maanantai 18. tammikuuta 2016

Tulipahan tehtyä

Viime lauantaina suunnattiin Kajaaniin, omalta osaltani Kajaanin tamminäyttely olikin vielä kokematta. Äiti oli ties miten monena vuonna ilmoittanut koiriaan sinne, mutta käynyt peräti yhtenä vuotena. Tosin kyllä mekin vähän arvottiin, että lähteäkö niin kauas ajelemaan siinä pakkasessa maksimissaan sileän erin vuoksi, mutta lähdettiin, vaikkei ajokeli ollutkaan niitä parhaimpia.

Oltiin yö hotellissa, joka oli mainio lukuunottamatta elämäni surkeinta hotelliaamiaista. Matka hotellilta näyttelypaikalle oli lyhyt, mutta onnistuttiin siitä huolimatta eksymään ja kuluttamaan kolmen kilometrin matkaan noin puoli tuntia. Onneksi oltiin edellisenä iltana Kajaaniin tullessa nähty näyttelyn opasteet ja niiden perusteella osattiin perille. Navigaattoreihin ei voi aina luottaa. 

Pallohalli, jossa näyttely järjestettiin, oli aivan ihana! Nurmipohja joka ei rapissut jalkojen alla eikä ollut kumirouhettakaan ja lämpötila siinä plus 10 asteen hujakoilla. Juuri tuollainen puolilämmin koiraharrastushalli Jyväskylästä vielä puuttuu. Tosin se hieno halli ja sen kaunis matto sai niin monet kuset ja paskat viikonlopun aikana, etten yhtään ihmettele, miksi paikat sisänäyttelyiden järjestämiseen ovat nykyään niin harvassa. Hieno se halli oli joka tapauksessa.


Paikan päällä selvisi, että näyttelyyn ilmoitetusta kahdesta tsekkiläisestä toinen oli uros, mutta Dayan virheet eivät olleet sen pienempiä vaikka se ainoa narttu olikin. Kuten arvelinkin, tuomarilta ei jäänyt Dayan etuliikkeet huomaamatta. Tuomarina Kirsti Louhi, jolta saatiin varsin totuudenmukainen arvostelu.

"Hyvän tyyppinen, selvän sukupuolileiman omaava narttu, jolla riittävä luuston vahvuus. Hyvä säkä ja ylälinja. Saisi olla kulmautunut edestä paremmin. Hyvä rintakehän muoto ja syvyys. Koira liikkuu edestä ristiin ja takaa kinnerahtaasti. Hyvä turkinlaatu, josta puuttuu pohjavilla."
AVO EH AVK1

Daikun takaliikkeissä on harvemmin mitään sanomista, mutta etuliikkeistä kaikki tuomarit ovat huomauttaneet viime kesästä lähtien. Nyt on hyvä jäädä näyttelytauolle odottamaan etuosan kehittymistä, joka toivottavasti näkyisi positiivisempana muutoksena noissa etuliikkeissäkin.

Näyttelyn jälkeen sain pitkästä aikaa kaikki koirat tänne, sillä äiti otti tuttujen viisi koiraa hoitoon parin viikon ajaksi. Näillä pakkasilla tekisi mieli olla lähinnä sohvan nurkassa kaikki illat, mutta se ei sovi kuin Cloudylle, joten ollaan otettu hyöty olkkaritreeneistä irti ja keskitytty vaihteeksi kunnolla pienien teknisten juttujen hiomiseen sekä uusien temppujen opetteluun. Ja onhan meillä messarista ostettu aktivointipelikin! Pelin piti olla keskivaikea ja petyin vähän, kun Daya ratkaisi sen heti - tai siis melkein ratkaisi. Palikoita tsekkiläinen osasi kyllä siirrellä ja nostella, mutta namien syömisestä ei voinut sanoa samaa.

Kuvassa älypeli, itse tsekkiläinen ja sen paljon puhuva ilme.


Lauantaina olin koirahierontakurssilla, joskin lähinnä kahvinkeittäjänä, mutta sai taas lisää motivaatiota koirien kehonhuoltojuttujen tekemiseen. Kun ei tehdä pitkiä lenkkejä, niin tässähän jää melkein joka ilta aikaa syynätä vaikka jokainen laumanjäsen. Joskin ylihuomenna Dura ja Windy pääsevät joka tapauksessa ammattilaisen käsittelyyn ja siitä viikon päästä on totuuden hetki, eli Duracelin luustokuvat!

Päivää ennen Kajaanin reissua Duratti kävi silmätarkastuksessa saaden puhtaat paperit, mutta luuston läpivalaisu on itselleni aina suurempi jännä, kuin nuo muut tarkit. Varsinkin kun Dura on elänyt hieman villimmän lapsuuden, kuin äitinsä. Lisäksi aion kuvauttaa Duralta myös selän, mikä on hyvin mielenkiintoista, sillä tähän mennessä vain yhdelle eurasierille on annettu virallinen selkälausunto.

Vaikkei Duralle olekaan jalostussuunnitelmia enkä ole tekemässä siitä esimerkiksi agilitykoiraa, niin silti sen läpivalaisu jännittää ihan yhtä paljon kuin Dayan kuvaukset vuosi sitten. Duran ensimmäiset päiväkännit on merkattu kalenteriin ja kerron kyllä, kuinka käy, jahka niistä on toivuttu!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Tsekkiläinen Tanskasta

Minulta on useampaan otteeseen pyydetty hieman avaamaan sitä, millainen prosessi Dayan hankkiminen oli, etenkin monet rodusta kiinnostuneet ovat tätä kyselleet, joten tässä on tuontitarinaa molemmista tsekkiläisistä. 

Meidän kohdalla rotuvalinta oli kokonaan äidin päätös, tsekkiläinen varmaan näyttää monelle "vanhalle sakemanni-ihmiselle" oivalta rotuvalinnalta. Hieman samanoloinen koira, mutta useimmalle kokonsa ja luonteensa puolesta hieman helpompi pakkaus. Itse asiassa suurin osa ihmisistä, jotka ovat minulle tulleet juttelemaan oman tsekkiläisen hankkimisesta ovat nimenomaan entisiä- tai nykyisiä sakemanninomistajia. Houkutus tsekkiläisen ottamiseen on heilläkin johtunut siitä, että halutaan jotain uutta, mutta kuitenkin jokseenkin samanoloinen koira aiempien kanssa.

Kun Digi nukkui pois keväällä 2013, niin äiti alkoi miettimään koiranhankintaa uudelleen. Hänet tuntien kolme koiraa (Dacu, Windy & Cloudy) on liian vähän ja alkuperäinen suunnitelma oli jättää Cloudylta pentu kotiin sellaiseksi äidin koiraksi, mutta äiti päätti sittenkin pitäytyä paimenkoirissa ja alkoi tutkailemaan tsekinpaimenkoiria bordercollieiden sijan. Suomessa tsekkiläisten kanta oli kuitenkin varsin pieni, joten täytyi suunnata katseet ulkomaille, mutta meidän molempien kehnot kielipäät vähän hidastivat tätä projektia.

Meidän osalta tsekkiläisen hankkiminen lähti lopullisesti liikkelle alla olevan keskustelunpätkän johdosta, joka syntyi tämän kuvan alle naamakirjassa.

Niina oishan tuossa muutaman koiran paikka vapaana...keskellä selvästi tilaa winkhymiö
Sari No sitähän minäkin olen mieltä. Kunhan joku jaksaisi minulle hommata sen tsekin paimenkoiran tsekeistä...
Niina Pitää siis alkaa hommiin smilehymiö


On onnea omata kielitaitoisia kavereita. Niina alkoi etsimään sopivaa kasvattajaa, joka löytyikin vielä saman kuukauden aikana Tanskasta. Alunperin äitini oli puhunut koiran hankkimisesta rodun kotimaasta, mutta loppujen lopuksi Tanskasta ottaminen oli oikein hyvä päätös, sillä suurin osa Suomen tsekinpaimenkoirista on nimenomaan tsekeistä. Äiti oli päättänyt, että haluaa ottaa kaksi narttupentua ja laittaa toisen sijoitukseen. Pitäähän niitä nyt olla kaksin kappalein, jos hakemaan asti lähdetään. T: Sari 

Sopivasti tällä kasvattajalla oli tulossa kaksi pentuetta samoihin aikoihin, eri vanhemmista. Molempien yhdistelmien vanhemmat miellyttivät, mutta liikenisikö kaksi pentua meille? Niina jutteli kasvattajan kanssa ja kasvattaja lupasi, että jos molempiin pentueisiin tulisi narttuja, niin saataisiin molemmista yksi. Siitä alkoi odottaminen.

Odottavan aika oli pitkä. Kävin itse usein kasvattajan kotisivuilla, mutta myös Niina piti meitä moleampia ahkerasti ajan tasalla. Ensin odoteltiin juoksuja, sitten ultraa, sitten synnytystä. Ensimmäisenä synnytti Mimmi, jolle tuli useampia uroksia sekä narttuja. Muutaman päivän päästä synnytti Herra, jolle tuli seitsemän urosta ja yksi narttu. Kasvattaja laittoi aktiivisesti kuvia, videoita ja juttua pennuista, mikä oli pentukuumeiselle pennunodottajalle oikein kivaa. 

Uusi tsekkiläisten omistaja ja pentujen ensimmäinen yö uudessa kodissa - eikun hotellissa

Pennunhakureissu ajoitettiin tammikuun lopulle, minä jäin kotisuomeen koiravahdiksi äidin ja Niinan lähtiessä reissuun. Ennen tätä maksettiin varausmaksu kahdesta pennusta. 

Matka alkoi ajomatkalla Helsinkiin, jonne jäi auto kulkupelin vaihtuessa lentokoneeseen. Perillä Tanskassa odotti vuokra-auto, jolla ajelivat kasvattajan luokse. Kasvattaja oli tosin ystävällisesti tarjoutunut hakemaan nämä meidän pennunostajat, mutta ilmeisesti halusivat koeajaa paikallisen auton. Joka tapauksessa perillä kasvattajan luona oli vastassa lauma tsekkiläisiä juoksentelemassa ympäriinsä, maalla kun asuivat niin pennutkin saivat juoksennella vapaana. Siitä sitten vain valitsemaan.

Ensin tarkkailun alle jäi Mimmin pentue, josta silmään pisti kaksi lupaavaa narttua. Aikansa niitä tutkailtuaan molemmat olivat yksimielisiä nartusta, joka otettaisiin mukaan. Sitten se Herran pentue, jossa valinnanvaraa ei ollut. Näkiessään Dayan äiti hämmentyi siitä, kuinka pieni pentu oli ja ajatteli, ettei otakaan sitä, vaan tämän lupaavan nartun siskon. Kuitenkin huomatessaan, miten myös Dayan kaikki veljet olivat pienempiä, kuin Mimmin pentueen pennut, mielipide muuttui. Tämän vuoksi äiti uskaltautui ottamaan tämän Herran pentueen ainokaisen nartun, joka ei ollut ulkomuodoltaan yhtä lupaava, kuin toinen pentu, mutta luonteeltaan kuulemma juuri minulle passeli. Daya oli kaikista pennuista villein ja muutenkin sellainen kersa.

Molemmat kuvat (C) Niina

Pennun takana oleva nalle on kasvattajalta ja vieläkin tallessa
Aikansa kasvattajan luona oltuaan oli aika palata hotellille pennut matkassa ja illan aikana tulikin facebookkiin kuvia hotellin vessaharjalla leikkivistä pennuista. Samalla sain useaan otteeseen kuulla, kuinka riiviö tänne tuleva pentu on ja mietin, että kuinka karsean pennelin ne ovat oikein valinneet. Hotellin kokolattiamatto imi pentujen pissat vähän liiankin hyvin ja yöllä Niina heräsi keräämään pökäleitä pentujen ostajan jatkaessa unia. Ne jotka on herkkiä ja herää hajuun saa siivota. T: Sari

Seitsemänviikkoiset tsekkiläiset menivät lentokoneessa käsimatkatavarana ja molemmille oli omat kantokoppansa, joissa pennut matkustivat hienosti. Matkan aikana täytyi kerran vaihtaa konetta, eikä lentokentän läheisyydessä ollut sopivia alueita pentujen pissattamiseen. Reissunaiset keksi viedä pennut vessaan, läjä käsipyyhepaperia lattialle ja heti molemmat pennut tajusivat tehdä asiansa näiden sanomalehden korvikkeiden päälle. Terminaalissa keksivät vielä laittaa pennut eräänlaisiin kärryihin ja kärrätä niillä eteenpäin, jotta matka ihmisvilinässä taittuisi joutuisammin. Kyllähän se taittui, vaikka molemmat pennut aloittivatkin rääkymisen ja niistä tuli terminaalin suuri huomion kohde. Kasvattaja antoi pennuille mukaan nappuloita, joiden avulla pentuja yritettiin pitää lentokentällä hiljaisena epätoivoisin tuloksin.

Pennut hotellissa

Puolikas Daya ja Sade
Myös toisesta lentomatkasta selvittiin moitteetta, sillä pennut lähinnä nukkuivat ja Helsingissä ne pääsivät vähän ulkoilemaan ennen ajomatkaa Jyväskylään. Pennut matkustivat hyvin auton takakontissa ja myöhään illalla olivat perillä. Molempien pentujen oli tosiaan aluksi tarkoitus tulla meille, josta sitten toinen pentu olisi lähtenyt sijoituskotiinsa, mutta pentujen synnyttyä Niina sanoi äidille, ettei etsisi pennulle vielä sijoituskotia. Hyvä, sillä sijoituskotia ei tarvittu, kun äiti vei Niinan kotiin niin sille tielle jäi myös tämä toinen pentu. Eikä olisi muuten voinut parempaa kotia löytyäkään.

Jo tulomatkalla Jyväskylään Niina oli ilmoittanut, että hänen pentunsa nimeksi tulisi Sade. Itse kävin suurta nimikamppailua noin ½ vuoden ajan ja vasta aivan viime tingassa sain päätettyä, että meidän pennusta tulisi Daya, koska sääolosuhteilla pelaaminen ei enää miellyttänyt ja halusin saada koiralle nelikirjaimisen D-alkuisen nimen, kuten kaikilla äidin koirilla - olihan Daya puoliksi sen. Sovittiin yhteistuumin, että minä omistan etupään ja hän takapään. Eli sinä korjaat sotkut ja minä siivoan paskat! T: Sari


Dayan ensimmäinen päivä kotona

Pennut saivat mukaansa passit, joissa oli jo ensimmäiset rokotusmerkinnät, mutta Suomessa suositellaan, että aloitetaan rokotusohjelma täysin alusta ja näin tehtiin molempien pentujen kanssa, liekö tuo nykyään jo pakollistakin. Rekisteripaperit tulivat perässä, jonka jälkeen lähetettiin ne Kennelliittoon ja saatiin ne seitsemänkympin arvoisten tarrojen kanssa pian takaisin.

Oikeastaan Dayan piti olla se äidin koira, mutta hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että minulla pitäisi olla kunnon harrastuskoira (Cloudy ja Wintu ilmeisesti olleet tarpeeksi kunnollisia) minkä vuoksi Dayasta tulikin pääasiassa minun koirani. Sillä ei oikeastaan ollut vielä suurta merkitystä silloin, kun asuttiin saman katon alla, mutta nykyään kun asun muualla ja Daya on aina minun luonani, niin tilanne on vähän epätoivoinen.

Nimittäin Sari lähti ostamaan itselleen koiria kaksin kappalein, eikä sitten loppupeleissä saanut oikeastaan kumpaakaan. Onneksi asiaan tulee toivottavasti ensi vuonna muutos Sateen pentusuunnitelmien myötä. Siitä sitten toivottavasti vihdoin sille se oma tsekkiläinen.