tai matalaraajaisia ja jälkimmäisestä Dura meneekin hyvänä esimerkkinä. Pääpiirteissään ulkonäkö kuitenkin miellyttää ja haluan oman koirani olevan kooltaan keskikokoinen tai iso ja nämä täyttävät myös sen kriteerin, vaikka Dura vähän rajatapaus onkin.

Myös värien osalta on varaa mistä valita, toisaalta nämä ovat niin tehokkaita vaihtamaan väriään, etten itse laita kovin suurta painoarvoa värin suhteen. Täytyy tosin myöntää, että jos vain mahdollista, niin haluaisin omien koirien kohdalla pitää kiinni mustasta maskista. Dura on itse asiassa väritykseltään juuri sellainen, joka eurasiereissa kiehtoo eniten, mutta kuten sanoin, väritys ei ole se pääasia ja silmä on tottunut Cloudynkin väritykseen, josta en mukamas joskus tykännyt.


Varmaan uskallan myöntää myös sen, että ainoa ulkomuotoseikka, joka tuntui alkuun vieraammalta, oli sinivioletti kieli. Cloudyn siskolla on laikukas kieli, mutta Cloudylla kokonaan sininen ja luulin aluksi, etten totu siihen ikinä. Nykyään siihen ei puolestaan enää tule kiinnitettyä mitään huomiota, vaikka aina tasaisin väliajoin ihmiset tuota kielen väriä ihmettelevätkin. Onkohan edes olemassa eurasierin omistajaa, joka ei olisi vähintään kerran saanut kuulla koiransa syöneen mustikoita?

Muiden seikkojen lisäksi täytyy mainita, että ulkomuodossa ehdotonta plussaa ovat kippurahäntä sekä pystyt korvat!

Harrastusmahdollisuudet ovat myös hyvät. Eihän näitä missään huipulla juuri näy ja tulee tuskin aivan heti näkymäänkään ja PK-lajitkin ovat ainakin kisamielessä pois suljettu juttu, mutta noin muuten sopivat aika moneen menoon ja usein eurasierien omistajat ovatkin enempi kiinnostuneet näistä tyypillisistä "hömppälajeista" joita on helppoa harrastella vaikka ihan vaan omaksi iloksi. Ehkä niitä raskaimpia näkemiäni yksilöitä en osaisi kuvitella agilityesteille, eikä koiratanssikisoissa näytä hyvältä, jos eukku laitetaan tanssimaan takajaloillaan bordercollieiden tapaan, mutta noin muuten eurasierien ominaisuudet eivät aseta harrastusmahdollisuuksille suuria rajoituksia.

Cloudyn kanssa suhteellisen paljon harrastaneena ja kisanneena koen juuri pikemminkin luonteenpiirteet, kuten itsepäisyyden ja miellyttämisenhalun puutteen suurempina rajoituksina, kuin fyysiset ominaisuudet. Tai oikeastaan luonteenpiirteetkään eivät ole varsinaisesti rajoituksia, vaan pitäisi puhua pikemminkin haasteista.

Cloudyn on ikuistanut sen ensimmäisissä koirahyppelykisoissa Annamari Sundgren

Tässä laumassa ainoa laji, jossa nämä ehkäpä juuri ominaisuuksiensa ansiosta pesevät Dacun ja Dayan, on vetohommelit. Potkurin vetäminen onnistuu kyllä hyvin näiltä kaikilta (paitsi Windyltä, joka osaa kyllä pienen harjoittelun jälkeen istua kyydissä) mutta se on lähinnä ollut säänkestävyys, joka ratkaisee. Tassujen nostelu tai lumipaakkujen kerääntyminen ovat Cloudylle ja Duralle vieraita juttuja, kun taas paimenille melko yleinen riesa. Kesäkaudella puolestaan ollaan aika tasoissa, kun ainakaan omat yksilöt eivät ole sitä tyyppiä, että läkähtyisivät heti kun aurinko paistaa, vaikka toki helteillä tämmöiset jutut jätetäänkin suosiolla väliin.

Terveys on myös ehdoton. Onhan näilläkin omat ongelmansa, kuten kilpirauhasen- ja haiman vajaatoiminta, mutta onneksi suuri osa niihin sairastuneista elää täysin normaalia elämää ja ikävät löydökset esimerkiksi luuston osalta ovat mielestäni melko harvinaisia. Myös kapea geenipoli on ikävä tosiasia, varsinkin kun rotu on melko pieni. Luonteen osalta pidättäytyväisyydellä selitetty arkuus on juttu, mistä en pidä ollenkaan, mutta ehkä käy niin onnekkaasti, että omistan tulevaisuudessa Cloudysta liikkelle lähteneitä tyyppejä.


Täytyy myöntää, että pidän myös siitä, ettei eurasier ole mikään massarotu, vaikka toki se on geenipolin kannalta harmillinen asia. Niin arjessa kuin kisoissakin Cloudya on useammankin kerran tultu ihmettelemään, että mikä se oikein on, kun näitä ei juuri missään näe ja näyttelyissäkin on kivempaa käydä, kun rodun edustajia ei ole kehässä tavattoman paljon. On joka tapauksessa ollut aika kivaa kisata ja harrastaa vähemmän yleisellä rodulla, joten kai siinä harvinaisuudessa jokin kuitenkin viehättää.

Toisaalta rotutovereita olisi kieltämättä kivaa nähdä vähän useamminkin ja rotukohtaista toimintaa on aika vähän, tosin on aivan luonnollista, että suurilukuisemmissa roduissa niin toimintaa kuin tekijöitäkin on enemmän. Jyväskylässä ollaan tässä muutaman vuoden ajan saatu aikaiseksi tehdä yhteislenkki kerran vuodessa. Josko tänä vuonna oltaisiin reippaita ja tehtäisiinkin kaksi? 

Tekeillä on myös erillinen postaus siitä, millaiseksi olen kokenut eurasierin harrastuskoirana. Voisi ehkä joskus saada aikaiseksi kirjoittaa sen loppuun, mutta olihan tämäkin jo aika hurja saavutus, eikö? Jos muiden blogeista löytyy vastaavia rotupohdintoja, jotka ylittävät muutaman lauseen pituuden, niin linkkailkaa ihmeessä, koska tällaisia on kivaa lukea!

tiistai 22. maaliskuuta 2016

Täysi kymppi


Lauman veteraani ja porukan aivot, koiraharrastukseni alku ja täyden kympin koira täyttää tänään 10 vuotta.

Koska Dacu on vanhempieni kasvatti, niin myös yhteinen taival lähtee sen kohdalla syntymäpäivästä liikkelle. Tästä voisi joku päätellä, että näin Dacun jo sen syntyessä ja niin edespäin, mutta pakko myöntää, että tapahtuma oli vähemmän kliseinen.

Kun Dacu syntyi, niin Jessi 8vee oli tylsistynyt, kun niitä pentuja ei syntynytkään kuin liukuhihnalta, joten hyvin pian ensimmäisen pennun syntymän jälkeen lähdin viemään biojätettä naapurin roskikseen ja samalla kertomaan naapurissa asuville kavereille että meille voi tulla muutamien viikkojen päästä katsomaan koiranpentuja. Sen kuitenkin muistan, että Dacu oli ihan jo syntymästä lähtien pentueensa suurin, eikä kukaan sen sisaruksista missään vaiheessa kirinyt sitä kasvussa kiinni, joten se oli myös helppo erottaa joukosta. Duran syntymätapahtuma on jo sitten vähän kliseisempi, silloin ei käynyt roskien vienti mielessä.

Naapurilta tuli tänään synttärionnittelujen lisäksi kommenttia, että Dacu on pullukka. Niin on ja kuvistakaan ei jää huomaamatta, että tyyppi on vähän paisunut. Kerrankos sitä pyöreitä täytetään, joten Dacu saa vielä tänään ruokaa. Se on saanut elämänsä aikana liian monta nakkikakkua, joten synttäripäivän menuu näyttää tältä. Tosin tätä kaikkea ei hotkaista kerralla, vaikka pyöreitä täytetäänkin.



Ennen Windyn tuloa käytiin usein eväsretkellä Dacun ja kavereiden kanssa. Ei me ikinä kovin kauas matkattu, koska oli kiire päästä korkkaamaan eväät ja Daculla oli aina tuollainen Cesar-pussi eväänä. Pussin ulkomuoto on muuttunut sitten viime retken, enkä meinannut löytää sitä kaupasta, mutta onneksi nostalginen piknikeväs saatiin osaksi synttärimenuuta. Cloudy on tällä kertaa Dacun ainoa synttärivieras, joten tämä mättö täytyy laittaa vain kahteen osaan.

Dacu ei ollut se helpoin tyyppi, jonka kanssa aloittaa koiraharrastelut, mutta se on opettanut minulle aivan hirmuisesti ja vaikuttanut paitsi minuun, myös noihin muihin. On tuntunut tosi kivalta kuulla myös muiden suusta se fakta, kuinka Dacu toimii erinomaisena esimerkkinä noille nuoremmille laumanjäsenille. Se jos mikä pitää täysin paikkansa.

Toivottavasti tämä maailman paras koira on osa meidän laumaa vielä monta vuotta!

torstai 17. maaliskuuta 2016

Kaikkee kivaa

Vuoden alkuun on mahtunut hirmuisesti kivoja juttuja! Ja ne yo-kirjoituksetkin on tältä erää ohi, hurraa!

Päästiin Cloudyn kanssa tälle vuodelle Kennelliiton Tokonuoret-valmennusryhmään! Päätin viime vuonna, etten hae ryhmään enää Wintun kanssa, koska shetlantilaisen tokoilut eivät ole ottaneet sujuakseen, enkä halua kiirehtiä pois tokotauolta, joka on totta puhuen tehnyt meille molemmille hyvää. Toki valmennusviikonloput olisivat varmasti antaneet motivaatiota ja apua treenaamiseen, mutta viime vuoden 4 x VOI0-tulosnäytöllä oltaisiin ryhmään tuskin päästykään.

Halusin kuitenkin hakea ryhmään vielä tälle vuodelle, kun se oman iän puolesta on enää mahdollista ja puntaroin Dayan ja Cloudyn välillä päätyen jälkimmäiseen. Cloudyn kanssa meillä on monia vaikeita juttuja, joista ei päästä yli (nouto...!) ja Dayan kanssa ainoa ongelma lienee tällä hetkellä siinä, etten itse osaa poistua sen kanssa siltä omalta tutulta ja turvalliselta mukavuusalueelta. Ensimmäinen valmennusviikonloppu meillä on huhtikuun alkupuolella ja täytyykin miettiä huolella, että mihin muuhun voitaisiin keskittyä meidän ikuisuusongelman, eli noudon, lisäksi.

Toisekseen, Cloudy oli Suomen Eurasier Kerhon harrastaja eurasier 2015! Voitto napsahti 45 pisteellä ja kisassa ei ilmeisesti ollut muita osallistuja, vaikkei me oltukaan viime vuonna ainoita, jotka kisattiin. Saatiin tästä hyvästä diplomi, joka on tällä hetkellä Cloudyn kasvattajatädillä ja ehkä se päätyy vielä tännekin joskus. Cloudyhan oli harrastaja eukku myös vuonna 2013 ja vuoden 2014 mammalomailut siis koiran haittasivat harrastamista ja silloin pistetili riitti kolmanteen sijaan.


Meillä alkoi maanantaina Dayan kanssa pitkään odotetut ohjatut agilitytreenit ja kylläpä oli kivaa! Tehtiin ennakoivaa valssia hypyillä ja putkilla molempiin suuntiin sekä yksittäisinä muuria, pituutta ja keppejä. Keppejä tsekkiläinen oli tehnyt aikaisemmin vain kerran ja meno oli aika huteraa, mutta pituutta ja muuria Daikku teki hienosti ensimmäistä kertaa, eikä ollut mitään ongelmaa. Tsekkiläinen oli ihan elementissään, vaikka en osannutkaan ohjata ja meinasin vanhasta tottumuksesta palkata sitä namilla, mutta Daya teki nopeasti selväksi, että pallo sen olla pitää.

Treenien jälkeen mulla oli vielä koulutusvuoro, mikä ei ennen treenejä hirmuisesti houkutellut, mutta tuo kouluttaminenkin oli ihan eri tavalla kivaa kun oli päässyt itekin pitkästä aikaa treenaamaan ja toki ryhmäläisetkin on aivan huippuja! Nyt jo oikeastaan harmittaa, että toistaiseksi viimeiset treenit ovat jo ensi viikolla, mutta toisaalta tämä on hyvä väli pitää treenitaukoa, ennen kuin päästään aloittamaan kesäkausi. Omat koirat on puolestaan tähän mennessä taukoilleet vähän liiaksikin.

Voisinpa sanoa, että suunnataan ensi viikolla uudestaan treeneihin, mutta kun ei voi. Daya päätti, että nyt on juoksujen aika, joten sen osalta treenit jäävät nyt hetkeksi väliin ja Cloudy saa lähteä tuuraamaan. Se tekeekin sille ihan hyvää, kun tyyppi on viimeksi aksannut marraskuussa ja ajattelin olla hurja, eli ilmoittaa sen huhtikuun puolivälissä oleviin kisoihin. Nyt kolmas kerta toden sanoo, eli kerrankin treenataan ennen kisoja.


Lisäksi päästiin oman seuran vuosikokouksessa palkinnoille. Cloudy oli vuoden agilitykoira ja Wintu veti vielä pidemmän korren saaden tuplavoiton, kun shetlantilainen oli sekä vuoden rallytokokoira että tokokoira (voi/evl). Cloudy oli puolestaan rallykisassa kolmas sekä Dura oli vuoden pentu-kisassa jaetulla kolmossijalla ja itse olin vuoden junior handler, haha! Lisäksi Daya ja Dacu palkittiin rallytokon kisakynnyksen ylittämisestä ja Cloudy agilitykenttien korkkaamisesta. Näistä saatiin 65€ edestä lahjakortteja Rahulan Rehuun, joten noin rahallisesti ajateltuna siinä on muutama kisailmo, joita tuli viime vuonna tehtyäkin ihan kiitettävästi.

Dacun tiistain hieronta vaihtuikin kraniosakraaliterapiaan, mikä oli mielenkiintoista vaihtelua. Dacu on käynyt kraniosakraaliterapeutilla joskus aiemminkin, mutta siitä on jo aikaa. Hoitaja käsitteli paljon Dacun isoa päätä sekä jalkoja muun kropan lisäksi ja mietittiin uutta aikaa kuuden viikon päähän, kun hoitaja tulee Jyväskylään seuraavan kerran. Dacusta löytyi jälleen ikäviä ylläreitä, tai noh, eihän se puhtoinen ole ikinä, mutta oli myös lohduttavaa kuulla, että Dacu oli paremmassa kunnossa, kuin oletettiin. Nyt lähinnä seuraillaan, miltä tuo alkaa näyttämään, mutta huhtikuussa sen lienee hyvä päästä käsiteltäväksi joka tapauksessa.

Niin ja tiesittekö, mistä tietää että kevät tulee?
Siitä kun tekisi hervottomasti mieli ajaa Daculta turkki alas. Maltan odottaa maksimissaan huhtikuuhun saakka, jonka jälkeen trimmikone pääsee töihin.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Viimeistä vaille

Viime tiistaina Dura kävi jälleen hierojalla ja saatiin viimeinkin lupa mennä luustokuviin.

Dura oli jälleen vain hieman paremmassa kunnossa, kuin edellisellä hoitokerralla, mutta lähti tunnin aikana aukeamaan oikein urakalla ja nyt on koiran kroppa siinä kunnossa, että uskallan alkaa varailemaan sille aikaa läpivalaisuun. Tosin niissä Duracelia venytellään siihen malliin, että taidetaan suunnata hierojalle jälleen kuvausten jälkeen riippumatta siitä, miltä kuvat näyttävät. Dura oli kuulemma sen verran mielenkiintoinen asiakas, että hieroja pyysi nähdä sen kuvat. Itseäni lähinnä hirvittää, että sieltä paljastuu jokin LTV3 tai muu kauhistus, mikä voisi samalla olla syy sille, miksi se on ollut noin jumissa.

Dura onkin viimeinen laumanjäsen, jonka luusto on läpivalaisematta. Sitten on terveystarkastettu koko lauma enemmän tai vähemmän kattavasti. Duralta puuttuu vielä haima- ja kilpparitestit sekä sydänkuuntelu. Cloudyn testitulokset vanhenee tässä kuussa ja haluan käyttää sen jälleen sydänkuuntelussa tämän vuoden aikana. Eikä allekirjoittaneen mielenrauhalle tekisi pahaa ottaa Wintulta sitä kilpparitestiä näin muutaman vuoden tauon jälkeen uudestaan. Nuo ovat siis vielä edessä tämän vuoden aikana Duran läpivalaisun lisäksi, onneksi polvitarkin osalta ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä se on mahdollista saada luustokuvien yhteydessä.

Hierojan mukaan Duran takapään syvät lihakset voisivat olla paremmatkin, joskin hieronnan loppupuolella niitä tuntui sittenkin löytyvän ja Frolicia kerjätessään Dura sai kehuja hienosta takapään hallinnastaan, kun se oli takajaloillaan ja kurre-asennossa vuoron perään käyttämättä etujalkojaan maassa. Ei noiden harjoittamisesta kuitenkaan haittaa ole, joten kaivettiin tasapainotyyny esiin ja sillä sai taiteilla muutkin kuin Dura.


Treenirintamalta uutisia pitkästä aikaa, saatiin Dayan kanssa treenipaikka agilityryhmästä! Ajattelin opettavani sille suurimman osan asioista itsenäisesti, mutta kun nyt tarkastelen viime vuotta, niin mehän ollaan aksattu tsekkiläisen kanssa lähinnä yksittäisiä kertoja silloin tällöin. Moisella tahdilla ei pahemmin edistytä. Nyt on aika saada tähän touhuun jotain säännöllisyyttä ja onneksi ohjatut treenit pakottavat raahautumaan sinne hallille. Lisäksi, jos saan ajokortin mihin tosin meinasi mennä usko parin päivän takaisten ajotuntien perusteella tulisi varmasti treenailtua itsenäisestikin enemmän. Ohjatut treenit meillä on jatkoryhmässä maanantaisin nyt maaliskuusta lähtien aina elokuun loppuun saakka, aika kivaa!

Koska on vähän kesäfiilis, niin tässä Dayan ja sen vesilelu viime kesältä. Tuo oli vesilelun toinen- ja samalla viimeinen käyttökerta.



Äidin mielestä oli tarpeellista hekottaa ja kommentoida vesilelun kohtaloa. Ensi kesäksi täytyy hankkia joku kovempaa tekoa oleva lelu, joka kestää Dayan vesileikit, niin välttyy samalla itse siivoamasta tsekkiläisen sotkuja pitkin rantaa.