keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kylttejä karkuun

Viime aikoina ollaan tokoiltu lähes joka päivä, enkä ole mitenkään ehtinyt päivitellä jokaisia treenejä tänne, mutta kuitenkin jonkilainen yhteenveto viimeisen viikon treeneistä lojuu vielä luonnoksissa. Käytiin kuitenkin toissapäivänä Muuramessa taas vähän rally tokoilemassa.

Olin tosiaan ilmoittanut kisaamaan kaikki kolme vanhinta, vaikka vain Cloudylla oli luokkanousumahdollisuus. Dacun ilmoitin kisaan tarkoituksella, sillä sen kohdalla ei voi olla kovinkaan varma, tuleeko sieltä hyväksytty vai hylätty tulos, joten päätin pelata varman päälle, jos Haukkuvaarasta ei olisikaan tullut sitä toista tulosta. Wintu tuli sitten mukaan vähän vahingossa, koska alun perin sillä ei ollut paikkaa Haukkuvaaraan, minkä takia ilmoitin sen näihin karkeloihin. Siispä ainoastaan Cloudyn kanssa lähdettiin tavoittelemaan koularia, mutta paimenien kanssa hakemaan vain kokemusta.

Meinasi tulla vähän kiire ehtiä kisapaikalle tarpeeksi ajoissa, sillä rataantutustuminen alkoi viideltä ja pääsin koulusta vasta neljältä. Oltiin kuitenkin ajoissa paikalla ja rata yllätti positiivisesti, ei yhtäkään juoksuosuutta ja muutenkin, en ole ikinä kisannut noin yksinkertaisella radalla. Mukavaa, että vaihteeksi näin. Yleensä opetan tai vahvistan vielä ennen rataa koiralle jotain liikettä, jota se ei vielä osaa, mutta nyt sellaiselle ei onneksi ollut tarvetta.

kukkaiswintu ja laatu samassa kuvassa

Dacu oli suoritusvuorossa luokkansa ensimmäisenä ja rajalassiella meni jo alusta alkaen homma vähän penkin alle. Anna tuli kisapaikalle juuri silloin, kun mentiin lämmittelykehään ja pahaksi onneksi Annalla on melko samanlainen auto, kuin äidillä, joten Dacu oli ihan vakuuttunut, että äiti oli tullut pelastamaan sen rallikisoista. Tuo koirahan ei ole varsinaisesti mikään mammanpoika, mutta siitä huolimatta se harrastaa tuota autojen kyttäämistä melko aktiivisesti, jos joku auto vähääkään näyttää tai kuullostaa porukoiden autolta, niin se olisi menossa kyytiin siltä seisomalta. Siinä lämmittelykehässä olo oli melko toivoton, kun koira ei ollut mukana alkuunkaan, mutta lohduttauduin ajatuksella, ettei sillä kuitenkaan ole käytännössä väliä, mikä tulos meille tulee - vai tuleeko tulosta ollenkaan, joten mentiin kehään.

Koko kehän ajan tuntui siltä, ettei veteraani oikein ollut hommassa mukana ja etenkin 270 asteen käännös vasemmalle tuntui tuskalliselta ja kerran se uusittiin, mutta kun ei toisella yrittämälläkään onnistunut, niin annoin olla. Dacuhan ei ole kovin hyvä noissa missään, mihin liittyy vasemmalle kääntyminen, mutta tätä se on kyllä tehnyt treeneissä melko onnistuneesti. Loppurata sujui liiankin nopeasti ja kun päästiin maaliin, niin olin vakuuttunut siitä, että jätettiin joku tehtävä tekemättä.

Sähläyksestä huolimatta Dacu sai tähän mennessä parhaimmat pisteensä, eli 84 pojoa. Vähennyksiä lähti edellämainitun säheltämisen lisäksi siitä, että olin liian kaukana lähtökyltistä, vinosta sivulletulosta ja kontrollin puutteesta.



Cloudyn kanssa sählättiin vähän vähemmän ja saatiin kasaan 94 pistettä ja sen myötä myös RTK1. Vasta kun hain kisakirjat, niin tajusin olleeni aika tyhmä. Mehän saatiin noita lähtökylttimokia jo Haukkuvaaran kisoissa, mutta muistin, että ne olisivat tulleet siitä, että oltiin liian lähellä kylttejä. Hyvä oli vasta siinä vaiheessa tajuta, että se tarkkaan taktikoitu, yli metrin pituinen välimatka lähtökylttiin oli sittenkin virhe. Lisäksi kaahotin radalla siihen malliin, etten yhtään ollut varma, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä. Ajattelin, että nyt kun mennään seuraavalle kyltille, niin voi miettiä rauhassa, minne singota seuraavaksi. Muutenhan se oli kuningasidea, mutta kyltillä ei olisi saanut istua, joten päädyin uusimaan sen. Ehkä vielä hienompi idea olisi vaan ollut lukea, mitä kyltissä sanotaan ja toimia vasta sitten?

Wintun rataa saikin odotella pidempään, mutta se kannatti, sillä myös shetlantilainen teki tähän mennessä parhaimmat pisteensä, kun saatiin melko simppeliltä avoimen luokan radalta kasaan 99 pistettä. Yksi piste lähti, kun olin liian kaukana kolmoskyltistä. Taidan siis juoksennella noita kylttejä karkuun melko kiitettävästi, kun samoja mokia tein jokaisen koiran radalla. Wintu kuitenkin sijoittui toiseksi ja saatiin palkinnoksi kiva kukkanen sekä kettupehmolelu, joka taisi jäädä meidän kuskille autonkoristeeksi.



Radan loppupuolella oli aivan välttämätöntä pitää pieni miettimistauko taas sen suhteen, mitä tehdään. Sitten vaan kaikki toivo peliin, että Wintu muistaisi eteenmenon, jota sen kanssa ei olla treenattu yhtään ja joka on kuitenkin sille vähän vaikea liike. Onneksi sekin saatiin sujumaan, koska Wintu on niin kuuntelias ja hieno!

Vielä ei saatu Cloudyn kanssa mitalia matkaan, sillä niitä ei ollut paikan päällä tarpeeksi, mutta saadaan se matkaan sitten seuraavissa kisoissa, jotka ovat parin viikon päästä. Sinne menee vain Cloudy ja Wintu, koska alokasluokkaa ei ole ollenkaan. Siispä eurasier ottaa takapäänkäyttöharjoitukset tehotreeniin, mutta sitä ennen koirat saavat loppuviikon vappuloman kaikesta treenaamisesta.

Vappu vietetäänkin vaihteeksi koko lauman voimin, viisikko on tainnut olla koolla viimeksi helmikuussa? Nyt jos koskaan voisi olla päivitetyn yhteispotretin paikka, sillä viimeisin on joulukuulta, jolloin Duran paikallaolo oli vielä sen verran heikossa jamassa, ettei kuvista tullut julkaisukelpoisia. Siinä on vapulle sopiva tavoite!

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Pieni pettymys

Lauantaia meillä oli Cloudyn kanssa pitkään odotettu agivalmennus tutussa kotihallissa ja kaikki tähdet tuntuivat kerrankin olevan kohdallaan. Meidän täytyi olla hallilla vasta kahdentoista aikaan, mikä tarkoitti sitä, että eurasier sai nukkua pitkään. Paitsi että selvittiin tuon koiran aikaiselta aamuherätykseltä, myös keli oli meidän puolella, sillä hallin mittarin mukaan lämmintä oli neljä astetta. Olosuhteet yhdistelmälle Cloudy + agility olivat siis oikeastaan täydelliset.

Rataantutustumiseen oli hyvin aikaa, joten ehdin harjoitella sen perusteellisesti läpi ja löysin radalta useita kinkkisiä kohtia, joita teki kuitenkin mieli heti päästä treenaamaan. Olin valmennuksesta aika innoissani, sillä radalta löytyi juuri sellaisia kohtia, joihin me kaivataan edelleen apua sekä uusia näkökulmia. "Kuinka tuo kuvio tulisi ohjata, jotta koiralla ei vauhti tippuisi? Kuinka voisin omalla ohjauksellani pitää vauhtia vieläkin paremmin yllä? Mitä teen, jos vauhti uhkaa hiipua esimerkiksi tiukissa käännöksissä?" Jo ennen valmennusta oma pää oli täynnä kysymyksiä, mutta rataantutustumisen jälkeen mieltä painavia asioita oli tuplasti enemmän.

Duratti perjantaina näyttelykoulutuksessa

Oltiin Cloudyn kanssa toisena suoritusvuorossa ja ehdittiin vain 9. esteelle asti ja sinnekin vain kerran. Kysyin heti tämän pätkän jälkeen, kuinka saisin omalla liikkumisellani sekä ohjausvalinnoillani lisää vauhtia koiraan ja myös ylläpidettyä sitä, sillä Cloudya ei jaksanut homma oikein kiinnostaa, mikä tuli itse asiassa melko hyvään saumaan, sillä juuri sellaisiin tilanteisiin me sitä neuvoa kaivataankin. Neuvojen sijasta meidät laitettiinkin tekemään namikuppitreeniä, kuten edellisessäkin valmennuksessa. Kyllähän Cloudy homman nimen jo tiesi, kun sen kanssa on moista treeniä tehty ties miten ja toistot olivatkin hienoja. En voi kyllä väittää, että tuo parin esteen suorittaminen namikupille singoten olisi vienyt meitä eteenpäin tai antanut uusia näkökulmia, mutta ajattelin, että eiköhän me sitten jo seuraavassa pätkässä päästä sinne radalle, joten painuttiin tauolle toiveikkaana.

Luulin väärin. Sain ohjeeksi innostaa Cloudya lelulla, vaikka kerroin, ettei koira oikein välitä siitä, saati sitten palkkaudu. Näin kävi, sillä lelu ei kiinnostanut eurasieria oikeastaan yhtään, kun se oli vasta saanut palkaksi keitettyjä kanan kivipiiroja, joten koira mielummin odotteli saavansa niitä lisää. Tähän meni suunnilleen puolet ajasta ja toinen puolikas käytettiin siihen, että koira ymmärtäisi tarjota esteitä itse. Tämäkään treeni ei jättänyt wow-fiiliksiä, sillä palkkaan Cloudya miltei aina, kun se keksii suorittaa esteitä itse, mutta valkussa tuntui suorastaan tyhmälle palkata koiraa siitä, kun se kirjaimellisesti löntysti minikorkuisen hypyn läpi niin, että rima tuli vauhdilla alas miltei jokaisella toistolla.

Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi yhtään pettynyt. On tietysti turhan aikaista lyödä hanskoja tiskiin, kun ollaan eurasierin kanssa käyty vasta kahdessa valmennuksessa, mutta ei kummastakaan ole kuitenkaan ollut meille mitään hyötyä, näin karkeasti ilmaistuna. Molemmissa itse agility on jäänyt melko olemattomaksi, kun ollaan keskitytty namikuppeille säntäilyyn tai lelun perässä juoksenteluun. Ei olla opittu uutta, saatu uusia näkökulmia tai kehitytty. Haluaisin kuitenkin valmentautua lisää, oppia uutta, kehittyä ja saada niitä uusia näkökulmia. Etenkin, kun koulutan myös muita, niin olisi jo senkin puolesta hyvä käydä välillä kouluttautumassa myös itse.



Ainakaan tähän mennessä me ei vaan olla saatu näistä valmennuksista mitään irti. Asia olisi varmasti toinen, jos minulla olisi matkassa jokin toinen koira, kuin tuollainen vaikeasti motivoitavissa oleva karvapallo, jota agility itsessään ei juuri kiinnosta. Muiden valmennuksia katsoessa näkee kyllä nopeasti, että valmentajilla on enemmän annettavaa niille, joilla on motivoitunut ja osaava koira. Se on toki melko ymmärrettävää, sillä pääosa agikoirista menee juuri siihen kastiin, jotka tekevät hommaa täysillä ja useimmilla kouluttajilla on sellaiset koirat itselläänkin. Jo rataantutustumisessa kouluttajat keskittyvät puhumaan putkijarrutuksista sun muista siinä missä menen itse kyseiseen kohtaan tekemään valssin saadakseni hitaaseen koiraani vauhtia. Jos lauantaista jäi jotain positiivista mieleen, niin ainakin suunnittelin ohjaamiseni täysin oman hitaan pystykorvani mukaan, vaikka muut tekivät täysin päinvastaisia ohjausratkaisuja. Saavutus sekin.

Vaikka motivaatio valmentautumiseen olisikin suuri, niin Cloudyn kohdalla se ei ilmeisesti kannata, sillä tähän mennessä me ollaan saatu viikkotreeneistä paljon suurempi hyöty irti, kuin kummastakaan valmennuksesta. Eikä valmennusmotivaatio ole kuitenkaan niin suuri, että jaksaisin osallistua joka ikiseen valmennukseen siinä toivossa, että sieltä löytyisi joku kouluttaja, joka antaisi tuollaiselle koiralle muitakin neuvoja. Vaikka Cloudy on hidas, meitä ei olla treeneissä laitettu tekemään namikuppitreeniä, vaan ollaan lisätty vauhtia oman liikkumisen sekä ohjausvalintojen parantamisella. Minulle kerrotaan, että missä tilanteissa täytyy juosta lujaa ja antaa koiran ottaa minut kiinni ja missä tilanteissa on puolestaan tärkeää odottaa koiraa ja lähteä liikkelle vasta sitten. Onneksi saadaan normitreeneistä niin suuri hyöty irti, etten koe kovinkaan suurta tarvetta lähteä valmentautumaan väkisin.



Tulevaisuudessa taidan suosiolla lähteä valmennuksiin vain kuunteluoppilaaksi, sillä opin paljon jo pelkästään siinä, kun käytiin rata yhdessä tai kun katselin muiden tekemistä. Siinä opin jo paljon vinkkejä muiden kouluttamiseen ja ajattelin, että monista kuulemistani asioista voisi olla myös hyötyä tulevaisuuden ajalle Dayaa ajatellen. Sen sijan ehkä se olennaisin, eli henkilökohtainen apu jää Cloudyn osalta melko vaatimattomaksi, minkä vuoksi taidan jättää oman valmentautumisen vasta tulevaisuuteen, kun Daya joskus on siinä kunnossa, että sen kanssa olisi viisasta moiseen osallistua.

Koiraan en ole turhautunut ollenkaan, päinvastoin. Vaikkei koira näytä aina parastaan tai ole täysillä mukana, niin se on kuitenkin opettanut aivan mielettömän paljon. Kun Windyn kanssa aikoinaan kisattiin, niin oma pipo tuntui olevan turhan kireällä ja mielessä oli lähinnä jotkut tyhmät tavoitteet, jotka olin mennyt asettamaan. Sitten kun Cloudy astui kuvioihin, niin opin kertaheitolla pikkuhiljaa suhtautumaan kaikkeen rennommin ja ottamaan kaiken hauskanpidon ja harrastuksen kannalta. Yksi kouluttaja sanoikin meille kerran, että niin pitkään kun minulla on Cloudy, niin ei ole tarvetta minkäänlaisille henkiselle valmentautumiselle tai psyykkiselle tsemppaukselle. Niin totta.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Radalla jälleen

Tällä viikolla ollaan tokoiltu paljon, mutta tänään vietettiin koko ilta hallilla agilitymöllien muodossa, joten nyt tarinaa tästä illasta, kun kaikki on (kerrankin!) tuoreessa muistissa.

Cloudyn lisäksi myös Wintu sai lähteä mukaan, ettei sen olisi tarvinnut olla neljää tuntia yksin kotona. Samalla shetlantilainen pääsi aksailemaan jälleen vuoden tauon jälkeen, sillä viimeksi Wintu oli tuuraamassa Cloudya treeneissä joskus viime vuoden huhtikuussa. Ilmoitin Cloudyn mölliradalle ja molemmat tytöt kisaavien radalle.

Cloudyn möllirata ei ollut varsinaisesti vaikea, mutta siellä oli muutamia kohtia, joissa jo tiesin etukäteen vauhdin töksähtävän. Etenkin mutkaputket on meille minulle todella hankalia, sillä kirin niissä aina koiran edelle, jolloin jään itse putken eteen huitomaan koiraa putkeen ja kun oma liikkeeni pysähtyy, niin koiran liikkelle uhkaa käydä samoin. Ehkä vielä joskus opin.



Cloudylle mölliradalta kuitenkin nolla ja samalla eurasier oli maksien neljäs. Cloudyn kasvattaja tokaisikin tuosta koirasta, että "ei se turhaa kiirettä pidä" ja asiahan on juuri näin. Onneksi tuo koira on niin symppis, että sen kanssa harrastaminen on juuri siksi niin kivaa.

Wintu pääsi rallattelemaan kisaavien radalle. Tiesin, ettei shetlantilainen ole esteitä unohtanut tauosta huolimatta, mutta silti käytiin kokeilemassa lämmittelyalueella olevia keppejä kahteen otteeseen, eikä niissä ollut ongelmaa. Annoin koiran tehdä kepit juuri niin kuten se haluaa ja kävelin vaan vieressä, koska silloin kun Wintu jäi varhaiseläkkeelle niin sen keppiosaaminen oli aika heikkoa. Onneksi keppikulma oli suora ja muutenkin kepit olivat simppelisti heti alussa, joten loppuradan sai vaan mennä.

Hyppyrata oli kyllä profiililtaan todella kiva! Varsinkin Wintulle se oli oikein passeli, mutta Cloudyn kanssa sai vähän miettiä, että kuinka ehkäistä vauhdin lopahtamista tietyissä kohdissa. Älysin vasta rataantutustumisen loppupuolella, ettei makseilla olekaan omaa rataantutustumista, kuten mölliluokassa. Tuli kiire opetella rataa myös Cloudyn näkökulmasta, jolloin Wintulle suunnitellut ohjauskuviot pääsivät vähän unohtumaan, mutta päätarkoitus olikin mennä radalle vaan pitämään hauskaa ja se me kyllä saavutettiin.



Wintu oli aivan intoa täynnä päästessään radalle pitkästä aikaa. Itse en oikein osaa vieläkään ohjata Cloudyn tapaista koiraa, mutta samalla olen kuitenkin unohtanut, kuinka shetlantilaista tulisi ohjata. Täytyy kyllä viimeistään kesällä tehdä Wintun kanssa jotain pientä ja kivaa aksaa, kun se tuosta niin paljon tykkää, eikä se putkirallattelusta rikki mene. Olen jo kyllä suunnitellut, että jossain vaiheessa käydään vielä juoksemassa joku kakkosluokan hyppäri, jos vielä löydän Wintun kisakirjan jostain. En ole heittänyt sitä pois, mutta en ole myöskään pitänyt sitä tallessa muiden lajien kisakirjojen kanssa, koska sille ei enää ole tarvetta. Olen kuitenkin aika varma siitä, että se tulee lähivuosina vastaan jonkun supersiivouksen yhteydessä. Sitten shetlantilaisen voi taas ilmoittaa radalle.

Cloudyn osalta kisaavien rata olikin sitten vähän kinkkisempi, sillä vauhti meinasi lössähtää moneen otteeseen, mutta pettyneempi olen ensimmäisellä radalla itseeni. Ohjasin kehnosti, enkä todellakaan ollut täysillä hommassa mukana ja se oli koiralle epäreilua. Se vielä korostuu, kun ohjattavana on tuollainen, jota homma ei muutenkaan oikein jaksa kiinnostaa. Silloin juuri pitäisi olla itse se superinnokas, kannustava ja motivoiva, mutta siitä huolimatta vaan löntystelin ja tein huonoja ohjausratkaisuja ihan lennosta, minkä johdosta törmäilin koiraan. Ilmoitin meidät uusintaan, en oikeastaan parantaakseni meidän tulosta, vaan omaa työskentelyä radalla.

Muuri jäi mieleen vähän negatiivisessa valossa, sillä harvemmin Cloudy kieltäytyy hyppäämästä, vaikka oma ohjaus olisikin puutteellinen. Se on oikeastaan melko tavatonta, sillä vaikka Cloudy ei pahemmin tällaisesta koirahyppelystä välitä, niin esteistä se kieltäytyy aniharvoin. Täytyykin viedä Cloudy taas käsiteltäväksi tässä huhtikuun aikana, vaikka muut esteet, kuten okserin, tuo suorittikin ilman mitään ongelmia, niin hyvähän se on kuitenkin käydä tsekkaamassa.



Cloudyn toinen rata meni jo paremmin, muurin palikat tulivat tosin alas ja putkella Cloudyn teki mieli nostaa pää ylös, ennen kuin suostui menemään sinne. Tuomari oli reilu, ettei sakottanut tästä, koska yhtä hyvin joku olisi voinut antaa tuosta kiellon. Tästä monet tulivatkin sanomaan meille radan jälkeen, koska eurasier, joka nostaa päätä, oli kuulemma tavattoman ihana. Kieltämättä se oli aika veikeä!

Jälleen lisää muistiinpanoja tämän päivän pohjalta!

  • Muista liikkua itse!
  • Mieti etukäteen jo rataantutustumisessa, kuinka ehkäistä vauhdin lopahtaminen sellaisissa kohdissa, joissa se olisi todennäköistä
  • Älä lähde radalle, jos olet laiska
  • Kehu ja kannusta vieläkin enemmän
  • Laita loppusuoran päätteeksi palkka jo valmiiksi odottamaan
  • Jos tulee kielto, älä tee uutta ohjausta huitoen
  • Kerro koiralle ajoissa, mihin suuntaan ollaan menossa! Ei ole koiralle kivaa pysäyttää sen vauhtia tällaisen asian takia
Wintu sijoittui kisaavien radalla toiseksi ja saatiin suklaata sekä viikinkilelu, josta Daya tykkää aivan varmasti. Cloudy ei sijoittunut, mutta yllätyin, kun eurasier valittiin tuomarin suosikiksi. Tämän johdosta saatiin vielä lisää suklaata ja Cloudylle annoin palkaksi ruhtinaallisen annoksen keittettyjä kivipiiroja ja puolestaan sen johdosta eurasier jätti iltaruokansa syömättä. Nyt jaloissa nukkuu kuitenkin varsin tyytyväiset aksailijat, joita odottaa huomenna ansaittu vapaapäivä.

Huomenna myös Dura tulee tänne pitkästä aikaa ja illalla suunnataan näyttelykoulutukseen. Saan myös Dacun takaisin, mutta tällä kertaa rajalassie tulee kesätukassa. Pari viimeistä päivää ovat tuntuneet aika juhlalliselta, kun veteraanin poissaolon aikana hiekkaa on tullut sisälle triplasti vähemmän.

Niin ja tänään tuli kuluneeksi tasan neljä vuotta siitä, kun haettiin pilvinen kotiin! Silloin se vain nökötti sängyn alla, eikä halunnut tulla sieltä pois, mutta oli seuraavana päivänä kotiutunut jo sen verran, että kuljetti Wintua niskavilloista pitkin ympäri pihaa. Nykyään Cloudy on jo vähän aikuistunut näistä ajoista, ehkä siksi, että se on voinut luovuttaa suurimman osan huonoista tavoistaan tyttärelleen.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Otatko paikan vastaan?

Perjatai-iltana minulle esitettiin pitkästä aikaa otsikon mukainen kysymys. Noin kymmenen aikoihin illalla Anna laittoi naamakirjassa viestiä ja kertoi, että Windy pääsisi varasijalta mukaan lauantain rallytokokisoihin, jos otettaisiin paikka vastaan. Vastasin sen suuremmin miettimättä, että ilman muuta me tullaan ja kun olin laittanut Windyn tiedot sekä maksanut ilmoittautumisen, katsoin kisakirjeestä, paljonko lähtöä täytyisi aikaistaa. Vastauksena se, että Wintun kisan vuoksi paikalla täytyi olla yli viisi tuntia aikaisemmin! Avoin luokka alkaisi kymmenltä ja alokasluokan kakkosryhmä, jossa Dacu ja Cloudy kisaisivat, vasta klo 15:30. Sinne hujahti suunnitelmat univelkojen kuittaamisesta, mutta olin kuitenkin tosi iloinen siitä, että Wintukin pääsisi kisaamaan.

Aamu alkoi siis avoimella luokalla ja Windyn kanssa oltiin lähtöjärjestyksessä toiseksi viimeisiä, joten ehdin hyvin katsomaan myös muiden suorituksia. Rata ei vaikuttanut kovin vaikealta, mutta ennen omaa kehää täytyi vähän kuitenkin treenailla ja varmistella radalla olevia juttuja. Wintu on ihana, ahkera ja tunnollinen pienokainen, minkä vuoksi sen kanssa pystyy luottavaisin mielin tekemään tällaisia nopeita päätöksiä kisareissujen suhteen, vaikka se ei olekaan treenannut rallytokoa yhtään pariin kuukauteen. Se yrittää aina parhaansa, ymmärtää kaiken ja tänäänkin ennen kehää se hiffasi heti, mitä siltä haetaan, kun testasin jonkun kyltin suoritustapaa. Saatiin meidän suorituksesta videomateriaaliakin, kiitos kuvaajalle!



Ohjaaja on vähän uuno, mutta shetlantilainen oli hieno! Olisi kyllä voinut jättää tuon oikealla kädellä auttamisen kokonaan pois, sillä se oli aika turhaa ja sen takia muutama perusasento vähän tökki. Tällä suorituksella irtosi kuitenkin 86 pistettä, muutama pikkuvirhe sekä yksi kymppi kolmannelta kyltiltä ohjaajan pysähtymisestä. Wintu oli lisäksi 12 koiran joukosta tuomarin suosikki, aika kivaa! Tuomarinkommentti: "Kaunista yhteistyötä ja osaava koira." 

Avoimen luokan palkintojenjaon jälkeen oli muutaman tunnin odottelu ennen alokasluokan (toisen ryhmän) alkamista. Tällä välillä käytiin koirien kanssa kävelyllä ja hain pullaa kanttiinista, mutta tässä kohtaa väsymys alkoi jo painaa aika rankasti, kiitos huonosti nukutun yön. Eikä yhtään auttanut ajatella sitä, että kotona vastassa olisi vielä maailman pirtein tsekkiläinen, jolla olisi ollut ainakin näääääin tylsä päivä ja joka kaipaisi ainakin näääääääääin paljon tekemistä.

Saatiin Windyn suorituksesta kivoja kuvia! Kaikki kuvat (C) Tiina Paananen, kiitos kuvista!




Päästiin tuomarinsuosikkeina mukaan avoimen luokan palkintojenjakokuvaan ja shetlantilainen ei halunnut katsoa kameraan

Dacun rata ei tullut videolle, sillä kamera oli ennestään aika täynnä ja ajattelin muistin loppuvan minä hetkenä hyvänsä ja halusin mielummin videomateriaalia Cloudyn suorituksesta, sillä sen rallymenoa ei ole vielä koskaan tallentunut videolle asti. Tänään saatiin asia korjattua. Kuitenkin, Dacun rata oli jälleen melkoista kaahotusta, mutta se meni kuitenkin paljon paremmin kuin edellisissä kisoissa. Isoimmat virheet tulivatkin Dacun kanssa siitä, että olin itse liian hätäinen. Sinkoilin kyltiltä toiselle, enkä oikein muistanut ajatella mitä olin tekemässä saatika sitten ohjata koiraa. Lisäksi taskussa (luojan kiitos äänettömällä) ollut puhelin soi radan aikana pariin otteeseen, joka sekin vei osan allekirjoittaneen keskittymisestä mennessään. Tosin olin iloinen siitä, miten Dacu oli koko suorituksen ajan niin reipas ja hymyileväinen!

Cloudy oli myös suoritusvuorossa toiseksi viimeisenä. Punaharmaa oli tänään poikkeuksellisen laiska ja perässävedettävä, minkä huomasin jo koiraa lämmitellessä. Hetsasin koiraa vähän ennen kehää ja lihapullat saivatkin koiraan vauhtia, jota ei tosin riittänyt enää kehään asti. Joka tapauksessa Cloudyn kanssa oli tavattoman kivaa kisata, eikä ohjaajakaan tällä kertaa sinkoillut kovin pahasti. Kun hihnan päässä on tuollainen viilipytty, niin ehtii itsekin miettimään paremmin, mitä ollaan tekemässä. Ainoastaan kartioiden pujottelun kohdalla tuli pieni ajatuskatkos ja oli pakko jäädä laskemaan takana olevat kartiot, jotta tietäisin, montako niitä täytyisi vielä pujotella. Kokonaisuudessaan taidettiin mennä aika hitaasti, mutta varmasti. Kiitos Ellille meidän radan videoinnista! 



Dacun suoritus oli 76 pisteen arvoinen ja näin ollen toinen hyväksytty tulos. Mukaan mahtui muutamia pikkuvirheitä ja kaksi kymppiä, jotka tulivat siitä, kun allekirjoittanut otti askeleet väärin ja eteentulossa rajalassie nosti pyllyä kahdesti. Tuomarinkommentti: "Vasemmalle kääntymistä tulee harjoitella. Koiralta innokasta tekemistä." Dacu on nyt siis yhden hyväksytyn tuloksen päässä eläköitymisestä!

Cloudy yllätti 99 pisteen tuloksella. Ainoa miinus tuli siitä, kun olin itse alussa liian lähellä lähtökylttiä. Tyhmä moka, jonka tein myös Dacun kanssa. Tuomarinkommentti: "Kaunis ohjaus läpi radan. Taitavaa yhteistyötä." ja arvostelulappuun oli vielä kirjoitettu 4. ja 5.kylttien kohdalle, että "kaunis juoksu". Cloudy the perässävedettävä ei tosiaan sinkoillut mihinkään suuntaan, kun taas Dacun kanssa törmäiltiin aika paljon.

Seuraavat rallykisat olisivat jo reilun parin viikon päästä ja siellä olisi Cloudylla luokkanousumahdollisuus. Jos koulari tulee, niin ennen avointa luokkaa täytyisi opettaa eurasier käyttämään pyllyään. sitä onkin opeteltu epäsäännöllisen säännöllisesti jo parin vuoden ajan ilman kovinkaan kehuttavia tuloksia, mutta jos nyt otettaisiin se tehoreeniin!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Edestä vedettävä vai perästä potkittava?

Tänään oltiin Cloudyn kanssa pitkästä, pitkästä aikaa ohjatuissa treeneissä aksaamassa! Tänään tuli vähän extempore-lähtö hallille kouluttamaan, joten eurasier joutui olemaan häkissä kokonaiset kolme tuntia, kun vedin treenejä ja vasta sen jälkeen lämmittelylenkin kautta omiin treeneihin. 


Tehtiin Cloudyn kanssa viimeisenä ja pelkästään rataa, puomi-putki- sekä A-putki-erottelut jäivät meiltä tällä kertaa kokonaan tekemättä, sillä kouluttaminen söi osan omasta treeni-ajasta. Tosin jos saa pientä punaharmaata kehua, niin se kyllä on noissa kontaktien ja putkien erottelussa melko hyvä, joten ei haitannut, vaikka ne jäivät väliin. Rata oli melko suoraviivainen sisältäen 20 estettä. Mukana oli kuusi keppiä ohjureiden kera ja täytyi käydä kokeilemassa ne etukäteen, sillä Cloudy on tehnyt keppejä viimeksi noin vuosi sitten ja olin varma, että se sinkoilee ohjureiden ali, mutta sepä pujottelikin oikein hienosti!

Kepit olivatkin se onnistunein juttu tänään. Rata jaettiin kahteen osaan ja tehtiin ensimmäinen puolikas kahteen otteeseen, jonka jälkeen juostiin myös toinen puolikas kahdesti, mutta tässä yhteydessä Cloudyn motivaatio oli jo kortilla. Sitten käytiin ulkona, jonka jälkeen rata kerran kokonaisena, joka taisi mennä puhtaana läpi? En tarkalleen muista. Aiempien aksakoirien kanssa muistin kaikki mahdolliset kiellot, pudonneet rimat sun muut, mutta ei Cloudyn kanssa sellaisia ehdi ajatella. Ei sillä, että eurasier menisi kovaa, vaan sillä, että itse täytyy pinkoa menemään niin lujaa, katsoa sivusilmällä, tuleeko koira ja samalla (yrittää) olla itse törmäämättä mihinkään.

(C) Salla Kuikka

Treenien päätteeksi pohdittiinkin Annan kanssa, kuinka Cloudylle saataisiin lisää vauhtia. Oli tosi lohduttavaa kuulla kouluttajan suusta se, että "Cloudy osaa jo kaiken",  joten kovin huonosti asiat eivät ole. Nyt kun vihdoin päästään treenaamaan vähintään kerran viikossa, niin muistiinpanoja tulevaisuuden varalle!

  • Älä tee rataa/muuta kuviota kahdesti, jos ensimmäinen kerta sujuu hyvin!
  • Tee mielummin kohta x uudelleen, jos menee pieleen, ei koko hommaa
  • Liiku itse jos on suoraa tai koira pystyy muuten tulemaan perässä
  • Jos koira ei näe missä menet, odota koiraa ja liiku sen kanssa yhdessä
  • Ei liikaa etumatkaa, jos on vaarana, että oma liike pysähtyy (esim. putkille lähetys)

Tulin samalla myös pohtineeksi, että hittoako olen mennyt opettamaan tuolle koiralle kontaktit? Ne jos mitkä hidastavat Cloudyn menoa, sillä niissä vauhti aina tössähtää ja kestää aina tovin koota se uudelleen. Lisäksi kouluttajan mukaan olisi erittäin epätodennäköistä, että Cloudy alkaisi hyppimään kontaktien yli ja samaa mieltä olen itsekin. 

pojoing  (C) Salla Kuikka

Toisaalta kontaktien ansiosta Cloudy hakeutuu aina erittäin innokkaasti kontakteille, sillä se on tottunut saamaan niistä palkan ja se aina valitsee mieluiten kontaktiesteen muiden esteiden joukosta. Eikä se olisi maailmanloppu, jos joutuisinkin toteamaan, että kontakteista luopuminen oli huono ajatus, sillä Cloudyn kanssa aksailu on lähinnä huvikseen humputtelua, vaikka joskus käydäänkin vielä kisaamassa, mutta siihen se oikeastaan jääkin. Onneksi meillä on Outi Harjun valmennus tulossa parin viikon päästä, tätä täytyy ehdottomasti kysyä siellä ja alkaa sitten työstämään uusien vinkkien voimalla. En kuitenkaan haluaisi, että Cloudylta häviäisi se mielekkyys kontaktiesteitä kohtaan, mikä sillä nyt on olemassa.

Wintullekaan en aikoinaan opettanut kontakteja ollenkaan, se oli niin kuuliainen ja kiltti, ettei edes yrittänyt pomppia kontakteilta pois, joten niille ei ollut tarvetta. Cloudylle päädyin opettamaan kontaktit lähinnä siksi, koska kaikki tekee niin, ne näyttävät kivoilta ja oletin, että isomman koiran kanssa ne olisivat oikeastaan välttämättömät. Pieleen taisi mennä.

Täytyy varmaan katsoa, millainen projekti olisi opettaa varsinaiset juoksarit. En vaan millään viitsisi käyttää lukuisia tunteja niiden opetteleluun ja treenailuun, koska me sunnuntaihumputtelijat haluttaisiin kisaamaankin vielä tämän vuoden puolella.