tiistai 31. maaliskuuta 2015

Vähän pidempi tauko

Cloudy aksasi viimeksi 8.5.2014 ja viime perjantaina, 27.3.2015 mentiin rikkomaan tauko, kun osallistuttiin Pop Dogin järjestämiin agilitymölleihin. Ilmoitin Cloudyn hyppy-putki-radalle sekä mölliradalle, jota ehdittykään juoksemaan läpi, koska täytyi kiiruhtaa bussiin. Matkattiin taas pitkästä aikaa viettämään viikonloppua äidin luokse maaseudun rauhaan, kun kerrankin oli tiedossa viikonloppu ilman kisoja, treenejä, koulutusvuoroa sun muuta. Koirat sai juoksennella pari päivää pitkin peltoja, mikä on välillä loistavaa vastapainoa kaupunkielämälle.

Ne möllit kuitenkin. Rata koostui hypyistä ja putkista, valitsin rimat 40cm korkeiksi. Rata ei ollut vaikea, mutta Cloudy ei ollut aksannut taukonsa jälkeen, joten mietin kyllä, menisikö se edes mutkalla olevaan putkeen vai jäisikö se katsomaan sitä tällaisella ilmeellä. Onneksi oli mahdollisuus uusia, jos ensimmäinen rata menisi esteitä muistellessa.





Pieni punaharmaa muisti onneksi kaikki esteet, mutta noin muuten ollaan melkoisen ruosteessa, varsinkin allekirjoittanut. Huvittavaa, että paasaan sanon lähes joka viikko koulutettavilleni siitä, kuinka tärkeää on antaa selkeät käskyt ajoissa, kun omat käskyt tulee auttamattomasti myöhässä ja selkeämminkin voisi kertoa, mihin suuntaan ollaan menossa. Muutamaan otteeseen jäin tuijottamaan koiraa koska "omg se liikkuu!" jolloin ne Cloudyn hyvin alkaneet laukka-askeleet sitten tyssäsivätkin. Ei radalta tainnut kuitenkaan virheitä tulla ja onneksi päästään nyt viikottain ohjattuihinkin, joten ehkä se tästä.

Viime keväältä muistan kyllä sen, että silloinkin usko omaan ohjaukseen oli vaakalaudalla, mutta Cloudyn kanssa liitäminen on kuin vaihtaisi suoraan lajista toiseen, sillä se eroaa todella paljon aiemmista ohjattavista.

Lopuksi vielä Dayan ja frisbeen tarina sunnuntailta.

Olipa kerran Daya joka oli etsimässä jotain tekemistä
Yht´äkkiä Daikku bongasi jotain

Se oli frisbee!
Daya tajusi heti, että frisbee on superkiva

Tsekkiläinen tajusi myös sen, että se oli...
....vähän likainen frisbee

Tantun tyhmyyden vuoksi kiekko joutui vääriin käsiin

Tsekkiläinen halusi frisbeen äkkiä takaisin
Vaikka se tiesikin Cloudyn inhoavan tällaista myyräilyä
Tsekkiläinen otti kannattavan riskin ja sai frisbeen takaisin
Daikku vei kiekon pois Cloudyn silmistä ja vahti sitä niin päheästi, ettei edes Dura onnistunut nappaamaan sitä

Täytyisi ehkä ostaa Dayalle sellainen truuhieno frisbee. Nykyiset on Dayan leluja, joihin törmää vain silloin, kun Daya löytää ne sieltä, mihin se on ne piilottanut. Tsekkiläinen jemmaa aina pallot, kepit, frisbeet sun muut lelut jonnekin.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pentuluokan päätös

Lauantaina oltiin Lahdessa eukkujen kanssa. Vuodesta 2010 eteenpäin oltiin Lahdessa kolmena keväänä peräkkäin, mutta sitten tuli parin vuoden tauko ja nyt oli päästävä tuohon näyttelyyn uudelleen. Lahti on yksi suosikkinäyttelyistäni, koska kevät alkaa aina Lahdesta!

Duran näyttelytreenailut alkoivat näyttelyä edeltävänä torstaina, jolloin äiti toi meille näyttelyhihnan. Treenattiin torstaina itsenäisesti ja perjantaina meillä alkoi viiden kerran näyttelykurssi, eli kreivin aikaan tulevaa viikonloppua ajatellen! Perjantai-iltana tein analyysin, jossa totesin, että Duracel antaa asetella itsensä hyvin ja pitää korvia nätisti, mutta (liian lyhyt) häntä roikkuu rumasti ja liikkumisessakin oli parantamisen varaa. Täytyy myöntää, että olin aidosti helpottunut siitä, ettei minun tarvitsisi esittää sitä viikonloppuna.

Lauantaina meillä alkoi kehä heti 09:30, joten äiti tuli nappaamaan meidät kyytiin jo kuuden maissa. Oltiin näyttelyssä hyvissä ajoin, joten Dura the tallikoira ehti hyvin tottua paikalla olevaan hälinään ennen kehää. Paikalla oli kaksi pentua. Ensin kehässä oli uros, joka sai KP:n, minkä jälkeen oli Duran vuoro. Neiti esiintyi paljon paremmin kuin harjoitellessa ja yllätyin, kun tuomari antoi myös Duralle violetin ruusukkeen. Loppupeleissä Duracel valittiin VSP-pennuksi. Olin kyllä hyvin yllättynyt ja iloinen, mutta samalla tuumittiin, että tais tuo olla neidin ensimmäinen - ja samalla viimeinen palkinto näyttelyistä.


Cloudy sai myös tehdä comebackin pitkän näyttelytauon jälkeen, viimeksi se oli näyttelyssä Keuruun ryhmiksessä viime kesäkuussa. Tuomari taisi tykätä tuosta punaharmaasta, sillä Cloudy voitti valioluokan SA:n kera ja paras narttu-kehässä Cloudy sijoittui kolmanneksi. Tuomarista huomasi heti, että tämä tykkäsi paikalla olleesta kahdesta junnunartusta, sen verran kauan aikaa hän käytti niiden arvosteluun ja vertailemiseen. Junnut siis voittivat nartut tällä kertaa, joten Cloudy sai CACIB:in, jota sille tällä reissulla vähän tavoittelinkin. Shoppailut tein nopeasti, sillä kuskilla oli kiire päästä kotimatkalle. Onneksi ehdittiin sentään ottamaan äiti-tytär-palkintopose, jossa Cloudy ei olisi millään malttanut olla paikoillaan.

Duran arvostelu:
"Feminine and typical general appearance. Well balanced proportions. Correct head & expression. Correct bite and davlc(?) eyes. Well set ears. Body still in developmet, correct coat."
PEK1 KP VSP-pentu

Cloudyn arvostelu:
"Correct and typical general appearance, but still with substance. Beautiful expression and correct propertion(?) between nuzzle and skull. Compact and correct body. Right angulation(?) and tail."
VAL ERI VAK1 SA PN3 CACIB

Tuomari (Anca Giura) oli kyllä todella mukava! Hän käytti paljon aikaa koirien arvosteluun ja jos jostakin voi sanoa, että arvosteli koirat huolella, niin tämä oli kyllä juuri sellainen tuomari. Antoi myös paljon sanallista palautetta ja käsitteli koiria hyvin, veisin kyllä ehdottomasti koiriani toistekin tälle tuomarille.



Sunnuntaina mentiin näyttelypaikalle jo aamusta, sillä äiti oli töissä siivouspartiossa ja itse halusin kierrellä lemmikkimessuilla. Paikalla oli Duran lisäksi kaksi pentua, jotka olivat pikkupentuluokassa. Nämä kumpikin jäivät ilman KP:tä ja tiesinkin jo etukäteen, että tuomari on melko tiukka, joten ajattelin, että Durakin jää palkinnoitta. Äiti meni Duran kanssa kehään ja itse jäin räpeltämään kameran asetuksia paremmiksi ja kun tarkensin kameraa uudelleen kohti koiraa, niin Dura oltiinkin jo valittu ROP-pennuksi. Aika superia! Tuomarina Jaana Hartus.

Arvostelussa ei tosiaan sanottu Duran koosta mitään, mutta pentuluokassa varmasti ollaankin sen suhteen paljon armeliaampia. Durattia kuitenkin odotti sen elämän ensimmäinen- ja todennäköisesti myös viimeinen ryhmäkilpailu, joka oli Duran osalta nopeasti ohi. Olen kuitenkin tosi ylpeä noista kehäketuista! Ei ollut huono viikonloppu ollenkaan, tuloksiin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Duran arvostelu:
"Pitkälinjainen. Tasapainoisesti rakentunut. Hieman pitkä lanneosa. Oikea ryhti. Ilmeikäs, lupaava pää. Hyvät korvat. Tyypillinen tapa liikkua. Hyvä häntä."PEK1 KP ROP-pentu

Olin perjantaina mukana laittamassa pentunäyttelyä pystyyn ja sunnuntaina saatiin purkuhommat päätökseen iltakuudelta. Viimeinen homma oli kerätä sitä itseään näyttelypaikan ympäristöstä ja sitähän muuten riitti, mikä ei tosin tullut yllätyksenä, koska paikka näyttää samalta joka vuosi näyttelyn jälkeen. Onko kakkapussin esille kaivaminen liian vaikeaa vai ihan välinpitämättömyydenkö vuoksi ne koirien jätökset jätetään keräämättä, koska joku ne kuitenkin sieltä siivoaa? Ei kyllä käy yhtään kateeksi heitä, jotka näyttelypaikan lähistöllä asuvat ja liikkuvat.

Saatiin taas ilouutisia terveysjuttujen osalta! Cloudylle uusintatarkeista hienot tulokset, polvet olivat jälleen 0/0 ja se sai myös terveen paperit kilpparin sekä haiman vajaatoiminnan osalta. Eniten taisin kuitenkin jännittää Dayan toista selkälausuntoa, mutta onneksi huoleni osoittautui turhaksi, sillä lausunto nikamien epämuotoisuuden osalta tuli priimana takaisin, eli Dayan selkä on nyt siis myös VA0. Olen kyllä tästä mielettömän huojentunut ja iloinen! Daya tulee mun luokse taas huomenna, joten taidetaan ehkä jo keskiviikkona suunnata aksaamaan tsekkiläisen kanssa ensimmäistä kertaa. 

Toistaiseksi viimeinen hyvä uutinen lienee se, että lauman vanhimmalle, eli Daculle tuli eilen yhdeksän vuotta mittariin. Hui, mehän juhlitaan jo pyöreitä sitten vuoden päästä! Viikon ainoa huono uutinen olikin se, etten löytänyt Daculle mitään kivaa lelua synttärilahjaksi. Koska Lahdessa shoppailuaikani oli erittäin rajallinen, niin ajattelin ostaa lelun sunnuntaina messuilta, mutta tarjonta olikin hyvin huono! Kompensoin asiaa ostamalla koirille herkkuja miltei parinkympin edestä ja meinasin jo ostaa veteraanille röhkivän possun, kunnes muistin, että sillä on niitä jo ainakin kolme.

Dura täyttää ensi viikolla kahdeksan kuukautta ja korkeutta sillä on 44.5cm-45.5cm, jotta se mahtuisi rotumääritelmään niin täytyisi olla vähintään 48cm korkea. En edes muista, monenko ihmisen kanssa keskusteltiin viikonlopun siitä, että voisikohan tuo koira enää kasvaa. Varsinkin, kun sen ensimmäiset juoksutkin on jo juostu. Mielipiteet jakautui melko lailla kahtia, mitäs lukijat (tai anonyymit) on mieltä?

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

"Ensimmäisenä kevätpäivänä olen täällä jälleen ja vihellän ikkunan alla."

- Nuuskamuikkunen.

Kevään tunnistaa siitä, kun kalenteri täyttyy pikavauhtia kisoista, näyttelyistä, valmennuksista, treeneistä sun muista. Treenimotivaatiokin nousee kymppiin, kun kentät sulavat ja pääsee ulos treenaamaan. Tosin kevät tarkoittaa myös kuraisia koiria, rakastan eukkujen likaa ja vettä hylkivää turkkia, mutta paimenet ovatkin sitten oma lukunsa. Jotta en hukkuisi hiekkaan, päätin, että Dacu saa tänä vuonna kesäturkin poikkeuksellisen aikaisin, kun kelitkin sen jo sallivat. Dacu lähtikin eilen äidin luokse ja ensi viikolla se palaa helppohoitoisessa kesätukassaan, huippua! Olisi oikeastaan ollut viisainta ottaa trimmikone äidin luota tänne, koska vaihtoterät olivat minulla ja olisin samalla voinut ohentaa Wintun tassu- ja mahakarvoja, jotka nekin kuraantuvat kovin helposti. Hyvä olla jälkiviisas.




Cloudy the tyhmä hormoonihiiri teki inhottavan tempun. Sillä oli juoksut helmikuussa, kuten oli odotettavissakin, (9kk juoksuväli) mutta ne juoksemiset olivat hyvin hiljaiset, helpot ja nopeat. Ei yhtään Cloudylle tyypillistä, mutta ajattelin, ettei se olisi pentujen jälkeen mitenkään tavatonta. Dura otti äidistään mallia ja aloitti sekin juoksunsa vain seitsemän kuukauden ikäisenä. Tämän johdosta Cloudy sitten keksi aloittaa juoksunsa uudelleen ja tällä kertaa tyhmä eurasier juoksikin tavalliseen tapaansa, pidemmän kaavan kautta ja vähän vähemmän hiljaisesti. Onneksi molempien osalta juoksemiset ovat nyt loppusuoralla, vihdoinkin!

Tämä on kuitenkin tarkoittanut sitä, että meiltä on jäänyt suunnilleen kaikki kiva väliin. Agilityn osalta alkoi uusi jakso, jonka parit ensimmäiset treenit menivät meidän osalta sivu suun, samaten parit agilitymöllit ja viime lauantain tokokoe. Hinku aksaamaan on ollut kova, mutta ehdottomasti eniten ärsytti kokeen peruminen. Cloudyn liikkeet oli todella hyvällä mallilla ja olosuhteetkin olisivat olleet sille erinomaiset, maaliskuussa kun ei vielä ole kovinkaan kuuma. Ei sitten viitsitty lähteä pelkästään Wintun kanssa, koska sen osalta oli vaan tarkoitus käydä katsomassa, kuinka koevalmiit liikkeet jo sujuisivat ja oltaisiin esimerkiksi jätetty tunnari kokonaan tekemättä. Nyt vaan nokka kohti huhtikuuta ja ulkokokeita.


Viime keskiviikkona Dacu ja Wintu kävivät hierojalla. Ajattelin, että Wintulla olisi enemmän jumia, sillä se on parin kuukauden ajan treenannut aktiivisesti kaukoja sekä takapään käyttöä. Daculle hieronta oli puolestaan enemmänkin kontrollikäynti, sillä en ole huomannut siinä kerrassaan mitään muutosta, mutta täytyyhän se välillä käydä katsomassa ammattilaisen silmien alla.

Asiat olivatkin täysin päinvastoin. Wintulla oli oikea puoli juntturassa, eli ns. tokojumia, jota voitaisiin ehkäistä tekemällä enemmän esimerkiksi seuruuta tai sivulletuloa myös oikealla puolella, eikä aina vain vasemmalla. Shetlantilainen lähti hyvin avautumaan, eikä mitään sen suurempaa löytynyt. Dacu sen sijan, huhhuh! Se oli erittäin kosketusarka pääkopasta hännänpäähän, mikä tuli melkoisena yllätyksenä. Erika sanoikin, että Dacu tuntui melko akuutilta, mikä tarkoittaa sitä, että sille oli täytynyt käydä jotain vain päiviä ennen hierontaa. En vaan yhtään tiedä, mitä olisi voinut tapahtua. Dacua ei ole muut lenkittäneet kuin minä, eikä se ole lenkeillä liukastellut. Ainoastaan mieleeni tulee sellainen vaihtoehto, että se olisi hypännyt esimerkiksi sängystä alas ja liukastunut siinä yhteydessä. Pidän tosin mattoja sängyn vieressä niin, että sängystä hypätessä liukastuminen olisi mahdollisimman epätodennäköistä, mutta tiedä sitten. Koska Dacu ei ole oireillut tuota mitenkään, niin myös sen seuraaminen on haastavaa, joten uusi käynti lienee lähiaikoina ajankohtainen.



Eilen käytiin pitkästä aikaa ohjatuissa treeneissä, mukana oli Daya sekä Windy. Dayan kanssa tehtiin muutamaan otteeseen paikkista, jossa välillä kontakti harhaili, mutta muuten oli hyvä, eikä yrittänytkään vaihtaa lonkalle. Harmitti jälkikäteen, etten tajunnut tehdä yhtään pidempää paikkista, pisin taisi olla reilu puoli minuuttia, joita tehtiin kyllä useampia. Häiriö oli kuitenkin melko suuri kun muut treenasi vieressä, mutta siitä huolimatta viime aikoina paikkistelut on olleet turhankin lyhyitä. Lisäksi Daikku teki seuraamista, jossa se on viime aikoina poikittanut sen verran reippaasti, että se on syönyt motivaatiota treenata koko liikettä. Arto vinkkasi, että kannattaisi tehdä ympyrää vasemmalle - ja sehän toimi! Daya alkoi suoristumaan aika hyvin, palkkauksen jälkeen vielä pari lyhyempää toistoa ja jätin toistaiseksi homman siihen, ettei menisi jankkaamiseksi. Luoksareista palkkasin pallolla ja ihmettelin, kun tsekkiläiselle ei kelvannutkaan palkaksi narupallo, joka on yleensä sen mielestä hurjan kiva. Siitä saa kiittää niitä koiranomistajia, jotka paskattavat koiriaan treenikentällä..

Wintu teki seuruuta, jossa oli väljät täyskäännökset, mutta muuten hyvä. Tehtiin samalla rallyn 270 asteen ja 360 asteen käännöksiä molempiin suuntiin, niissäkin väljyyttä aluksi, mutta parani parin toiston jälkeen huomattavasti. Metallinouto oli nätti, Wintu palautti kalikan niin nopeassa ravissa, kuin vain osasi. Päätin kokeilla vielä luoksarissa suullista pysäytystä, ollaan viime aikoina treenattu Wintullekin siihen käsimerkkiä, koska suullisessa valuu helpommin. Eikä olisi kannattanut kokeilla nytkään, koska ensin oli tyhmää sipsuttelua, jonka jälkeen vasta pysähtyi. Jäävät olivat kuitenkin kivoja, varsinkin istuminen! Nyt täytyisi keskittää treenaaminen nimenomaan niihin vähemmän koevalmiisiin liikkeisiin, kuten tunnariin, kaukoihin ja ruutuun. 


Dura ei ole enää kovin pieni
Treenien lopuksi oli kyllä huippua nähdä taivaalla revontulia! Joita niitäkään en olisi tosin huomannut, ellei Arto olisi siitä erikseen tullut sanomaan. Jos sitä muistaisi tähyillä mahdollista auringonpimennystä sitten perjantaina!

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Ihmeitä teemme hetkessä, mahdottomat asiat vievät hieman enemmän aikaa

Otsikko kuvastaa Wintun voivoi treenailuja erinomaisesti.

Viime viikonloppuna meillä oli jälleen Tokonuorten valmennusleiri Klaukkalassa, jonne lähdettiin perjantaina. Minulla oli jo selvät visiot valmiina sen suhteen, mitä me treenattaisiin, sillä voittajaluokan liikkeitä treenatessa vastaan on tullut pulma jos toinenkin. Näihin me lähdettiin etsimään ratkaisuja leiriltä - ja tietysti oppimaan muutakin uutta!

Perjantai alkoi Juha Korrin luennolla koirien vieteistä sekä leikittämisestä. Aihe oli mielenkiintoinen ja luento hyvin antoisa, kirjoitinkin sivukaupalla muistiinpanoja tärkeimmistä asioista. Luennon lomassa mietin itsekseni, että miksen käytä Wintulla lelupalkkaa useamminkin, se kuitenkin leikkii ja tykkää treenileluistaan, vaikka namit ovatkin ykkösiä. Päivän päätteeksi meillä olikin käytännön treenit leikittämisestä ja Wintu leikki hienosti, vaikka loppua kohden se alkoikin jo väsymään, mutta niin alkoi allekirjoittanutkin. Shetlantilainen roikkui kaninkarvalelussaan äristen niin hurjasti kuin vaan osasi. Ainoa miinuksen aihe olikin se, että Wintu ei jatkuvasti vedä lelua itselleen, vaan jää välillä mälläilemään sillä. Täytyy siis päästää lelusta irti juuri oikealla hetkellä, eli vain silloin, kun shetlantilainen kiskoo sitä itselleen kunnolla.

Juha Korrin käytännön treenit koiran leikittämisestä Kuva C. Hanna-Maria K

Majoittauduttiin hotelli Korpilampeen ja oltiin samassa huoneessa Netan ja Geo-labbiksen kanssa. Geo oli hyvätapainen nuorimies, mutta siitä huolimatta Wintu koki tarpeelliseksi pöristä sille vähän joka käänteessä. Wintu onkin sitä mieltä, että kaikkiin oman lauman ulkopuolisiin tulee suhtautua varauksellisesti, vaikkeivat ne shetlantilaista noteeraisikaan millään tavoin.

Lauantaina aloitettiin treenit Anna Liukon opissa ja halusin treenata (ylläripylläri) seuraamista, tosin tällä kertaa vikaa ei ollut seuruupaikassa tai käännöksissä, vaan siinä, että kun seurataan pidemmän kaavan kautta, niin Windyn vire ei oikein kestä. Anna liikkuroi meille seuruuta, joka sujui pääosin hyvin, mutta varsinkin erilaisten häiriöiden kohdalla (muut ihmiset, ilmastointilaite yms.) shetlantilaisen keskittyminen herpaantui. Tähän saatiin ohjeeksi se, että jatkan vain itse matkaa ja kun koira tulee mukaan ja löytää itse oikean seuruupaikan --> palkka. Anna sanoi myös, että voisin huomauttaa Windylle reippaammin siitä, jos se alkaa valua, jätättää tai muuten ajautua pois oikealta paikalta. Kokeilin heti ja kun tokaisin "oijoi" niin Wintu paransi heti, hieno! Olen vieläkin tosi varovainen sen suhteen, että uskaltaisin huomauttaa Windylle mistään nimenomaan tokotreeneissä, mutta onneksi turhaan.





Päivän toiset treenit oltiin Katariina Kainulaisen opissa ja keskityttiin tunnariin. Viime leirillä oli ongelmana se, että Windy nakkeli kalikoita sinne tänne, eikä haistellut niitä yhtään. Kotona treenatessa saatiin asia ratkaistua, kun älysin vaihtaa käskysanaa, ennen käsky oli oma, nyt se on etsi. Ero oli huima, kun käytin jälkimmäistä käskysanaa, niin Wintu ymmärti heti haistelun idean. Nyt ongelmana on se, ettei Wintulla riitä kantti nostamaan kalikkaa, ellen vahvista sille jotenkin sitä, että se tekee oikein. Kun Pulliaisen Riikka opetti meille tunnaria, niin hän käski kehumaan heti, kun Wintu nostaa oman. Tästä saatiin ongelma aikaiseksi, koska ilman kehua Wintu jää kyselemään, että mitäs nyt.

Kata sanoikin, että Wintu tarvitsee tunnariin rutkasti lisää itseluottamusta, minkä jo osasinkin arvata. Tuo tunnarin yhteydessä kehuminen on tainnut olla sittenkin vähän huono, koska minulla tulisi olla mielummin sellainen asenne, etten tiedä, missä oikea on ja koiran tulee etsiä se itse ilman minun apuani. Mentiin siis ulos treenaamaan, jotta Wintu saisi itse etsiä kapulan maastosta. Alkuun shetlantilainen jäikin kyselemään, "mihin suuntaan, missä se on??" mutta kun en noteerannut Wintun avunpyyntöjä, niin se alkoi viimein etsimään itse. Tämäkään ei tosin mennyt kerralla putkeen, kalikan etsimisen aikana Wintu ehti heittäytymään maahan, istumaan ja katselemaan muualle, eikä tosiaan koko ajan keskittynyt työntekoon. Tuollainen haaveilu on todella huono, joten nyt saadaan tästä(kin) meille uusi treeniprojekti.

Sunnuntaina jatkettiin jälleen tunnaria Katan opissa. Wintu oli jälleen melkoinen haaveilija, mutta mahtui siihen vartin mittaiseen treeniaikaan onnistuneitakin suorituksia, joissa Wintu teki intensiivisesti töitä ja toi kalikan ihan itse. On kuitenkin selvää, että töitä riittää vielä paljon. Onneksi lumet sulavat nopeasti ja päästään jatkamaan samanlaisia kalikanpiilotustreenejä melko pian.




Sunnuntain toinen treeni tehtiin kaukojen parissa Pernilla Tallbergin opissa, eikä Wintu loistanut ollenkaan. Osa käskyistä meni täysin shetlantilaisen korvien ohi, kun ilmastointilaite puhisi vieressä meidän treenatessa, mutta ei tainnut olla keskittyminen kokonaan siitä kiinni. Treenailut jäi vähän lyhyeksi, muutamat kivat s-m-vaihdot saatiin aikaiseksi ja toki näissäkin riittää vielä tekemistä, mutta Wintu ei tehnyt kyllä yhtään samalla tasolla, kuin yleensä. 

Paikkishommat menivät melko kivasti, Wintu sai kehuja sen asenteesta ja siitä, miten se on samaan aikaan niin rauhallinen, mutta kuitenkin skarppina. Istumisessa se meni maahan, joten tehtiin treenien lopuksi Wintu istui puoli minuuttia, jonka jälkeen palkka ja sitten se tönöttikin hienosti kokonaiset pari minuuttia, jonka jälkeen superpalkka. Häiriötreeneissä pahin häiriö oli ehdottomasti ruoka, jonka perään shetlantilainen oli menossa useaan otteeseen seuruun aikana ja myös pari kertaa paikkiksen aikana. Hyihyi, tätä (ja lukuisia muita asioita) pitäisi treenailla useamminkin.


Sunnuntaina Pernilla Tallberg piti luennon uusista tokosäännöistä. Vaikka toko onkin tavallaan meidän päälaji, niin olin tutustunut uusiin sääntöihin hävyttömän huonosti, joten luento tuli tosi hyvään saumaan. Meille näytettiin myös esimerkkivideot siitä, kuinka uudet liikkeet tulisi suorittaa. Kätevää, ei sanallisista ohejeista meinannut saada mitään tolkkua kaikkien liikkeiden osalta, varsinkin EVL:n ohjattuhyppynouto-systeemistä.

Wintu eli viikonlopun ajan melkoisilla mössömätöllä. Treeninameina meni spesiaalisti ihapullia ja lauantai-iltana Wintu sai iltapalaksi Cesar-purkin, lähinnä synttäreidensä kunniaksi, sillä shetlantilainen täytti leirilauantaina viisi vuotta, huimaa!



Wintu yhdeksän viikon- ja viiden vuoden ikäisenä. Shetlantilainen on kasvanut paljon, (varsinkin vyötärönsä osalta) mutta sen kanssa on myös koettu paljon. Vaikka sanonkin aina, että Wintu on todennäköisesti mun viimeinen sheltti ja ylipäänsä pikkukoira, niin ei kyllä harmita, että aikoinaan lauman jatkeeksi tuli myös pieni shetlantilainen. Onnea maailman paras Wintu!

Ps. Wintu, lupaan tehdä sinulle oman makaroonilaatikkokakun sitten ensi vuonna. Ainahan se Cesarin voittaa.