maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pieni pettymys

Lauantaia meillä oli Cloudyn kanssa pitkään odotettu agivalmennus tutussa kotihallissa ja kaikki tähdet tuntuivat kerrankin olevan kohdallaan. Meidän täytyi olla hallilla vasta kahdentoista aikaan, mikä tarkoitti sitä, että eurasier sai nukkua pitkään. Paitsi että selvittiin tuon koiran aikaiselta aamuherätykseltä, myös keli oli meidän puolella, sillä hallin mittarin mukaan lämmintä oli neljä astetta. Olosuhteet yhdistelmälle Cloudy + agility olivat siis oikeastaan täydelliset.

Rataantutustumiseen oli hyvin aikaa, joten ehdin harjoitella sen perusteellisesti läpi ja löysin radalta useita kinkkisiä kohtia, joita teki kuitenkin mieli heti päästä treenaamaan. Olin valmennuksesta aika innoissani, sillä radalta löytyi juuri sellaisia kohtia, joihin me kaivataan edelleen apua sekä uusia näkökulmia. "Kuinka tuo kuvio tulisi ohjata, jotta koiralla ei vauhti tippuisi? Kuinka voisin omalla ohjauksellani pitää vauhtia vieläkin paremmin yllä? Mitä teen, jos vauhti uhkaa hiipua esimerkiksi tiukissa käännöksissä?" Jo ennen valmennusta oma pää oli täynnä kysymyksiä, mutta rataantutustumisen jälkeen mieltä painavia asioita oli tuplasti enemmän.

Duratti perjantaina näyttelykoulutuksessa

Oltiin Cloudyn kanssa toisena suoritusvuorossa ja ehdittiin vain 9. esteelle asti ja sinnekin vain kerran. Kysyin heti tämän pätkän jälkeen, kuinka saisin omalla liikkumisellani sekä ohjausvalinnoillani lisää vauhtia koiraan ja myös ylläpidettyä sitä, sillä Cloudya ei jaksanut homma oikein kiinnostaa, mikä tuli itse asiassa melko hyvään saumaan, sillä juuri sellaisiin tilanteisiin me sitä neuvoa kaivataankin. Neuvojen sijasta meidät laitettiinkin tekemään namikuppitreeniä, kuten edellisessäkin valmennuksessa. Kyllähän Cloudy homman nimen jo tiesi, kun sen kanssa on moista treeniä tehty ties miten ja toistot olivatkin hienoja. En voi kyllä väittää, että tuo parin esteen suorittaminen namikupille singoten olisi vienyt meitä eteenpäin tai antanut uusia näkökulmia, mutta ajattelin, että eiköhän me sitten jo seuraavassa pätkässä päästä sinne radalle, joten painuttiin tauolle toiveikkaana.

Luulin väärin. Sain ohjeeksi innostaa Cloudya lelulla, vaikka kerroin, ettei koira oikein välitä siitä, saati sitten palkkaudu. Näin kävi, sillä lelu ei kiinnostanut eurasieria oikeastaan yhtään, kun se oli vasta saanut palkaksi keitettyjä kanan kivipiiroja, joten koira mielummin odotteli saavansa niitä lisää. Tähän meni suunnilleen puolet ajasta ja toinen puolikas käytettiin siihen, että koira ymmärtäisi tarjota esteitä itse. Tämäkään treeni ei jättänyt wow-fiiliksiä, sillä palkkaan Cloudya miltei aina, kun se keksii suorittaa esteitä itse, mutta valkussa tuntui suorastaan tyhmälle palkata koiraa siitä, kun se kirjaimellisesti löntysti minikorkuisen hypyn läpi niin, että rima tuli vauhdilla alas miltei jokaisella toistolla.

Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi yhtään pettynyt. On tietysti turhan aikaista lyödä hanskoja tiskiin, kun ollaan eurasierin kanssa käyty vasta kahdessa valmennuksessa, mutta ei kummastakaan ole kuitenkaan ollut meille mitään hyötyä, näin karkeasti ilmaistuna. Molemmissa itse agility on jäänyt melko olemattomaksi, kun ollaan keskitytty namikuppeille säntäilyyn tai lelun perässä juoksenteluun. Ei olla opittu uutta, saatu uusia näkökulmia tai kehitytty. Haluaisin kuitenkin valmentautua lisää, oppia uutta, kehittyä ja saada niitä uusia näkökulmia. Etenkin, kun koulutan myös muita, niin olisi jo senkin puolesta hyvä käydä välillä kouluttautumassa myös itse.



Ainakaan tähän mennessä me ei vaan olla saatu näistä valmennuksista mitään irti. Asia olisi varmasti toinen, jos minulla olisi matkassa jokin toinen koira, kuin tuollainen vaikeasti motivoitavissa oleva karvapallo, jota agility itsessään ei juuri kiinnosta. Muiden valmennuksia katsoessa näkee kyllä nopeasti, että valmentajilla on enemmän annettavaa niille, joilla on motivoitunut ja osaava koira. Se on toki melko ymmärrettävää, sillä pääosa agikoirista menee juuri siihen kastiin, jotka tekevät hommaa täysillä ja useimmilla kouluttajilla on sellaiset koirat itselläänkin. Jo rataantutustumisessa kouluttajat keskittyvät puhumaan putkijarrutuksista sun muista siinä missä menen itse kyseiseen kohtaan tekemään valssin saadakseni hitaaseen koiraani vauhtia. Jos lauantaista jäi jotain positiivista mieleen, niin ainakin suunnittelin ohjaamiseni täysin oman hitaan pystykorvani mukaan, vaikka muut tekivät täysin päinvastaisia ohjausratkaisuja. Saavutus sekin.

Vaikka motivaatio valmentautumiseen olisikin suuri, niin Cloudyn kohdalla se ei ilmeisesti kannata, sillä tähän mennessä me ollaan saatu viikkotreeneistä paljon suurempi hyöty irti, kuin kummastakaan valmennuksesta. Eikä valmennusmotivaatio ole kuitenkaan niin suuri, että jaksaisin osallistua joka ikiseen valmennukseen siinä toivossa, että sieltä löytyisi joku kouluttaja, joka antaisi tuollaiselle koiralle muitakin neuvoja. Vaikka Cloudy on hidas, meitä ei olla treeneissä laitettu tekemään namikuppitreeniä, vaan ollaan lisätty vauhtia oman liikkumisen sekä ohjausvalintojen parantamisella. Minulle kerrotaan, että missä tilanteissa täytyy juosta lujaa ja antaa koiran ottaa minut kiinni ja missä tilanteissa on puolestaan tärkeää odottaa koiraa ja lähteä liikkelle vasta sitten. Onneksi saadaan normitreeneistä niin suuri hyöty irti, etten koe kovinkaan suurta tarvetta lähteä valmentautumaan väkisin.



Tulevaisuudessa taidan suosiolla lähteä valmennuksiin vain kuunteluoppilaaksi, sillä opin paljon jo pelkästään siinä, kun käytiin rata yhdessä tai kun katselin muiden tekemistä. Siinä opin jo paljon vinkkejä muiden kouluttamiseen ja ajattelin, että monista kuulemistani asioista voisi olla myös hyötyä tulevaisuuden ajalle Dayaa ajatellen. Sen sijan ehkä se olennaisin, eli henkilökohtainen apu jää Cloudyn osalta melko vaatimattomaksi, minkä vuoksi taidan jättää oman valmentautumisen vasta tulevaisuuteen, kun Daya joskus on siinä kunnossa, että sen kanssa olisi viisasta moiseen osallistua.

Koiraan en ole turhautunut ollenkaan, päinvastoin. Vaikkei koira näytä aina parastaan tai ole täysillä mukana, niin se on kuitenkin opettanut aivan mielettömän paljon. Kun Windyn kanssa aikoinaan kisattiin, niin oma pipo tuntui olevan turhan kireällä ja mielessä oli lähinnä jotkut tyhmät tavoitteet, jotka olin mennyt asettamaan. Sitten kun Cloudy astui kuvioihin, niin opin kertaheitolla pikkuhiljaa suhtautumaan kaikkeen rennommin ja ottamaan kaiken hauskanpidon ja harrastuksen kannalta. Yksi kouluttaja sanoikin meille kerran, että niin pitkään kun minulla on Cloudy, niin ei ole tarvetta minkäänlaisille henkiselle valmentautumiselle tai psyykkiselle tsemppaukselle. Niin totta.

6 kommenttia:

  1. Onpa harmi, kun valmentaja ei osaa katsoa asioita teidän näkökulmasta... :/ Itse olen kuvitellut, että valmennuksissa koitetaan keskittyä juuri sen koirakon yksilöllisisiin tarpeisiin, eikä tuputeta samaa koulutustekniikkaa jokaiselle koirakolle. Oma koirani Jet oli joskus vähän hidas, mutta pysyi kuitenkin reippaalla laukalla. Se keräsi vauhtia, kunhan oppi tekniikat kunnolla ja uskaltautui irrottelemaan, kun ennen se oli sellainen perskärpänen. Sitä on tosin helppo motivoida lelulla, sanallisilla kehuilla, tekemisellä itsellään ja herkuilla, joten vauhdin saaminen ei ollut sinänsä ongelma, ja nykyään se on aika vauhdikas. :D
    Cloudyn motivointi aksaan kuulostaakin aika paljon hankalammalta. Oletko kokeillut sellaista lelua, jonne saa herkun sisälle? Millaisilla tavoilla se leikkii muiden koirien kanssa tai itsekseen? Sitä voisi ehkä hyödyntää siihen, miten leikki/opettaa sen leikkimään. Nessie oli ennen sellainen, ettei tahtonut edes koskea leluihin. Se on pitänyt kuitenkin aina juoksemisesta ja jahtaamisesta, joten aloin opetta sitä leikkimään, niin että kiinnitin sen huomion leluun hihkuen kaiken maailman äänillä ja innostamalla koiraa, niin että sen kierrokset nousivat kattoon, jonka jälkeen heitin lelun ja koira sinkosi sen perään. Sitten elukka sai rallitella lelu suussaan pitkin pihaa. Ensiksi käytin vain pehmeitä vinkuleluja tuon kanssa (vinkuva siilipehmo etc.), jotka oli sen mielestä mukava ottaa suuhun ja olivat siitä mielenkiintoisia. Pikkuhiljaa siedätin sen kovempiin leluihin, ja yksi päivä se jopa intoutui leikkimään valtavalla ja tosi paksulla vetolelulla. Hankala ehdottaa mitään, kun en ole nähnyt Cloudya, mutta tuli vaan mieleen tällainen oma kokemus. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cloudya harvemmin jaksaa lelut innostaa, sillä se oikeasti tykkää makupalapalkkiosta paljon enemmän, minkä vuoksi käytän sillä mielummin niitä, kun koirakin palkkautuu niistä paremmin. Toki lelulla palkkausta on yritetty opettaa monin tavoin ja ties miten monella lelulla, mutta kun koiraa se harvoin jaksaa kiinnostaa, niin en sitä(kään) oikein viitsisi alkaa väkisin hinkkaamaan. Arjessakaan se ei hirmuisesti muiden koirien kanssa leiki tai edes itsekseen, korkeintaan sen mielestä on siistiä ottaa Dayalta lelu pois ja sylkäistä se sitten jonnekin omaan piiloonsa.

      Windykään ei aikoinaan leluista piitannut, mutta nykyään se palkkautuu niistä tosi hyvin ja käytettiin siihen vähän samantyylisiä keinoja, kuin mitä mainitsit. Cloudylle se on tosi päivä- ja tilannekohtaista, miten se lelusta kiinnostuu. Parhaimmillaan se säntää lelulle ja heittelee sitä muutaman kerran itsekseen ja tuon toiminnan johdosta saa sen vireen nousemaan. Lelu kyllä kulkee aina mukana ja yritän sitäkin käyttää, mutta koira tykkää sata kertaa enemmän siitä, kun otan namin kouraan ja juoksen sen kanssa karkuun. Tälläkin me saadaan sama lopputulos, mutta paljon vähemmällä vaivalla ja siitä koira syttyy takuuvarmasti heti, kun taas lelu menee täysin fiiliksen mukaan.

      Kieltämättä tuon koiran motivointi on hankalaa. :D Lelun perässä se on suostunut juoksentelemaan lähinnä tokotreeneissä, mutta agilityssa oikeastaan kelpaa vaan ne takuuvarmasti kivat jutut, minkä vuoksi meidän aksailu (ja ylipäänsä harrastaminen) on aika makupalapainotteista hommaa.

      Poista
  2. Jäipä harmittamaan teidän puolesta. Valmennukset on monesti myös rahallisesti kalliita ja itsekin olisin näreissäni, jos mut laitettaisiin tekemään aika alkeisharjoitusta eli targetille etenemistä ja koiran itse sitä tarjoamista. Näitä kun meillä opetetaan tyyliin ensimmäisillä agilitykerroilla... Mutta tekstistä paistaa läpi se, että itse tunnet koirasi todella hyvin ja tiedät miten ainakin nyt saat siitä niin paljon irti kun siitä voi saada. Ja samoiten: miten sitä ei ainakaan saa vauhditettua radalla.

    Itse vaihtaisin valmentajaa tai kävisin viikkovalmennuksissa. Tärkeintä on käydä sellaisissa treeneissä mitkä teille sopii ja minkä jälkeen on mukava mieli. Itsellänikin ekoja kertoja alkeiskurssilla omalla nykyisellä valkulla ei tuntunut natsaavan yhtään, mutta vuoden jälkeen kun osaamistaso oli itsellä ja koiralla noussut, sain todella paljon siitä irti ja kehitys on ollut huikeaa. Toivottavasti teillekin löytyy mukava ja kehittävä agilitytreeniratkaisu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kieltämättä tuntui turhauttavalta tehdä 35€ edestä vain alkeisharjoituksia ja just tuo rahallinen puoli onkin iso tekijä siihen, miksi ei viitsi ilmoittautua jokaiseen vastaantulevaan valmennukseen, vaikka motivaatiota olisikin, kun sen verran kalliita kuitenkin ovat.

      Lauantaina olikin onneksi kyse vain yhden kerran valmennuksesta, kun oma seura järjestää sen verran usein ulkopuolisten valmennuksia, että niihin on helppoa lähteä mukaan, kun homma järjestetään tutussa kotihallissa, eikä tarvitse sitoutua kuin yhteen kertaan. Onneksi viikkotreenit on meille sellaisia, joissa päästään eteenpäin ja joista jää jälkeenpäin hyvä fiilis, niin ei tarvitse alkaa kahlaamaan lukuisia kouluttajia läpi. Usein painotetaan sitä, kuinka täytyy hakea tuntemattomilta kouluttajilta uusia näkökulmia ja ajatuksia päästäkseen eteenpäin ja mä en edes muista, montako vuotta me ollaan treenattu samojen kouluttajien silmien alla. :D Toisaalta, kun se näyttää meille molemmille sopivan, niin miksipä sitä alkaisi väkisin vaihtamaan johonkin muuhun.

      Poista
  3. Meillä on hyviä kouluttajia omassakin seurassa ja nykyään se yksäri mahdollisuus. Voisitte saada paljon irti kun kertoisit toiveet kouluttajalle ja kävisitte yhdessä miettimässä juttuja. Esim Eevistä tai Mariaa suosittelen. Molemmilla kokemusta motivointia tarvitsevista koirista. Paljon halvempaa ja raha menee hallin ylläpitoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin miettinyt myös tuota yksärimahdollisuutta, on kyllä huisin kätevä ja edullinen, kun vaan vielä muistaisi sen olemassaolonkin, kun tuuppaa tuo mahdollisuus päästä aina unohtumaan..

      Poista