perjantai 30. joulukuuta 2016

Seliseli

Vuorossa on perinteinen tälle vuodelle asetettujen tavoitteiden purkaminen. Ensi vuoden tavoitteet sitten omassa postauksessaan, joka tulee todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella. Yliviivaus on toteutuneen tavoitteen merkki ja alla on ne seliselit.

Dacu
- Terveyttä ja hyviä vointeja
- Porskuttele menossa mukana
- Paino hallinnassa


Daculle asetin hurjan määrän tavoitteita, joiden kaikkien voisin sanoa toteutuneen. Välillä Daculla on ollut huonompiakin hetkiä, mutta yleisvointi on edelleen hyvä. Se jaksaa edelleen pitkät lenkit hyvin, jopa ne hevosten tahdissa tehtävät maastolenkitkin.

Dacu kävi vuoden aikana useampaan otteeseen hierojalla sekä kerran kraniosakraaliterapiassa. Syksyllä se myös sai useamman magneettihoidon. Paino saatiin myös takaisin normaaliin lukemiin ja siinä yritetään kovasti pysytellä, vaikka en valitettavasti olekaan ainoa, joka tuota koiraa ruokkii...

Windy
-
Yhteistyö takaisin
- RTK3, mestariluokan korkkaus?
- Tanssikisoihin, josko viimein KUMA
- Tokokokeisiin loppuvuodesta jos ollenkaan
- BH-koe?


Wintun osalta vuosi oli polven ristisidevamman vuoksi mitä epäonnekkain. Syyskuun puolivälissä olleen leikkauksen jälkeen shetlantilainen on viettänyt aikaansa toipilaana sekä kuntoutujana ja siitä lähtien niin treenit kuin kisatkin ovat olleet jäissä.

Kisattiin yhdet rallytokokisat keväällä ja niistä ei saatu tulosta, joten rallytokossa ollaan tuloksien suhteen lähtöruudussa. Joskin Wintu olisi päässyt varakoiran paikalta SM-joukkueeseen, mutta ne karkelot peruuntuivat shetlantilaisen osalta ylläolevan vuoksi. Noin muuten RTK3 olisi voinut olla Wintulle ihan saavutettavissa, sillä pumpum on tästä porukasta se, joka osaa rallyjuttuja eniten. Koiratanssikisoissa käytiin kahteen otteeseen ja jälkimmäisestä kisasta Wintu sai kunniamaininnan kautta kisaoikeuden freestylen voittajaluokkaan, joten tämä oli ainoa tavoite, joka toteutui. Näissä kisoissa saatiinkin melkoinen työvoitto, kun shetlantilainen ei haukkunut kertaakaan lähes 2,5min pituisen ohjelman aikana ja saatiin samalla myös meidän kisauran parhaimmat pisteet.

Tokokokeissa ei käyty, joskin niitä olin ajatellutkin aikaisintaan loppuvuodesta. En kuitenkaan usko, että oltaisiin päästy kokeisiin saakka, vaikka polven ristisidevamma olisikin jäänyt tapahtumatta. Wintulla riittää vielä niin paljon viilattavaa teknisissä jutuissa sekä mielentilassa ja varsinkin tätä jälkimmäistä työstettiin vuoden aikana melko paljon. Viimeisimmistä treeneistä on noin 3½ kuukautta ja mieleen jäi kyllä useampiakin hyvän mielen treenejä, joissa shetlantilainen teki reippaalla asenteella. Kuitenkin tekemistä on vielä riittämiin, ennen kuin kokeenomainen paketti saadaan kasaan. BH-kokeeseen Wintun osaaminen olisi kyllä riittänyt jo useamman vuoden ajan, mutta ohjaaja on kovin saamaton sen asian suhteen.

Cloudy
- Tokokokeisiin kokeilemaan uusia sääntöjä, TK2?
- Agilitykisoja silloin tällöin, ehkä nousu kakkosiin
- C.I.B
- Muutama rallykisa


Cloudyn vuosi alkoi lupaavasti Liettuasta, jossa eurasier sai viimeisen cacibin kansainvälistä muotovalion arvoa varten. Liettuan kehät jäivätkin euraiserin osalta vuoden ainoiksi näyttelyiksi.

Tokokokeisiin ei menty, mutta ollaan treenattu ahkerasti ja päästiin mukaan tokonuoren valmennusryhmään. Cloudy oppi liikkeestä istumisen sekä muutaman askeleen sivulla peruuttamisen, joka rehellisesti sanottuna tuntui todelliselta työvoitolta. Vuosi on kuitenkin ollut tokon kannalta melko työläs. Kun koira asuu pääosin äidillä ja sille pitäisi opettaa uusia liikkeitä - joita Cloudy ei luonnollisesti opi ihan hetkessä - niin kokeenomaisten liikkeiden valmistuminen vie yllättävän kauan. Viime vuonna vanhoilla säännöillä kisaaminen oli tähän verrattuna melko helppoa, kun koira osasi kaikki liikkeet ja treenailu oli enemmänkin ylläpitotreeniä. Treenimäärään nähden olen kuitenkin melko tyytyväinen siihen, miten saatiin uuden avoimen luokan paketti kasaan. Luonnollisesti juuri ne liikkeet, joita ei voi treenata pimeällä tai hämärässä, ovat kesken. Merkin kierto ja ruutu kaipaavat siis vielä vauhtia ja varmuutta, ennen kuin voidaan katsella koekalenteria.

Rallytokotavoite täyttyi, sillä en asettanut tulostavoitteita. Vuoteen mahtui neljä kisaa, joista jokaisesta VOI0. Mitä tuloksettomuuteen tulee, niin en osaa olla pettynyt. Cloudy ei vielä osaa voittajaluokan kylttejä tai oikean puolen seuruuta riittävän hyvin ja lähes kaikki tämän vuoden treeniaika on tuon koiran kanssa käytetty tokoon. Koiratanssitavoitteita en laittanut Cloudylle ollenkaan, mutta tyyppi sai vuoden ainoista kisoistaan kunniamaininnan, joka ei irronnut vielä muutama vuosi sitten millään, joten tästä olen kyllä varsin iloinen.

Agilityä päästiin tekemään hävyttömän vähän ja vuoden aikana meille kertyikin vain neljä kisastarttia. Niiden lisäksi muutamat möllit sekä yksittäisiä treenailuja. Olisi tehnyt mieli käydä kisaamassa useamminkin, vaikkei keppejä vielä osatakaan, mutta muut menot tai hampaanpoistoista johtuneet doping-varoajat menivät kisojen kanssa päällekäin.

Cloudy pysyi terveenä, mutta työllisti kuitenkin meidän vakioklinikkaa parin hampaanpoiston verran. Lisäksi siltä kuvattiin vihdoin ja viimein virallisesti selkä, joka osoittautui priimaksi ja myös uusintakuvat lonkkien ja kyynärien osalta näyttivät hyviltä. Ehkä sitten ensi vuonna harrastettaisiin lujan luuston kunniaksi vähän ahkerammin?

Daya
- Tokossa kisauran korkkaus, TK1
- Agilityn treenausta ja möllejä, kisaaminen iso ehkä
- Ahkeraa vepen treenausta, ehkä kokeeseen
- Tanssikisoihin, jommasta kummasta lajista KUMA
- Rallytokosta RTK2
- FI MVA
- Luonnetesti


Dayan osalta vuosi oli mainio! Saatiin paljon aikaiseksi ja Daikun kanssa onkin ihanaa tehdä ja harrastaa, kun sille on tehty pohjat paremmin kuin edeltäjilleen.

Agilityä ollaan tehty hävyttömän vähän siihen nähden, miten vielä luustokuvien jälkeen olin tekemässä Daikusta true agilitykiituria. Saatiin alkuvuodesta ryhmäpaikka ja treenattiin viikoittain maaliskuusta toukokuuhun, mutta siitä eteenpäin työt haittasivat harrastuksia ja päästiin treeneihin vain satunnaisesti. Meinasin hakea ryhmäpaikkaa syksyllekin, mutta onneksi tulin järkiini, sillä valmiiksi kiireiselle syksylle en halunnut sitoa itseäni enää mihinkään, vaikka viikkotreenit olisivatkin tuoneet touhuun jotain säännöllisyyttä. Muutamissa putkirallimölleissä ollaan käyty, mutta kisoihin on vielä piiiitkä matka, muttei kyllä sen pahemmin mikään kiirekään.

Tokossa kokeet korkattiin kesäkuussa ja koulari saatiin neljännestä kokeesta syyskuussa. Dayan kanssa oli kivaa kisata ja saatiinkin jokaisen ykköstuloksen yhteydessä myös KP. Missikisojen osalta viimeistä serttiä ei tarvinnut metsästää kauaa, sillä se napsahti jo vuoden toisesta- ja samalla myös viimeisestä näyttelystä. Sertti saatiin siis kesäkuussa ja luonnetesti oli lokakuussa, minkä jälkeen tsekkiläisestä tuli muotovalio. Testistä kotiuduttiin 157 pisteellä ja olen iloinen siitä, miten Daya oli testissä oma reipas itsensä ja myös siitä, miten helposti saatiin testipaikka. Testi, johon mentiin, oli ensimmäinen, johon kyselin paikkaa ja mahduttiin heti mukaan ja saatiin esittää aikataulutoiveitakin. Enkä edes halua muistaa, monestako kymmenestä testistä kyselin aikoinaan paikkaa Cloudylle..

se porukan kiltein miettii vielä vapauksen jälkeenkin, onko sittenkään lupaa liikkua vielä

Koiratanssin osalta kisattiin tammikuussa freestylessä ja heinäkuussa HTM:ssä saaden molemmilla kerroilla kunniamaininnat, joten tanssitavoite toteutui varsin hyvin. Rallytokossa saatiin RTK2-syyskuussa ja ollaan kisattu muutamat voittajaluokan startit, joista ohjaaja on möhlinyt pari, mutta taskussa on kuitenkin yksi hyväksytty tulos.

Vepen osalta treenit pyörähti käyntiin toukokuussa ja kesän aikana työt tahtoivat mennä päällekäin myös vepen kanssa, mutta päästiin kuitenkin vepeilemään useammin, kuin aksaamaan. Meitä yritettiin houkutella kisaamaan seuran järjestämiin kokeisiin, mutta arkajalka ohjaaja päätti jättää sen ensi vuodelle. Oli kuitenkin kiva päättää kausi hyvällä fiiliksellä mitä nyt yhden sheltin ristari repesi viimeisten treenien jälkeen kun Dayan liikkeet jäivät oikeasti hyvälle mallille jatkoa ajatellen.

Lisäksi päästiin jäljestämään keväällä useampaan otteeseen etsijäkoirien järjestämällä hajutunnistuksen alkeiskurssilla ja Daya oli siinä(kin) hommassa varsin mainio. Dayan osalta vuosi oli hieno ja tavoitteet täyttyivät hyvin, tosin tsekkiläinen on jokseenkin etulyöntiasemassa muihin nähden, sillä Daikku on aina minulla kotona.

Dura
- Luustokuvat + silmätarkki
- Myös muut terveystarkit (polvet, tga, ym.)
- Ehkä yksi näyttely


Myös Duralla oli mitä hurjimmat tavoitteet. Musu on viettänyt suurimman osan vuodesta siskoni luona, osittain myös äidilläni ja itsekin olen saanut nauttia välillä pikkueurasierin seurasta. Tai oikeastaan kuvio meni niin, että kun koiralla oli jokin terveystarkki tai kisat, niin sain sen hetkeksi, mutta se oli palautettava nopeasti.

Terveystutkimuksien osalta paketti saatiin hyvin kasaan, eikä tuloksissa ole valittamista. Silmätarkastus oli heti tammikuussa, luustokuvat sekä polvitarkastus huhtikuussa ja kilpirauhas-ja haimatestien osalta odotettiin elokuuhun, jotta Dura ehtisi täyttää kaksi vuotta ja saataisiin kaikki arvot testattua kerralla. Viimeinen tarkki oli marraskuun sydänkuuntelu. Näyttelyihin ei eksytty, sillä en jaksannut raahata minieurasieria hakemaan kehästä korkeintaan EH:ta.

Sen sijan Dura kävi kisaamassa! Saatiin syyskuussa kaksi hyväksyttyä tulosta rallytokon alokasluokasta. Sinänsä en pidä rally-aloa kovin suurena juttuna, mutta Dura on treenannut elämänsä aikana niin vähän, ettei nuo tulokset olleet sille mitään itsestäänselvyyksiä. Hieno Hosuli.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Vuosi pakettiin


Tammikuu



Heti kuun alkupuolella tehtiin Dayan kanssa näyttelyreissu Kajaaniin, josta kotiintuomisena EH. Dura kävi silmätarkissa tutkituttamassa näkimensä terveiksi ja Cloudy kävi hierojalla. Vuoden ensimmäiset kisat kisattiin kuun viimeisenä viikonloppuna koiratanssin merkeissä Akaalla. Tuloksena Dayalle kunniamaininta freestylen alokasluokasta ja Windylle haukkujen sekä kieltojen täyteisellä koreografialla avoimen luokan 3.sija. Samana viikonloppuna Cloudy oli äidin kanssa Liettuassa, jossa eurasierista leivottiin Liettuan muovovalio sekä myös kansainvälinen muotovalio. Cloudy oli ensimmäisenä näyttelypäivänä VSP ja toisena ROP.

Helmikuu



Windy kävi elämänsä viimeisissä agikisoissa tuuraamassa Cloudya kahden hyllyn sekä yhden nollan verran ja shetlantilainen nousi samalla 3.luokkaan. Kisojen jälkeen Wintu ja Dura kävivät hierojalla, jossa Dura olikin yllättävän jumissa, joten nuoremman eurasierin luustokuvausta siirrettiin eteenpäin.  Hain Dayalle ryhmäpaikkaa agilityyn ja saatiinkin jatkoryhmäpaikka eräästä maanantain ryhmästä. Lisäksi osallistuttiin Dayan kanssa kuuden kerran mittaiselle tokokurssille, joka osoittautui hyväksi ja hyödylliseksi. Kuun loppupuolella punaharmaa otus täytti jo viisi vuotta.

Maaliskuu



Maanantai-illat kuluivat Dayan kanssa agilitytreeneissä, joissa molemmat viihdyttiin mainiosti. Saatiin myös tieto siitä, että oltiin Cloudyn kanssa päästy mukaan Kennelliiton Tokonuoret-valmennusryhmään. Dacu kävi kraniosakraaliterapiassa ja täytti kuun lopussa pyöreät 10 vuotta. Myös Wintu vanheni vuodella ja Dura kävi jälleen hierojalla, josta irtosi lupa mennä luustokuviin. Lisäksi Cloudy oli rotuyhdistyksen vuoden harrastaja-eurasier ja myös seuran vuosikokouksessa päästiin palkinnoille. Elettiin jälleen pääasiassa neljän koiran kanssa, sillä Dura oli suuren osaan keväästä siskollani.

Huhtikuu



Huhtikuu oli Cloudyn kuukausi. Käytiin eurasierin kanssa ensimmäisellä Kennelliiton Tokonuorten valmennusleirillä ja tyyppi pääsi myös tuuraamaan tsekkiläistä agilitytreeneihin. Näiden jälkeen Cloudy kävi hierojalla. Päästiin myös Dayan kanssa mukaan Suomen Etsijäkoirien järjestämälle hajutunnistuksen alkeiskurssille, jossa tsekkiläinen osoittautui luonnonlahjakkuudeksi. Loppukuusta Daya pääsi takaisin agitreenien pariin ja Dura kävi luustokuvissa saaden täysin priimat paperit. Osallistuttiin myös tsekkiläisen kanssa nuorisojaoston järjestämään lajiesittelypäivään, jossa päästiin kokeilemaan noseworkia sekä doboa.

Toukokuu



Toukokuu sisälti Cloudyn vuoden ainokaiset neljä agilitystarttia, joista yhdessä sijoituttiin kolmanneksi. Käytiin myös soopeleiden kanssa mätsärissä, josta Wintulle sininen nauha ja Dura oli BIS1. Dayan kanssa päästiin aloittamaan vepekausi ja tsekkiläinen oli ihan elementissään lempilajinsa parissa. Myös jäljestys hajutunnistuksen alkeiskurssilla sujui edelleen hyvin. Vuoden ensimmäisistä rallytokokisoista Dayalle hyväksytty tulos avoimesta luokasta 91 pisteellä, mutta Wintun kanssa kerättiin liikaa virhepisteitä voittajaluokan radalta. Dacu ja Daya kävivät myös hierojalla ja itse kävin tekemässä vuoden ainoan kehätoimitsijakeikan Jämsän ryhmänäyttelyssä.

Kesäkuu



Kesätyöt pitivät kiireisenä ja jouduttiin jättämään tsekkiläisen kanssa väliin niin agi-kuin vepetreenejäkin, mutta treenattiin paljolti itsenäisesti sekä uitiin ja lenkkeiltiin aktiivisesti. Käytiin Dayan kanssa Tuurin näyttelyssä, jossa tsekkiläinen sai viimeisen serttinsä punakeltaisen ruusukkeen kera. Lisäksi Dayan pitkään venytetty tokon kisaura korkattiin kuun puolivälissä Pieksämäellä kivalla ykköstuloksella. Tsekkiläinen pääsi juhannukseksi mukaan mökkeilemään ja ohjaaja suoritti tokon liikkeenohjaajakurssin sekä sai vihdoin ajokortin.

Heinäkuu



Käytiin Cloudyn ja Dayan kanssa rallytokokisoissa, joista ei tulosta kummallekaan, mutta tehtiin hieno reissu koiratanssikisoihin Akaalle, joista jokaiselle tanssikaverille kunniamaininta. Daya siis voitti HTM alokasluokan ja Windy freestylen avoimen luokan ja Cloudylle freestylen alokasluokasta sija 5/11. Talkoilin tokon SM-kisoissa molempina päivinä sekä liikkuroin alokasluokan paikkamakuut. Käytiin jälleen Dayan kanssa mökkeilemässä ja päästiin myös vepetreeneihin, mutta kuukauden kaikki agilitytreenit taisivat jäädä väliin. Kuun toiseksi viimeisenä päivänä syntyivät Sateen pennut ja sitä seuraavana päivänä Dura sisaruksineen täytti pari vuotta.

Elokuu



Cloudy kävi hampaanpoistossa ja meni samalla röngtenkuviin, jossa kuvattiin selkä virallisesti puhtaaksi ja myös epäviralliset uusintakuvat näyttivät edelleen hyviltä. Molemmat eukut tutkittiin myös kilpirauhasen-ja haiman vajaatoiminnan osalta terveiksi. Dayan kanssa käytiin toistamiseen Pieksämäellä tokokokeessa, josta melko ruma 2.tulos ja kokeen jälkeen viilattiin alokasluokan liikkeitä Salme Mujusen yksityistunnilla. Käytiin pitkästä aikaa agimölleissä sekä mätsärissä, jossa Dura oli sin- ja Daya BIS5. Windyltä repesi kynsi toisesta etutassusta ja Dura muutti siskoni luokse. Kävin myös pyörittelemässä ja kuvaamassa Sateen palleroita.

Syyskuu

Tämä taisi olla meidän aktiivisin kisakuukausi. Heti kuun alussa Dura kävi kisaamassa ihka ensimmäiset kisansa rallytokon alokasluokassa saaden 86 pistettä. Daya sai piirinmestaruuskisoista RTK2-koularin, Duralle toinen hyväksytty alokkaasta ja Cloudylle ei tulosta. Kuun viimeisenä viikonloppuna olevista kisoista Daya jäi ensimmäisenä päivänä ilman tulosta ja sai toisena päivänä hyväksytyn tuloksen 80 pisteellä ollen tuomarin suosikki, mutta Cloudy jäi ilman tulosta kumpanakin päivänä. Samalla opin, että päävastuu kisojen järjestämisestä sekä omien koirien kanssa kisaaminen on yhtälönä never again.



Daya myös kisasi parit tokokokeet varsin kivoilla ykköstuloksilla saaden molemmilla kerroilla KP:n sekä luokkavoiton ja jälkimmäisestä kokeesta myös TK1. Syyskuussa tapahtui kuitenkin myös se vuoden ikävimmäksi laskettava tapahtuma, eli Windyn ristisiteen repeäminen. Shetlantilainen muutti leikkauksen jälkeen väliaikaisesti äidilleni ja hänelle tarkoitettu Sateen pentu Dewa/Vinka kotiutui minulle ja Daya otti uuden tulokkaan vastaan upeasti.

Lokakuu



Kuukausi koostui pitkälti pentuarjesta sekä Wintun toipumisesta ja shetlantilainen kävi myös fysioterapiassa. Sain Dayalle paikan luonnetestiin ja tsekkiläinen kävi tekemässä itsestään suomen muotovalion 157 pisteellä. Käytiin myös Cloudyn kanssa viimeisellä tokonuorten valmennusleirillä kuun viimeisenä viikonloppuna. Dewa muutti sijoituskotiin tuttavan luokse ja sai uudeksi nimekseen Vinka. Syyslomalle ajoittui vuoden viimeinen mökkireissu, jonne mukaan pääsivät Cloudy ja Daya.

Marraskuu



Cloudysta tuli mummo! Ja Durasta täti. Mummokoira kävi jo toistamiseen hampaanpoistossa ja molemmat eurasierit kävivät hakemassa sydänkuuntelusta puhtaat paperit. Vinkan sisaruksien kesken pidettiin pentumiitti, jonne mentiin myös Dayan kanssa ihastelemaan tyyppejä. Kotinäyttely, eli Jyväskylän KV meni ensimmäistä kertaa vuosiin pelkästään talkoohommien merkeissä, sillä yhtään omaa koiraa ei ollut kehässä tänä vuonna. Kuukausi oli treenien osalta ehkä vuoden järjestelmällisin, sillä käytiin useampaan otteeseen hallilla treenaamassa pelkästään tokoa, eikä mitään tokoagitanssirally-sekoitusta, kuten yleensä.

Joulukuu



Vuoden viimeiset kisat olivat Dayan rallytokokisat, joista ei tulosta, kiitos ohjaajan. Vietettiin pari kivaa päivää perinteisesti messarissa ja tuttuun tapaan mukana oli Cloudy, joka ei ollut kehässä tänä vuonna. Treenimotivaatiota on laskenut lähipiirissä ilmenneet lukuiset kennelyskätapaukset, joiden pelossa ollaan pysytelty poissa hallilta. Daya täytti kolme vuotta ja Dura tuli jouluksi kotiin juoksujen vuoksi. Tai juoksut ovat oikeastaan jo ohi, mutta haluan pitää Hosulia vielä täällä, kun elokuun jälkeen tyyppin seurasta on saanut nauttia vain satunnaisesti. Myös Cloudy juoksee, joten eurasierien huolto venyy ensi vuoden puolelle, mutta ennen joulua Dacu ja Daya kävivät hierojalla sekä Wintu fysioterapiassa. 

Lisäksi Vinka kävi kylässä ja tyyppi oli jo Duraa suurempi, pian se menee Daikustakin ohi!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Kamala kolmio

Viime perjantaina lähdettiin jo päivällä ajelemaan kohti Helsinkiä. Majoituttiin koko viikonloppu Helsingin keskustassa, josta oli vain muutaman minuutin ajomatka Messukeskukselle ja parkkihalliinkin päästiin molempina päivinä melko vähäisellä jonottamisella. Postauksen kolme ensimmäistä kuvaa on ottanut Sanni R, kiitos!

Lauantaina mentiin paikalle jo aamusta, sillä haluttiin nähdä tsekkiläisten kehä, joka alkoi jo yhdeksältä. Kuvista ei tällä(kään) kertaa tullut mitään, miten voikin mustien koirien kuvaaminen olla halliolosuhteissa noin vaikeaa! Tokonuorten näytös alkoi vasta klo 11:15, mutta mentiin jo hieman ennen yhtätoista heilumaan Kennelliiton Nuorten ständille. Käytiin alussa oleva ryhmäosuus läpi ja jokaisen oli pitänyt etukäteen päättää, minkä yksilöliikkeen haluaisi tehdä ryhmäosuuden jälkeen. Itse päädyin liikkeestä istumiseen, sillä treeneissä se on sujunut hyvin, mutta ei olla vielä päästy testaamaan sitä tositilanteessa. Jäävät on myös sen suhteen varmoja valintoja, että Cloudy yleensä tekee ne hyvin, vaikka olisikin vähän laiskemmalla tuulella.


Ryhmäosuus sujui hyvin, vaikka meidän muodostama ympyrä ei ollutkaan kovin tasainen. Yksilöosuus menikin sitten aivan penkin alle. Tässä vaiheessa Cloudy nimittäin keksi, että katosta roikkuva tapahtumakehän kolmio oli todella jännä ja eurasier meinasi lähteä koko kehästä. Sain Cloudy pysymään kehän sisäpuolella, joten mentiin rivin jatkoksi odottamaan, sillä Cloudyn työskentelymoodi oli jo kadonnut. Kyllä harmitti ja oikeastaan harmittaa vähän edelleen, mutta samalla täytyy kuitenkin muistaa, että jos yhdistelmän Cloudy + harrastukset jokaisesta vastoinkäymisestä tulisi totaalinen pohjamutamasennus, niin me tuskin harrastettaisiin enää yhtään mitään. Näytöksen jälkeen ständillä oli vielä lyhyt haastattelu, jonka jälkeen lähdin katsomaan eurasiereiden kehän ja sain sieltä napattua jopa muutaman kuvan. Tämän jälkeen kävin harjoittamassa shoppailuterapiaa muutaman tunnin ajan ja se taisi toimia aika hyvin, sillä ostokset täytyi kantaa autolle kahdessa erässä..

Sunnuntaina mentiin paikalle jälleen jo aamusta, sillä halusin käydä treenaamassa Cloudyn kanssa kehässä ennen näytöstä. Eurasier tyytyi vain vähän kuikuilemaan kolmiota ja oli pääosin oikein reippaana, joten jäätiin hyvillä fiiliksillä odottamaan näytöksen alkua. Tsekinpaimenkoirien ja eurasiereiden kehät olivat vasta iltapäivällä, joten hyödynnettiin ylimääräinen aika tehokkaasti shoppailuun. Tokonuorten näytös oli tismalleen samalla aikataululla, kuin lauantainakin. Yksilöliikkeenä jälleen se jäävä istuminen, joka olisi näin jälkiviisasteluna kannattanut vaihtaa. Kun Cloudy on sitä mieltä, että katossa roikkuva kolmio voi tippua sen niskaan hetkenä minä hyvänsä, niin olikin oikea järjen riemuvoitto tehdä liike, jossa koiran täytyy jäädä istumaan yksin sen kolmion alle. Tämän tekstin olisikin voinut otsikoida tyhmä pää vol. 927239392.

Näitä heikkojen hetkien videoita näkee melko harvoin, mutta tässä olisi meidän yksilösuoritus sunnuntailta.



Liikkeessä ole hurraamista, mutta Cloudylta tämä oli kuitenkin hieno harppaus edelliseen päivään verrattuna, sillä se kesti jäädä istumaan yksin istumaan kamalan kolmion alle. "Varmistetaan, että oikeasta suorituksesta tulee palkka." Joo itse asiassa juuri tuossa lauantaiaamuna tämän liikkeen suoritusohjeeseen tuli pieni muutos eiku..

Sunnuntain näytös meni paremmin myös ryhmänäytöksen osalta ja Cloudy olikin siinä varsin hieno. Näytöksen jälkeen mentiin jälleen Kennelliiton Nuorten Ständille, jossa oli pienimuotoinen haastattelu ja samalla meidän viimeiset hetket Tokonuorissa. Täytettiin matkakorvaushakemukset ja oli aika huimaa tajuta, että omalla autolla matkaaminen oli kannattavempaa, kuin julkisilla kulkeminen - muutenkin kuin ostosten kuljettamisen kannalta. Bensat sekä parkkimaksut koko viikonlopun ajalta tulivat paljon halvemmaksi kuin mahdolliset junaliput opiskelijahinnoilla, joskin tämä reissu tosin heitettiin äitini autolla, mutta autoni on varsin pieniruokainen.

Shoppailuja tuli tosiaan tehtyä ihan kiitettävästi ja ostoslistalla olikin perinteisten heräteostoksien lisäksi muutama ihan oikeasti tarpeellinen juttu. Daculle uudet tossut, Dayalle kunnon takki sekä toiset Zero DC Short-valjaat. Dacun edelliset tossut olivat tulleet jo tiensä päähän, niihin on tullut reikiä ja niistä myös pohjat on kuluneet puhki. Valikoimaa oli vähän, mutta mukaan tarttui Rukka-tossut, jotka ovat melko samantyyppiset, kuin Dacun edelliset popot, mutta vaikuttavat laadukkaammilta. Cloudy sai - tai pikemminkin joutui olemaan tossunsovittaja ja mukaan lähteneet tossut olivat sille aavistuksen reilut, joten toivottavasti ne on passelit tuolle mustavalkoiselle.


Murren Murkinan kojulta käytiin hakemassa Zero DC short-valjaat. Koon miettimiseen ei mennyt kauaa, sillä nykyiset S-kokoa olevat valjaat ovat passelit kummallekin, mutta Cloudyn harmiksi halusin vielä varmuuden vuoksi sovittaa niitä. Värivaihtoehtoja oli vähän, mutta nappasin viimeiset siniset S-koon valjaat. Pantoja lukuunottamatta meillä käytetään aika vähän mitään omia varusteita, mutta näissä ajattelin kyllä pysytellä sillä linjalla, että vaaleanpunaiset on toisen ja siniset toisen, ettei niitä tarvitse olla säätämässä uudelleen koko ajan.

Dayalle puolestaan etsittiin Pomppa-takki toppamallina. Cloudy toimi hyvin tossu-ja valjassovittajana, mutta takin ostaminen oli haasteellisempaa. Daya on kooltaan samaa luokkaa Cloudyn kanssa, mutta se on kapeampi ja pitkäselkäisempi. Itse olisin päätynyt ostamaan koon 50 takin, mutta myyjien suosituksesta päädyttiin kokoon 55, sillä eurasierin selkään passeli takki olisi todennäköisesti ollut Dayalle hieman lyhyt. Lisäksi takkiostoksien yhteydessä koettiin jo päivän toinen häpeän hetki, kun Cloudy hyppäsi takkien sekaan ja oli sotkea kaiken. Me kamalat asiakkaat kuitenkin kiitetään hyvästä asiakaspalvelusta, sillä mukaan tarttunut Pomppa sopi Dayalle erinomaisesti.



Sunnuntaina Cloudy joutui olemaan toistamiseen takkimallina, kun halusin ostaa Daculle Back on Track-verkkoloimen. Eurasier ei ollut tähänkään se sopivin mahdollinen mallinukke, mutta päädyttiin ostamaan jälleen vähän reilumman kokoinen takki, sillä Dacukin on Cloudya pitkäselkäisempi ja sillä on alemmas kiinnittynyt häntä. Takkia täytyi tietysti sovittaa heti kun päästiin kotiin ja tämäkin takkiostos vaikutti menneen aika nappiin!


Lisäksi matkaan tarttui muutakin enemmän tai vähemmän tarpeellista. Dayalle uusi narupallo sekä ihana pöllöpallo, eikä kokoon taitettavaa kartiota voinut jättää ostamatta ja toinen ruutunauha oli hankittava. HauHau:n kojulla saatiin äidin kanssa tuhlattua reilu 80€ ja Pedigreeltä tarttui vielä matkaan yhteensä kuusi laatikkoa dentastixejä sekä melkoinen läjä puruluita. Muutamia juttuja ostin myös Vinkan joululahjapakettiin. Se lellipentu taitaa tosin saada lahjoja jo muutenkin, onhan sillä oma joulukalenterikin..

Dacu oli taas aiheuttanut harmaita hiuksia. Arjessa se on mitä helpoin ja huomaamattomin tyyppi, mutta kun jättää sen hoitoon niin pahanteot alkaa. Daya, Dura ja Windy olivat siskollani hoidossa, mutta Dacu on sattuneesta syystä hommannut itselleen porttikiellon sinne. Tällä kertaa veteraani päätti tehdä asiansa sisälle ja varastaa ruokaa, tosin joskin nyt sitä ei tarvinnut oksettaa suolapallolla, kuten viimeksi. Mihinkään reissuun ei näemmä voi lähteä jättäen rajalassieta pois matkasta, niin ehkä se sitten vaan täytyy raahata mukaan kun seuraavan kerran jonnekin lähtee?

perjantai 9. joulukuuta 2016

Tyhmä pää

Sunnuntaina käytiin Dayan kanssa rallytokokisoissa. Lähtökohdat olivat hyvät, sillä oltiin tällä kertaa treenattu ja ohjaajakin oli kartalla siitä, kuinka kyltit suoritetaan. Tytti Lintenhoferin käsialaa oleva rata oli simppeli, ehkä jopa helpoin voittajaluokan rata, jolla olen koskaan ollut.

En oikein vieläkään tajua, mitä tapahtui radalla. Toisella kyltillä Daya levähti poikittain peruutuksessa, mikä harmitti, sillä se teki viime kisoissa täysin saman, kun treenatessa se peruuttaisi suoraan vaikka kuinka pitkiä pätkiä. Tämä uusiittiin ja Dayan paikka piti, mutta se osaisi kyllä peruuttaa paljon paremminkin. Totaalinen blackout tuli kuitenkin heti seuraavalla kyltillä, jossa molempien tuli tehdä täyskäännös oikealle. Unohdin täysin, mitä täytyi tehdä ja pysähdyin kyltin eteen. Olisin voinut tässä vaiheessa ajatella asian rauhassa loppuun saakka, mutta tyhmä pääni ilmoitti saman tien uusivani kyltin, eikä minulla ollut vieläkään hajua siitä, mitä olin tekemässä. Eikä kyse ollut siitä, etten olisi osannut kylttiä, sillä ennen rataa Daikku teki hienoja käännöksiä. Radalla pää kuitenkin löi totaalisen tyhjää. Tämän episoden johdosta loppurata menikin vähän sumussa ja onnistuin möhlimään toisenkin käännöksen ja arvostelupaperin mukaan paljon muutakin.

Ei siis tulosta tästä kisasta.

Piirinmestaruuskisoista (C) Pipsa Levänen

Onnea on kaverit, joilta saa vertaustukea ja neuvoja. Tuumittiin, että ratatreenien tarve taitaa olla todellinen, sillä meilläkin yksittäiset kyltit sujuvat loistavasti, mutta radalla homma leviää käsiin - meidän tapauksessa vähintään ohjaajalla. Lisäksi taidettiin tehdä oma ennätyksemme virhepisteiden määrässä, sillä kerättiin 60 pisteen verran miinusta. Pikkuvirheitä oli vähemmän, kuten pari uusimista, mutta -10 pisteen arvoisia vähennyksiä peräti viisi. Molempien käännösten lisäksi otin taas kympin peruutuksen askeleista! Viime kisoissa täysin sama juttu molempien koirien kanssa ja lohduttominta tässä lienee se, että luulen tekeväni ne oikein. Onneksi kaveri neuvoi oikeaoppisen peruuttamisen salat sekä vinkkejä virheiden välttämiseen, joten toivoa on.

Kotiseurassani meiniki meni kesän - ja varsinkin syksyn aikana melko ikäväksi, mutta lähinnä treenaajien vuoksi sinnittelin syyskauden loppuun, ennen kuin ilmoitin jääväni pois toiminnasta. En ala tapahtumia täällä sen tarkemmin avaamaan, mutta en ollut ainoa lähtijä ja päätös pois jäämisestä on tuntunut oikealta. Onneksi paluu vanhaan seuraan oli helppoa ja saatiin seuran treenaajista kasaan uusi ryhmä, jota koulutan helmikuun loppuun saakka. Kisa H-ryhmällä on parit treenit takana ja tänään osallistuttiin porukalla joukkuemölleihin, jonne otinkin koko lauman äidin luona olevaa juoksuDuraa lukuunottamatta mukaan, mutta radalle asti pääsi luonnollisesti vain Cloudy ja Daya.



Möllirata oli hyppy-putkiralli, joka oli ihan simppeli, mutta tarjosi myös haastetta. Daya sai mennä medeihin, sillä se on tehnyt maksirimoja vain yksittäisenä. Ennakkoluuloistani huolimatta Daya teki hienon radan ja napattiin yksi kielto, joka menee puhtaasti ohjaajan piikkiin. Lisäksi täytyy muistaa, ettei Daikku irtoa vielä niin hyvin, että ohjaajalla olisi varaa löntystää loppusuorat.

Cloudylla oli taas vauhti päällä, kivaa! Eurasier bongasi ratahenkilön, jota ei onneksi ehtinyt moikkaamaan ja viimeisen putken jälkeen tyyppi bongasi vielä lisää ihmisiä, ennen kuin taas muisti olevansa radalla. Hauska eläin. Olin odottanut kieltoa ainakin tuosta jälkimmäisestä törttöilystä, mutta mölliluokassa tuomarointi taisi olla vähän lepsumpaa, sillä saatiin nolla. Noin hyväntuulisen Cloudyn kanssa oli ihanaa mennä ja pari meidän aiempaa kouluttajaa tulikin radan jälkeen kehumaan, miten tuo on saanut lisää vauhtia. Olen kyllä itsekin älyttömän iloinen Cloudyn tämänpäiväisestä vauhdista ja fiiliksestä. Varsinkin nyt, kun erehdyin katsomaan videota viime kevään mölleistä enkä tiedä, itkeäkö vai nauraa?



Ainoastaan jäi vaivaamaan kolmannelle esteelle ohjaaminen, jonka sössin molempien koirien kanssa. Kerroin liian myöhään, minne oltiin menossa ja molemmat koirat joutuivat tekemään aika tiukat käännökset ja varsinkin Daya olisi voinut liukastua, kuten elokuun mölleissä oli vähällä käydä. Cloudy on varmajalkainen kuin peura, mutta tsekkiläisen kanssa lienee ihan hyvä pysytellä toistaiseksi näissä medirimoissa myös tästä syystä. 

Lisäksi joukkueemme - nimeltään Haisulit - sijoittui kolmanneksi. Kiitos Tarulle molempien koirien videoista!

lauantai 3. joulukuuta 2016

Lottovoitto

Daikku täytti torstaina kolme vuotta. Tähän kai pitäisi kirjoittaa ne perinteiset aika on kulunut nopeasti-liirumlaarumit, mutta kerron mielummin fiiliksistä ennen Dayan tuloa. Tsekkiläisen tarina ei ole sieltä tyypillisimmästä päästä, sillä jos se olisi ollut minusta kiinni, niin Daya ei olisi koskaan tullut meille.

Dayan varsinainen tuontitarina löytyy täältä.



Äiti alkoi miettimään itselleen uutta koiraa Digin kuoleman jälkeen keväällä/kesällä 2013 ja ajatteli samalla vaihtaa rotua oltuaan yli 20 vuotta bordercollieiden parissa. Itse puolestaan olin vähän vastahakoinen ja liputin mielummin jatkamaan tutulla ja turvallisella rodulla. Tsekinpaimenkoiria oli suomessa vielä vähän, joten rotu tuntui vähän turhan rohkealta hypyltä uuteen ja tuntemattomaan. Eikä asiaa yhtään edesauttanut rodun terveystilanne, joka oli vielä tuolloin melko lohduton. Olin juuri joutunut lopettamaan agilityn Windyn kanssa ja Dacu oli vasta edellisenä kesänä jäänyt kyseistä lajista varhaiseläkkelle - terveydellisistä syistä kummatkin. En halunnut enää kolmatta rikkinäistä koiraa, sillä jo rodun harrastajien suusta saattoi kuulla, miten luustoltaan terve tsekkiläinen olisi kuin lottovoitto. Enkä kahden ns. rikkinäisen koiran jälkeen varsinaisesti tuntenut itseäni onnenpekaksi.

Äiti kuitenkin piti päänsä, joten kesällä alkoi pennunetsintä, josta enemmän ja paremmin Dayan tuontitarinassa. Kaikesta vastahakoisuudestani huolimatta aloin kuitenkin innostumaan mahdollisesta tulevasta pennusta, kun äidin koiraksi se oli kuitenkin tulossa. Pysyin silti lujana sen suhteen, etten tulisi itse tekemään koiran kanssa mitään, sillä Windyssä ja Cloudyssa oli riittävästi harrastuskoiraa. Tai niin ainakin luulin.



Näin jälkikäteen ajateltuna Daya tuli juuri oikeaan saumaan. Dacusta ei ollut enää harrastuskoiraksi, vaikka kovasti yritinkin elätellä toiveita kevyempien lajien suhteen, niin koira pysyi paremmassa kunnossa ilman treenaamista. Cloudyn motivaatio ei kestänyt niin aktiivista treenaamista, kuin olisin itse toivonut ja Wintun pieni koko sekä terveystulokset rajoittivat lajivalikoimaa. Sitten tuli Daya, joka avasi ovet kaikkialle. Pennusta lähtien kuljetin Dayaa joka paikassa mukana ja ihan huomaamatta oltiikin tämän äitini "saat kouluttaa itse koirasi"-koiran kanssa kisaamaan tähtäävien pentukurssilla. Tyypistä ei tullut minulle pelkkä treenikaveri, sillä kun muutettiin pari vuotta sitten eri osoitteisiin, niin tsekkiläinen jäi minulle. Daikun terveydentilasta luuston osalta ei ollut tuossa vaiheessa mitään tietoa, sillä koira oli vasta noin kahdeksan kuukauden ikäinen, mutta itse olin jo ihan myyty.

Agilityn suhteen minulla on tosiaan ollut matkassa huonoa tuuria ja se harmitti vähän äitiäkin, joten hän ajatteli jo pentua hankkiessaan, että voisin treenata agilityhommeleita hänen koirallaan. Itse taisin tyrmätä sen ehdotuksen heti alkujaan, kun rodun terveystilanne oli mikä oli. En olisi voinut kuvitellakaan, että juuri meidän yksilö olisikin luustoltaan priima, joten Daya suureksi yllätykseksi mahdollisti lajin treenaamisen kunnolla, mutta odotuksista huolimatta agility on jäänyt vähälle, sillä on ollut siistiä päästä kokeilemaan kaikkea muuta perinteisten agitokojuttujen lisäksi. Ollaan me agilityakin treenattu, mutta edes näin kolmen vanhana Daya ei ole lähellekään kisavalmis. Daya kyllä tekee sitä(kin) lajia täysillä, mutta ohjaaja on innostunut muista lajeista nyt, kun koirastakin löytyy potkua vaikka mihin.


Tuntuu uskomattoman hienolta, että vepetreeneissä mulla on kaverina tuollainen tyyppi, joka hakee venettä tai hukkuvaa innosta kiljuen. En edes ajatellut tsekkiläistä vepeen ja lähdettiin aluksi vain kokeilemaan moista, mutta Daikku syttyi lajille heti ensimmäisistä treeneistä lähtien, joten se oli menoa sitten.

Etsijäkoirien alkeiskurssilla Daya jäljesti elämänsä ensimmäistä kertaa ja teki niin upeasti hommia, että olin aidosti hämmästynyt, vaikka tiesinkin tsekkiläisten olevan loistavia nenänkäyttäjiä. Kurssin vetäjienkin mielestä se oli varsin hyvä ensimmäinen jälki, eivätkä huonoja olleet ne seuraavatkaan.

Viime talvena, kun vihdoin tuli lunta, ajeltiin potkurilla ja Cloudy oli vaihteeksi sillä tuulella, että se olisi tarvinnut näköyhteyden jänikseen tai oravaan, jotta olisi saanut liikettä kinttuihinsa. Ei varmaan tarvitse arvuutella, kenen ansiosta potkuri kuitenkin kulki aika lujaa.

Olen kyllä ikuisesti kiitollinen siitä, että bordercollie jäi ottamatta, koska muuten minulla ei olisi nyt elämäni koiraa.
Hyvää syntymäpäivää maailman paras kalapää.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Monipuolinen marraskuu

Marrasuun ensimmäisenä lauantaina lähdettiin vähän extempore käymään agilitymölleissä, jonne lähti lauman ainoat agikelpoiset, eli Cloudy ja Daya.

Daya sai mennä putkiralliin, joka kyllä oli mielestäni jokseenkin haastava ollakseen tosimölleille ja pennuille suunnattu. Ensimmäinen kierros meni säätämiseksi, kun en ehtinyt enkä osannut ohjata tsekkiläistä kunnolla ja se tulikin useista hypyistä ohi. Tämä oli aika yllättävää, sillä se ei ole tehnyt moista ennen ja Windyn sekä Cloudyn kanssa pystyy/pystyi aina luottamaan siihen, että kyllä ne sieltä pomppii. Tosin Dayalla on paljon vähemmän kokemusta tästä lajista, ettei se ole mikään ihme, jos se ei anna yhtä paljon anteeksi, kuin edeltäjänsä.

Toisella kierroksella meni jo vähän paremmin, mutta siellä oli hirveän rumaa varmistelua ensimmäisen radan hyppyjenohitusten vuoksi ja myös yksi väärä putken pää tarttui mukaan.

Cloudy meni 1.luokan tasoiselle radalle. Ensimmäisellä rundilla eurasier oli liiankin iloinen, säntäili putkiin ja vähän sinne ja tänne ja tuonne. Se oli aika yllättävää, sillä moinen ei ole yhtään Cloudyn tapaista, mutta tyypin innokkuus kieltämättä huvitti. Vaihteeksi näinkin.

Cloudy ei tosin halunnut hypätä muuria, mutta sinne oli melko lyhyt esteväli, joten on mahdollista, ettei se vaan saanut koottua itseään. Toisella kierroksella Cloudylta olikin jo virta pois, mikä oli melko sääli. Tehtiin aika monta mokaa, muttei hylkyä, joten Cloudy sijoittui lähinnä tuurilla luokkansa ensimmäiseksi miljoonalla virhepisteellä ja oli samalla ainoa sijoittuja.

Marraskuun toisena viikonloppuna oli Jyväskylän KV-näyttelyt, jossa vastasin kehien ruokahuollosta. Tämä olikin jo 10.vuosi peräkkäin, kun olin näyttelyssä talkoilemassa. Tai saattoi olla jopa yhdestoista, en aivan tarkalleen muista. Meillä sujui hommat hyvin ja mulla oli aivan upeat talkoolaiset, kiitos vielä tätäkin kautta kaikille! Kävin myös esittämässä suomenpystykorvan, jolle tulokseksi EH ylimääräisten kilojen vuoksi. Koirille shoppailin kasapäin luita sekä parit kynsisakset, mutta loput ostokset jätin suosiolla messariin.

Cloudy ehti käymään jälleen kerran hampaanpoistossa. Jo elokuun hammasoperaatiossa huomattiin, että toisesta hampaasta oli haljennut kruunu, joten käytiin nappaamassa sekin pois, ettei se aiheuttaisi tai tulisi aiheuttamaan kipua. Tämän johdosta vuoden viimeiset agikisat, jotka olisivat olleet huomenna, jäävät väliin, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä Cloudy ei edelleenkään ole treenannut aksajuttuja, joten katsellaan niitä kisahommia enemmän ja paremmin sitten ensi vuonna.

Ilmoitin Dayan vuoden viimeisiin kisoihin joulukuun alkuun ja mennään kisailemaan rallytokon merkeissä. Tällä kertaa ollaan jopa treenattu, lähinnä erilaisia puolenvaihtoja, mutta jos heittäydytään ahkeriksi, niin hiotaan vielä kylttien suorittamista myös oikealla puolella. Ei kuulu tapoihin käydä kisaamassa tätä lajia vain yhdellä koiralla, mutta Cloudylle saa nyt toistaiseksi riittää nuo viisi VOI0-tulosta ja Duraa en viitsi raahata sille tuntemattomaan halliin, kun sen kanssa ei pääse treenaamaan ennen kisoja. Lauman nuorimmainen käy ehkä ensi vuoden puolella yrittämässä sitä viimeistä alokasluokan tulosta jostakin ulkokisasta tai tutusta hallista.

Myös ne onnistuneet kuvat jäivät odottamaan seuraavaa miittiä

Viime perjantaina molemmat eurasierit ottivat osaa joukkotarkastukseen sydänkuuntelun verran. Molemmilla oli priima pumppu, eli sivuääniä ei kuulunut. Myös Duran sisko Ninni oli mukana ja sille priimatulokset niin polvien kuin sydämenkin osalta, ainoastaan vasemmasta silmästä löytyi yksi ylimääräinen ripsi, joka on onneksi harmiton.

Seuraavana päivänä käytiin moikkaamassa Dayan sulhasehdokasta ja sitä seuraavana päivänä meillä oli Vinkan ja sen sisaruksien pentumiitti. Tyypit oli aivan mahtavia ja toivottavasti saadaan uudet treffit pian pystyyn, sillä nämä jäivät meidän osalta vähän lyhyiksi, kun mahatauti päätti tulla kylään. Tuotiin kuitenkin miittiin Dayan valioitumiskakku, joka näytti tältä, mutta matkalla tapahtui jotain ja kahvipöydässä siinä ei ollut enää kirjaintakaan jäljellä...hyvinpä meni omastakin mielestä.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Vanhuus ei tule yksin

Muutama viikko sitten perjantaina suunnistettiin Cloudyn kanssa auton nokka kohti Klaukkalaa ja meidän osalta viimeistä Tokonuorten valmennusviikonloppua. Matka ei sujunut täysin ongelmitta ja jouduinkin noin 30km ennen päämäärää stoppaamaan Hesburgeriin lataamaan puhelinta, joka toimi navigaattorina. Löydettiin kuitenkin perille Kennelliiton Koulutustilaan ja osallistujille jaettiin tuttuun tapaan kaikenlaista tavaraa, joiden seassa oli tällä kertaa matkalaturi/varavirtalähde. Mikä tuuri!

Perjantai alkoi Vappu Alatalon luennolla, jonka jälkeen oli treenit. Jokainen sai mietittäväksi yhden liikkeen/asian, joka kokeissa jännittää eniten ja itse mainitsin paikkamakuun. En jännitä omien koirien suoriutumista, sillä ne pysyy ja silloinkin, jos eivät pysy, niin eivät mene häiritsemään toisia koiria. Itseäni kuitenkin ahdistaa se, jos en näe piilosta mitä rivissä tapahtuu ja näin ollen pysty itse vaikuttamaan siihen, jos siellä tapahtuukin jotain, mihin haluaisin puuttua. En ehkä ikinä unohda sitä, miten yhdessä paikkiksessa Windyn peräpäässä oli samanaikaisesti kaksi koiraa, eikä tuomari pyytänyt kytkemään kumpaakaan, ennen kuin shetlantilainen nousi ylös. 

Kuva: Aamu Hautaniemi

Tämän johdosta meidän perjantai-illan teemaksi kuitenkin tuli paikallaolo. Saatiin tehdä omaan tahtiin ja vieressä oli rivissä muitakin koiria, joita välillä vapautettiin tai leikitettiin. Cloudy teki hienoja paikkaistumisia- ja makaamisia, eikä häiriintynyt mitenkään muista, joten ei näissä oikeastaan mitään ihmeellistä. Luento oli kuitenkin todella antoisa. Majoituttiin hotelli Kiljavanrannassa samassa huoneessa Annin ja Noppa-gorgin kanssa.

Lauantai alkoi kokeenomaisella treenillä, johon jokainen sai valita 2-3 liikettä tehtäväksi. Aamu-unisena tyyppinä Cloudy oli odotetusti melko väsy ja ahne ohjaaja päätti kuitenkin valita kolme liikettä, jotka olivat seuraaminen, liikkeestä istuminen ja kaukot. Kyllähän koira teki, mutta ei todellakaan Cloudyn parhaimmistoa ja  päällimmäisenä jäi mieleen, että Cloudy oli vetelä. En siis ole ihan syyttä viime vuonna vältellyt sen kanssa aamukokeita. Tuon koiran kaikki 1. tai 2.tulokset taitaakin olla iltakokeista, sattumaa(ko)?

Cloudya väsytti myös kevään leirillä           Kuva: Sofia Kovalainen

Iltapäivällä tehtiin ruutua Pernilla Tallbergin kanssa. Ruutu on yksi Cloudyn keskeneräisistä liikkeistä avointa luokkaa ajatellen. Namikupilla ja targetilla se on löytänyt ruutuun hyvin, mutta ilman ei näemmä pärjätä, koska silloin paikka on ihan missä sattuu. Lyhyeltäkin matkalta Cloudy saattaa vain mennä juuri ja juuri etunauhan yli ja nököttää siinä, vaikka namikupit ja targetit ovat aina sijainneet ruudun takaosassa. Pernilla olikin sitä mieltä, että Cloudyn kyllä pitäisi jo tietää ruudun oikea paikka, mikä oli todella helpottavaa kuulla, sillä pelkäsin, että saataisiin sellaisia "vahvistakaa ruudun paikkaa lisää"-neuvoja. Koska niitä ollaan nimenomaan tehty, vaikka tulokset ei puhukaan sen puolesta.

Lähdettiin kokeilemaan, että tajuaisiko Cloudy korjata ruudun paikkaa itse, mutta muutama toisto kertoi karua totuutta. Harmittaa kyllä, etten aikoinaan tajunnut panostaa Cloudyn kanssa koiran omaan aktiivisuuteen, kun se helpottaisi niin paljon, jos koira ei aina vaan luovuttaisi. Cloudy ei myöskään tajunnut sitä, jos sille kävi näyttämässä oikeaa paikkaa kädellä. Tässä kohtaa meiltä kuitenkin loppui aika kesken, joten ahaa-elämykset jäivät odottamaan seuraavaa kertaa.

Ruudun oikeaa paikkaa miettimässä      Kuva: Sofia Kovalainen

Piritta Pärssisen treeneissä halusin keskittyä meidän vasemmalle käännöksiin, sillä Cloudyn kanssa se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että me törmätään napakoissa käännöksissä. Vaikka Cloudyn kropanhallinta on muutaman vuoden aikana kehittynyt hurjasti, niin peruuttaminen on ollut sille aina vaikeaa. Nuo avoimen luokan seuruun muutaman peruutusaskeleen opetus oli sellaisen työn ja tuskan takana, että kun sain ne toimimaan, niin ajattelin onnellisena kaikkeen peruuttamiseen liittyvän olevan ohi. Pipa kuitenkin ohjeisti tekemään peruutusta niin seinän kanssa kuin ilmankin, sekä myös paikoillaan käännöksiä, jotta takapään käyttö käännöksissä vahvistuisi. Onpahan taas jotain, mitä hinkata talvella tylsissä olohuonetreeneissä!

Sunnuntai puolestaan alkoi paikallaololla ja häiriötreenillä. Paikkaistumisessa Cloudy tojotti oikein hyvin, vaikka rivissä olikin pientä levottomuutta. Häiriötreeneissä oli ideana, että muut koirat istuvat/makaavat rivissä, kun yksi tekee luoksetulon rivin edessä. Koska oli aamu, niin Cloudy oli jälleen vetelä ja naurettiinkin, ettei tuosta koirasta tiedä, että pysyykö se paikoillaan siksi, että se on tottelevainen, vai siksi, ettei se jaksa liikkua. Vaikkei Cloudy kovin taitava tokoilija olekaan, niin tästä voin kyllä hyvillä mielin sanoa, että se osaa. Tehtiin treenit yhtä paikkamakuuta lukuunottamatta istumisina, eikä koira yrittänytkään nousta ylös. Cloudy ei ole se penaalin terävin kynä, mutta taisi kuitenkin tajuta, että tässä saa kultakinkkua suuhun ilman, että tarvitsee oikeastaan tehdä yhtikäs mitään.

Cloudyn luoksetulo   Kuva: Sofia Kovalainen

Sunnuntaina oltiin ensimmäisenä Pipan treeneissä ja halusin myös Pipalta ruutuvinkkejä. Pipa neuvoikin heti ensi alkuun, että suurimmassa osassa toistoista namikuppi voisi olla ruudussa. Ohjaajalle on jäänyt sellainen "kyllä pitäisi osata ilmankin"-pinttymä päähän, mutta tarkemmin ajatellen se namikuppi on Cloudylle hyvä - ellei jopa välttämätön motivaattori sinne ruutuun. Sen kanssa on myös tärkeää säilyttää vauhti koko ajan, sillä jos se kerran pääsee tippumaan, niin sitä on todella vaikeaa alkaa kaivelemaan enää esiin. Jos olisin alkanut vaatimaan koiralta ruutuja ilman namikuppia, niin laukka olisi todennäköisesti melko nopeasti pudonnut raviksi. Siispä tehtiinkin pääasiassa namikuppiruutuja, mutta myös pari tyhjää ruutua, jotka menivätkin yllättävän hyvin! Loppuun vielä vauhtiruutu pidemmältä matkalta ja Cloudy oli oikein reipas!

Iltapäivällä oli vielä Pernillan treenit ja halusin tehdä merkin kiertoa, koska se on toinen melko keskeneräinen liike. Ajattelin Cloudyn olevan jo väsynyt, minkä vuoksi olin valmistautunut ottamaan tämän treenin enempi teoriapainotteisena. Vielä mitä! Cloudy jaksoi tehdä oikein hienosti, vaikka treeni taisikin olla koiran näkökulmasta lähinnä kivaa namikupille säntäilyä. Laitettiin namikuppi ohjaajan taakse ja alkuun Cloudy olisi tahtonut jäädä kyttäämään kuppia, mutta oivalsi idean parin toiston jälkeen. Lisäksi ohjaaja sai noottia siitä, että palkkasana tulee liian aikaisin ja se olisi hyvä sanoa vasta sitten, kun koira on kiertänyt kartion. Vaikka lauantain ruututreenit eivät olleet kovin antoisat, niin tästä saatiin kyllä hyvät eväät omiin treeneihin.

Cloudyn viikonlopun motivaation lähteet - ja vertailun vuoksi tsekkiläiselle olisi riittänyt tuo pallo..

Olen ihan älyttömän tyytyväinen siitä, miten Cloudy jaksoi koko viikonlopun. Kevään leirillä sunnuntai meni meidän osalta melko lailla ohi, kun Cloudylla ei enää riittänyt motivaatio sinne saakka. Nyt se teki sunnuntai-iltapäivälläkin vielä innoissaan merkin kiertoa niin lujaa kuin mattopohjalla vaan pystyi tekemään, vitsi mikä tyyppi! Cloudyn kohdalla osaa kyllä iloita sellaisista asioista, jotka vaikka Dayan kanssa tuntuvat ihan itsestäänselvyyksiltä. Välillä tuntuu hullulta se työmäärä, jonka Cloudyn kanssa joutuu tekemään- varsinkin jos sitä lähtee vertailemaan muihin. Daya on Cloudya lähes kolme vuotta nuorempi ja se on Cloudya paljon etevämpi ja melkein koevalmis avoimeen siinä missä Cloudylla on edelleen viilattavaa vaikka ja missä. Toisaalta ei pitäisi verrata Cloudya liikaa muihin, koska onhan se ihan eri maata, mikä lieneekin osasyy siihen, ettei näihin juuri tokokentillä törmääkään.

Anni ja Noppa hyppäsivät leirin päätteeksi kyytiin, joten saatiin paluumatkalle matkaseuraa Lahteen saakka. Uskoisin, että myös omalla autolla matkustaminen vaikutti Cloudyn viikonlopun jaksamiseen. Vaikka se ottaakin ihan lunkisti niin junassa kuin taksissakin, niin on se silti rennompaa matkustaa koko matka oman auton takakontissa ilman junanvaihtoja sun muita. Meidän taival Tokonuorissa ei tosin päättynyt ihan vielä, sillä vielä messarissa olisi tiedossa Tokonuorten tokonäytös, jossa ollaan mukana molempina päivinä.

lauantai 12. marraskuuta 2016

Kolme kokonaista ja kolme puolikasta

Suoraan ja lyhyesti: Dewa vaihtoi maisemaa ja nimeä. Tyyppi muutti Tikkakoskelle ja sai nimekseen Vinka, paikallisten harjoituslentokoneiden mukaan.

Jo reilusti ennen Dewan tuloa luovutusikään äiti vihjasi, ettei välttämättä pidä pentua itsellään, vaan saattaa laittaa sen sijoitukseen. Joskin sijoituskotia ei oltu katsottu valmiiksi, koska todennäköisempää oli, että penneli jää kotiin. Niin olisi varmaan jäänytkin, ellei lähipiiristä olisi ilmaantunut ihmistä, jolla oli sopivasti koiranpaikka auki. Dewan uusi haltija ajatteli alunperin ottavansa itselleen pennun Dayan mahdollisesta tulevasta pentueesta ensi vuonna, mutta kävi lääräämässä Dewaa syyskuun rallytokokisoissa ja myös Dayan luonnetesti taisi mennä hänen osaltaan pääosin pikkukoiraa viihdyttäessä. Sitten kun hän kuuli, että napero on ehkä sijoituskotia vailla, niin lopputulosta ei tarvitse edes arvailla.


Muutama viikko sitten perjantai-iltana laitettiin Dewan uudelle omistajalle viestiä, että ilmoitellaan viikonlopun jälkeen, onko pentu kotia vailla. Menihän se melkein putkeen, kun hän oli parin tunnin kuluttua meidän oven takana ja siihen vielä pari tuntia lisää, niin lähti pois pentu kainalossa. Pikkutsekkiläisen piti olla ensin koeajalla, mutta koeaika oli ohi jo seuraavana aamuna.

Osasin mielestäni suhtautua Dewan lähtöön yllättävän tyynesti. Vähän oli haikeaa laittaa se toisen auton takakonttiin ja katsoa, kun auto kaarsi pois, mutta olin jo ennen pennun tuloa asennoitunut siihen, ettei se välttämättä jää tänne, niin pystyi pitämään pään kylmänä. Oli meillä kuitenkin ikimuistoiset kolme viikkoa ja siinä ajassa Dewa ehti oppia, että kun kerjää tarpeeksi kauan, niin saa ruokapöydästä evästä ja että kun herää aamulla aikaisin ja huutaa tarpeeksi kovaa, niin pääsee sänkyyn nukkumaan. Dewan uutta emäntää ne taidot varmasti ilahduttaakin.

Dewan- eikun Vinkan muutosta on kulunut jo suunnilleen kuukausi ja tyypistä ilmestyy fotoja naamakirjan puolelle lähes päivittäin. On myös kivaa, että se asuu noin lähellä, niin sitä pääsee näkemään usein. Kun käytiin Dayan kanssa kyläilemässä, niin ajomatka kesti vaivaisen vartin! Seuraavan kerran nähdään ensi sunnuntaina, kun tuolla poppoolla on pentutapaaminen, jonne tuleekin kolme pentua neljästä. Ensi viikkoa odotellessa!

Vinka tuli alunperin äidin koiraksi, mutta laittoi minut sen toiseksi omistajaksi, joten Vinkan myötä koiramäärä kasvoi otsikon mukaiseksi. Kolme kokonaista ja kolme puolikasta, joista kaksi kokonaista ja yksi puolikas asuu täällä.

Ehdin jo tässä kesän ja syksyn aikana innostua siitä, että saan myös Cloudyn asumaan tänne vakituisesti, mutta Vinkan poismuuton myötä ollaan taas lähtöruudussa. Isompi eurasier on siis asunut syksystä 2014 lähtien enemmän äidin luona ja pennun piti tarkoittaa sitä, että saan Cloudyn takaisin. Toisinaan kokeilin pitää kaikkia täällä, mutta ne kokeilut päättyi aina siihen, ettei äiti osaa olla koirattomana paria päivää pidempään. Onneksi sentään Wintun jalan kuntoutuminen on edistynyt sen verran, että shetlantilainen pääsee muuttamaan tässä marraskuun aikana takaisin kotiin!

torstai 3. marraskuuta 2016

FI MVA

Lokakuun toisena viikonloppuna suunnistettiin Dayan kanssa luonnetestiin, jota olikin jo odotettu. Saatiin paikalle tukijoukkoja muutaman ihmisen verran, joten tästä näytöksestä on olemassa myös video, jota en tosin ole vielä tähän hätään ehtinyt käsitellä.

Testi itsessään ei jännittänyt, mutta testipaikan vieressä oli järvi, jonne tsekkiläinen olisi kovasti halunnut mennä uimaan, joten arvelutti, menisikö homma vain järveen kiskomiseksi. Se huoli osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä Daikku keskittyi itse testiin ja ainoastaan testin loppupuolella tyypin teki mieli mennä jälleen polskimaan.

Joka tapauksessa saatiin kotiintuomisina tuollainen rivistö.



Suullisessa palautteessa tuomari kertoi, että testin alkupuolella Daya vaikutti melko kovalta koiralta, joten pimeässä huoneessa pudotettiin muoviämpäri lattialle. Siellä tsekkiläiseltä kestikin hyvä tovi löytää ohjaaja, mikä oli aika yllättävää. Daikku sai kuitenkin kehuja nopeasta palutumisesta, sillä se alkoi palutumaan kokemistaan asioista jo osioiden aikana. Tuomarin sanoja lainaten oikein kiva koira.

Laukausvarmuudesta oltiin yleisössä sitä mieltä, että Daikku olisi kuulemma ehdottomasti ollut laukausvarma. Videolta laukaukset näkyvät melko huonosti, mutta Daya kääntyi molemmilla kerroilla  katsomaan mistä laukaukset tulivat. Itselleni on kuitenkin pääasia, ettei koira arjessa tai muutenkaan reagoi paukkuihin mitenkään, lukipa siellä paperissa mitä hyvänsä. Windyn kanssa on saanut kyllä oppia, miltä tuntuu omistaa paukkuarka koira, mutta onneksi se onkin lauman ainoa laatuaan.

Kun testi oli ohi, niin tuomarit antoivat Daikulle luvan mennä uimaan, mutta päätettiin (tai omistaja päätti) jättää tällä kertaa väliin. Kaverit onnittelivat valioitumisesta, mutta pessimisti-Jessi uskoi siihen vasta paperin nähtyään, vaikka kaiken järjen mukaan testi oli joka tapauksessa mennyt läpi.

Itse olen erityisen iloinen siitä, miten Daya palautui niin nopeasti kaikesta. Cloudy oli viime vuonna testin jälkeen vielä autossakin vähän paineistunut, mutta Daya oli oma itsensä ja otti homman lunkisti.

Testitulos kuin myös valionarvon vahvistus näkyi KoiraNetissä nopeasti ja kunniakirjakin tuli postissa hyvän aikaa sitten. Sellainen täytyi tilata, kun ei tässä porukassa koirat valioidu turhan usein. Daya taitaa eksyä näyttelykehiin seuraavan kerran vasta veteraaniluokassa, tokkopa innostutaan lähtemään ulkomaille, kun tuo ulkonäkö ei ole niitä Daikun parhaimpia puolia..

Innostuin kaivelemaan vanhoja kuvia, joten tässä on Daikun näyttelyuran tähtihetket unohtamatta PN2-sijoitusta parin vuoden takaisessa Helsinki Winnerissä, mutta siitä ei ole olemassa kuvaa.  Blogger ei tahdo näihin kuvatekstejä, mutta kaksi ensimmäistä ovat muistoja pentuluokista ja kolme viimeistä on ikuistettu silloin, kun tsekkiläinen on saanut sertin. Näistä mieleenpainuvin on ehdottomasti maailmanvoittajanäyttely!












En edes muistanut, miten paksu turkki Dayalla oli junnuikäisenä! Tuossa Tampereen kuvassa se on yhdeksän kuukauden ikäinen ja ensimmäinen karvanlähtö oli muutaman kuukauden päässä. Onneksi se ei ole kasvattanut itselleen tuollaista takaisin, ainakin itse tykkään tuosta nykyisestä mallista enemmän.

Ps. tietääkö kertoa sen koodinpätkän, jolla saa kaksi kuvaa kätevästi vierekkäin? Kuvien asettelusta ei tule mitään ilman sitä ja tuo WDS-pääkuvakaan ei tottele. Jos käyttäisin blogiteksteissä hymiöitä niin tähän tulisi sellainen surunaama