sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Senkin jännäkakka

Viikko sitten varhain lauantaiaamuna hypättiin Maijan kyytiin ja suunnistettiin kohti Janakkalaa ja koiratanssikisoja. Wintun debyytti avoimessa luokassa yli kahden vuoden kisatauon jälkeen, hurjaa! Kisatauko on sujunut shetlantilaisen osalta lähinnä haukkumattomuustreenien merkeissä.

Freestylen avointa luokkaa saatiin odotella muutama tunti, joten välillä käytiin kävelyllä ja treenailtiin pikkujutuja. Shetlantilainen oli reipas ja hyväntuulinen. Kun oli aika mennä kehääntutustumiseen, niin tapahtui jotakin kummallista ja pahaenteistä. Kehässä oli sisääntulon lisäksi muutamia koiran mentäviä aukkoja, joista yhdestä Wintu yritti pois kehästä. Eikä tämä ollut mikään oho hupsista-eksyminen, vaan koira mitä ilmeisimmin paineistui. Tämä tuli täysin puun takaa, sillä tanssiminen on aina ollut Wintun mielestä kivaa ja meillä oli myös kehässä kivaa, kunnes irtoamisliikkeen aikana Wintu keksi kaiken olevan liian jännää.


Itse kisasuoritus sujui hyvin ehkä ½ minuuttiin asti, kunnes Wintu alkoi haukkua, eikä se tehnyt, kuten käskin, vaan omia juttujaan. Sen lisäksi, että se jätti kaukoliikkeet vatia lukuunottamatta tekemättä, niin se kieltäytyi tekemästä myös lähellä suoritettavia liikkeitä, jotka ovat sen vahvuuksia. Harmillisinta oli kuitenkin se, että liikkeiden välissä Wintu kuikuili toistuvasti kehän reunoille, varsinkin näiden kehässä olevien aukkojen kohdalla. Avoimen luokan korkkaus meni sellaisessa äänenkäytössä, ettei olisi uskonut takana olevan parin vuoden mittaiset haukkumattomuustreenit. Homma ei kuitenkaan kaatunut koiran haukkumiseen, vaan siihen, ettei Wintu epäluuloisuutensa vuoksi pystynyt keskittymään tekemiseen, minkä vuoksi noin 50% koreografiasta meni lennossa uusiksi, eikä yhtään parempaan suuntaan. Pisteitä saatiin 153 ja risat, joilla irtosi kolmas sija.

Wintulle tämä ei periaatteessa ole mitenkään tavatonta. Se ei ole kovinkaan rohkea tyyppi ja sille ei tekisi pahaa saada lisää itseluottamusta, eikä se Wintun paremmin tunteville ole mikään uutinen. Kaikki tietävät sen olevan nössö. Eniten harmittaa, että koira ei pysty tukeutumaan minuun näissä tilanteissa, mutta suoraan sanoen se ei ole kovin suuri ihme. En ole Wintun tai edes itseni takia halunnut treenata kisatilanteita lukemattomia kertoja, vaan olen tietämättäni tehnyt asiaan kätevän ja meidän tilanteessa melko kestävänkin ratkaisun.


Ratkaisu on se, että Wintulla on kisoissa aina henkinen tuki mukana - tai useampia. Jos en kisaa useammalla koiralla, niin ne lähes aina lauma kulkee autossa mukana. Wintun ei ole siis tarvinnut useinkaan pärjätä yksin, mikä varmasti vaikuttanut siihen ja siten myös sen suorituksiin positiivisesti. Nyt puolestaan, kun Wintulla ei ollut tuttuja ja turvallisia laumanjäseniä mukanaan, niin kävi näin, eikä ollut ensimmäinen kerta. 

Jos olisin superi koiranomistaja,- kouluttaja- ja kisaaja, niin treenaisin Wintun kanssa näitä tilanteita ihan kahdestaan. En kuitenkaan ole superi missään edellämainituista. Wintun kanssa harrastaminen on ollut kokonaisuudessaan kivaa ja opettavaista, mutta myös raskasta. Olen - ja muutkin ovat joutuneet toteamaan, ettei herkkä ja pehmeä, jännäkakkaan taipuvainen koira ole itselleni se sopivin treenikaveri. Wintussa itsessään on ollut - ja on edelleen itselleni jo niin paljon haastetta, etten tahdo saati edes keskittyä sen kanssa vielä kisatilanteidenkin harjoitteluun. Kun tämän kirjoittaa näin ylös, niin tulee huono omatunto ja tunnen itseni ihan laiskapaskaksi, mutta Wintun kanssa ei tosiaan ole turhan helpolla päässyt, joten jos ja kun meillä on tähän helppo ratkaisu tarjolla, niin haluan päästää meidät - tai ainakin itseni helpommalla. Laiskaa tai ei.



Tai sitten kisapaikan Halloween-teemaiset koristelut olivat Wintun makuun liian hurjat. Eipä ole kyllä ennen tullut vastaan yhtä komeasti koristeltua kisapaikkaa! Ja sitten tätä kirjoittaessa on kivaa tajuta kuvanneensa vaan näitä koristeita ja muiden suorituksia, eikä omasta koirasta löydy yhtäkään kuvaa. Jei. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti