torstai 26. helmikuuta 2015

Voihan P4

Tuo kyseinen kovan onnen hammas taitaa saada kyytiä molempien tyttöjen purukalustoista.

Eläinlääkäri kävi tänään kotikäynnillä laittamassa Dacun, Windyn ja Cloudyn rokotukset ajan tasalle. Kotikäynti tuli kätevämmäksi vaihtoehdoksi, kun koirien lisäksi rokotettavana oli kolme kissaa ja yhtä kaniakin taisivat hoitaa samalla. Kuitenkin tänään shetlantilaisen rokotuksen yhteydessä huomattiin, että Wintulta on lohjennut hammas. Onneksi sain varattua ajan Pet-Amista jo heti huomiselle, niin puikkis pääsee rikkinäisestä hampaastaan eroon mahdollisimman nopeasti. Samalla saa taas mahdollisuuden kunnostautua Wintun hampaiden harjaamisessa, tietysti tuo hampaan lohkeaminen johtuu jostakin ihan muusta kuin säännöllisen hampaiden harjauksen puutteesta, mutta noin muuten shetlantilainen on porukan ainoa, jonka hammaskivi ei pysy kurissa luita syömällä. 



Ensi keskiviikkona myös Cloudy ja Daya joutuvat elukkatohtorille. Dayalta unohdettiin ottaa kuvauksen yhteydessä kuva kaularangasta, jota tarvitaan VA-lausuntoa varten, joten tsekkiläinen menee tekemään uusintareissun röngtenin alle, jotta saadaan lausunto selästä myös nikamien epämuotoisuuden osalta. Cloudy menee uusimaan polvitarkkinsa, joka on ehtinyt menemään vanhaksi. Samaten eurasierilta otetaan verinäyte, jotta saadaan terveystarkit ajan tasalle myös kilpparin- ja haiman vajaatoiminnan osalta. Sitten tälle vuodelle jääkin enää silmätarkit, huh!

Myös Cloudyn P4-hammas on lohjennut, mutta se huomattiin jo vuosi sitten. Silloin hammas näytti melko hyvältä ja Cloudy myös käytti hammasta hyvin, joten tyydyttiin vain seurailemaan hampaan tilannetta. Viime vuoden ajan hammas näytti hyvältä, mutta nyt oli mennyt sen näköiseksi, että olisi viisainta poistaa se kokonaan, kun hampaanpoisto lienee edessä kuitenkin jossain vaiheessa. Täytyy soitella klinikalle, jos heidän aikataulunsa ei keskiviikkona anna myöten hampaan poistamiselle, niin jokin toinen päivä sitten.



Huonojen uutisten keskellä jotain hyvääkin, tänään tasan neljä vuotta Cloudya! Pieni eurasier tuli vuonna 2011 osaksi kolmesta bordercolliesta ja yhdestä shetlantilaisesta koostuvaan laumaan, se oli pystykorva paimenten joukossa. Cloudysta tuli se, joka ei aina totellut ja jota sai aina etsiä ja huudella milloin mistäkin tai pestä yömyöhällä lenkin jälkeen, kun se oli taas pyörinyt ties missä. Mitään koiraa en ole yhtä usein kironnut kusipääksi, mutta minkään muun koiran kohdalla en ole yhtä usein miettinyt, kuinka hieno koira mulla onkaan. Nyt en voisi kuvitellakaan tätä laumaa ilman tuota itsepäistä, mutta samalla niin rakastettavaa koiraa.

Onnea Cloudy, olet ihanin!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Tavoitteena nouto

Tänään suunnattiin Cloudyn kanssa Etoelävän tokovalmennukseen, jossa pureuduttiin oikein kunnolla eurasierin nouto-ongelmaan!

Cloudyn noutohistoria on värikäs. Sen noutamista ja suhtautumista kapulaan on yritetty työstää lukuisilla eri keinoilla, enkä voi olla kaikkien niiden keinojen kokeilemisesta tyytyväinen näin jälkikäteen. Cloudy ei ollut ikinä järin kiinnostunut leikkimisestä, leluista tai noutamisesta, mutta jotain ollaan saatu aikaiseksi, niin hyvässä kuin pahassakin. Cloudy toi minulle keväällä 2013 pallon puolivahingossa ja sen jälkeen ollaan kyllä leikitty monenlaisilla leluilla niin, että koiralla on ollut superkivaa, mutta ei hyvää, ellei jotain huonoakin. Sain sille hankittua inhon kapulaa kohtaan, mutta se moka taisi ajoittua jo vuodelle 2012.

Dayalle suunnattu lumipallo on juuri laskeutumassa

Jos jostakin voin käyttää sanontaa "ollaan tehty paljon töitä" niin se pätee juuri tähän. Parin vuoden onnistumisensekaisen epäonnistuneen projektin tultua päätökseen päätin aloittaa homman työstämisen täysin alusta. En edes muista, miten monta tuntia olen istunut olohuoneen matolla naksutellen kalikkaa Cloudylle, mutta tulosta on syntynyt. Loppuvuodesta päästiin vihdoin ja viimein tilanteeseen, jossa Cloudy suostuu ottamaan kalikan suuhun. Ei ottamaan siitä kiinni, se pikemminkin ujutti hampaansa kapulan ympärille. Se tuntui jo suurelta harppaukselta, mutta siihen jymähdettiin. Siispä lähdettiin valmennukseen utelemaan, kuinka pieni eurasier oppisi paitsi myös noutamaan ja pitämään kalikasta oikeasti kiinni. Säälittävää, mutta en edes uskaltanut treenata asiaa ominpäin yksinäni, takaraivossa oli jatkuvasti pelko siitä, että pilaan sen ja tehdään samanlainen duuni taas uudelleen. Siksi halusin mennä valvovien silmien alle, kun omat treenitkin jatkuvat vasta ensi kuussa.

Ensin sain Elliltä noottia siitä, että olen liian hätäinen. Totta, ei saisi lähteä vaatimaan heti vaikeinta koiran osaamaa asiaa. Paimenilla moinen ei ole tuottanut kompastuskiviä, varsinkin Daculle tulee heti sellainen "prkl no mites tää, ai ei kelpaa, no entäs tämä?!" mutta Cloudy ei ole yhtä tarmokas, vaan sillä menee maku koko hommasta, eikä se enää viitsi yrittää. Tämä helposta aloittaminen täytyy muistaa ja ylläpitää jatkossakin, muidenkin liikkeiden, kuin noudon osalta.

Töpön mielestä on hoopoa nähdä vaivaa tällaisten asioiden eteen

Cloudy sai kuitenkin kehuja siitä, että sillä on asenne hyvä, eikä se inhoa kapulaa. Samaten ollaan kuulemma oltu noudon suhteen hyvin perusteellisia, sillä Cloudy tiesi heti, mikä tämä homma on, eikä se jäänyt kyselemään. Vielä ei päästy siihen pisteeseen, että Cloudy olisi nostanut kalikkaa, mutta kerran saatiin aivan mahtava, kunnon ote kapulasta, joka jäikin päällimmäisenä mieleen. Se oli treenin kohokohta, vaikka mahtui 45 minuuttiin paljon muutakin. Paljon erilaisia treeni-ideoita, ohjeita siihen, kuinka nyt edetään ja ennen kaikkea sitä kapulan vahvistamista oikealla treenien kululla. Helposta vaikeaan, eikä liikaa toistoja ja välillä taukoja. Helpottaa omaa treenaamista, jos kirjaan etukäteen ylös, montako toistoa kelpuutan sieltä helpoimmasta päästä (esim. kapulan koskettaminen) ennen kuin alan lisäämään vaikeustasoa. Tämä täytyy ottaa käyttöön, vaikka noin muuten olenkin todella huono suunnittelemaan treenejä etukäteen.

Odotan innolla, miten tästä päästään etenemään. Heti huomenna olisi tarkoitus taas tehdä tuttavuutta kalikan kanssa, toivottavasti ei jämähdetä heti ensimmäisenä umpikujaan. Asenne kohdallaan ja sillein?

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

"Nyt minulla on koko vuosi. Talvikin."

- Muumipeikko.

Oli huimaa päästä viime viikolla koulusta valoisaan aikaan, joten suunnattiin koirien kanssa saman tien jäälle lenkkeilemään ja samalla myös kamera sai vähän raitista ilmaa. Harmi, että Cloudy ja Daya sattuivat olemaan äidin luona, sillä Dura ei saattanut ymmärtää, miksei veteraani tai shetlantilainen innostuneet leikkimään sen kanssa. Onneksi Dacu loppujen lopuksi innostui rälläämään pienen eurasierin kanssa, vaikkakin vain hetkeksi. Ensi kerralla täytyy pitää huolta siitä, että Duralla on kaltaistaan seuraa menossa mukana. Kuvissa ikuistettuna Duran epätoivoiset leikkiyritykset, se on aika söpö!

Wintu oli tapansa mukaan jalkojeni juuressa koko lenkin ajan, kerran laitoin sen peruuttamaan taaemmas, että siitäkin tulisi kuvia. Kuvasaldo jäi pieneksi, sillä pieni soopeli lähti äkkiä pois alta, kun vähän suurempi soopeli oli hyökätä sen niskaan. Duracelin täytyy siis vielä oppia vähän tapoja.








sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kolmas koulari

Wintu on nykyään TK1 TK2 RTK1 Pikikuonon Brown Odette!

Eilen oltiin Partacollieiden järjestämissä kisoissa ja oltiin kerrankin kisapaikalla miltei ensimmäisinä! Ehdittiin käymään metsälenkillä ennen kisojen alkua ja koiriakin sai pitää melko huolettomasti irti, kun ei tullut ketään vastaan. Normaalista poiketen mukana oli kevythäkin sijasta metallihäkki ja täytyy kyllä sanoa, etten ihan heti ota sitä uudelleen käyttöön. Nyt oli pakko, kun molemmat kevythäkit saivat lähteä Tallinnaan, jossa kieltämättä olisi saattanut olla turhan tuskallista tuon kymmenen kertaa painavemman metallihäkin kanssa.



Ennen kisoja oltiin treenattu ahkerasti, muttei varsinaisesti rallya. Wintu treenaili kovasti takapään käyttöä, mikä sujuikin paljon paremmin kuin edellisissä kisoissa. Dacu sen sijan treenasi kartioiden välistä pujottelua kaataen miltei ne kaikki, joten oli kisapaikalla ilo huomata, että olinkin treenannut kartioita viimeiset pari viikkoa aivan tarpeettoman lyhyillä välimatkoilla, eikä radalla pujottelu tulisikaan olemaan se Dacun kompastuskivi. Olisi vaan ehkä suosiolla kannattanut lukea ne säännöt ja katsoa oikeat mitat, ennen kuin treenaa pari viikkoa ihmetellen, kuinka pujottelu voi olla niin kovin vaikeaa.

Ensin oltiin radalla Dacun kanssa, josta jäi ihan kivat fiilikset. Alla videoo, kiitos Saaralle kuvaamisesta! Muutamaan otteeseen taisin ihan unohtaa kertoa koirallekin, mitä täytyy tehdä ja sitten viime hetkellä kiljuminen että eiku näinnäin! Nämä oli kuitenkin mun ja lähes 9v pappakoiran ensimmäiset kisat ja tuon symppiksen kanssa oli kehässä aika kivaa.





Harmillisesti kuitenkin itse hyllytin radan edes tajuamatta sitä itse. Kun uusittiin vasen täyskäännös, niin tuomari tulkitsi sen niin, että uusin myös sitä edeltävän kyltin, josta sitten napsahti hylkäys. Kyltti, joka uusittiin vahingossa oli askel oikealle ja mulle tultiinkin sanomaan, että se oli melkoinen hämy. Jos kyltissä olisi ollut joku toinen tehtävä, niin sitä ei oltaisi tulkittu uusimiseksi niin helposti. Hylkäys mikä hylkäys, tämän lisäksi saatiin virhepojot siitä, kun Dacu kävi kerran askelien aikana maassa ja otin molemmilla kerroilla koiran väärää kautta sivulle. Ennen seuraavia kisoja allekirjoittanut tarvitsee oikea-vasen-treenin!


Wintun kanssa startattiin ryhmän viimeisinä ja sen kanssa rata meni vähän vähemmällä säätämisellä, mutta tein molempien koirien kanssa samanlaisia mokia. Varmistelen liikaa ja koirat hämmentyy, kun treenitilanteessa auttaisin huomattavasti vähemmän. Omassa päässä viskoo, kun ajattelen, että rajattoman äänenkäytön lisäksi koirat tarvitsisi jotain pysyvää käsiapua tai kehoapuja maahanmenoon. Varsinkin Wintu otti niistä itseensä ja varsinkin kun käännytään 360 astetta vasemmalle ja käskytän koko ajan, niin koira on aika hämillään, kun treenitilanteessa antaisin moiseen ehkä yhden käskyn tai olisin kokonaan vaiti. Täytyy ennen seuraavia kisoja lukea tämä postaus uudelleen ja muistuttaa taas itseään siitä, ettei turhia käskyjä mukaan, ainakaan Wintulle.





Wintulle tulokseksi 80 pistettä, 2 x 10p lähti, kun otin koiran kahdesti väärää kautta sivulle. Tämä ärsytti kyllä paljon, tehdä samanlainen moka molempien koirien kanssa noin yksinkertaisessa tehtävässä. Wintun arvostelupaperissa lukikin "Todella taitava ja tarkkaavainen koira. Ohjaajalla tänään paljon suurempaa virhettä." Ja se on kyllä allekirjoitettava täysin, katselin muiden suorituksia, eikä käynyt mielessäkään, että otin molemmat koirat molemmissa tehtävissä väärää kautta sivulle. Asia tuli puheeksi vasta, kun sain arvostelupaperit käsiini. Noh, onneksi sentään Wintun pisteet riitti hyväksyttyyn tulokseen ja päästiin kotiin RTK1-mitalli taskussa.


Tänään Wintu starttasi avoimessa luokassa neljäntenä. Rata ei ollut järin vaikea, mutta itse taas hämmensin koiraa omilla varmisteluillani. Täytyy myös antaa itselleni noottia siitä, että hätäilen radalla liikaa. Wintu teki pyörähdyksen liian myöhään ja ajattelin uusivani sen, mutta eipäs uusitukaan, kun allekirjoittaneella oli mukamas niin kiire hypylle, niin myöhäistähän se oli. Toinen isompi virhe tuli, kun uusittiin seuruu ja Wintun vauhti ei hidastunut siinä riittävästi. Noista lähti se parikymmentä pistettä ja itse sähläsin vielä neljän pojon verran. Ohhoh ja hupsista.




Dacu starttasi alokasluokan alkupäässä ja meno ei ollutkaan enää yhtä kivaa, kuin eilen. Ennen meidän vuoroa Dacu kyttäsi muita koiria, eikä sitä muutenkaan koko touhu jaksanut enää innostaa samalla tavalla kuin eilen. Radalla Dacu oli vähän ulapalla, osa virheistä meni varmasti ja oikeutetusti omaan piikkiin, ohjasin epäselvästi tai/ja täysin eri tavoin kuin treenitilanteessa, mutta itseltäni hävisi usko siinä vaiheessa, kun täytyi tehdä juosten spiraali vasemmalle. Olipahan muuten vaikeaa! Rajalassie lähti hanat auki pinkomaan eteenpäin ja itse tulen perässä säestäen meidän menoa huutelemalla paikkanätistisivulle. Hihna kiristyi 93749473 kertaa ja törmäsin koiraan lukemattomia kertoja ja Dacu vaan jatkaa "hei nyt mä meen lujaa!! 8DDDD" -ilmeellä.

Hävettää, että tuli suoritettua loppurata puoliteholla, kun ajattelin siinä vaiheessa pelin olevan jo menetetty ja koirakin tais tuntua vähän vähemmän kivalta otukselta juuri sillä hetkellä, mikä on kieltämättä varmaan huonoin seliseli jopa minulta. Onni onnettomuudessa, että unohdin nakittaa jonkun kuvaamaan tätä taidonnäytettä. Hämmentävää kuitenkin, että arvostelupaperissa lukee "Tasaista tekemistä alusta loppuun saakka." Joka tapauksessa olisin mielummin ottanut eiliseltä radalta hyväksytyn tuloksen ja tästä sen hyllyn, mutta jo päiväkodissa opetettiin, että aina ei saa sitä mitä haluaa. Juurikin näin!

Onneksi Wintu ei joutunut koko ajan olemaan Dacun tyynynä
Ylläripylläri oli kuitenkin melkoinen, kun tuloslistaan ilmestyi Dacun kohdalle 78 pistettä. Arvostelupaperissa oli jälleen pari suurempaa virhettä johtuen siitä, että rajalassie teki oman pyörähdyksensä ennen sivulletuloa sekä yhdessä tehtävässä Dacu istui, olisikohan kyseessä ollut juuri tuo spiraali? En muista, mutta en olisi kyllä uskonut, että sellaisella menolla olisi yltänyt tulokseen. Kotimatkalla Dacu saikin lempinimen tunkiokaahottaja, siihen on yhdistettynä tämänpäiväinen kaahotus ja perjantain sotkeminen, jonka seurauksena muutama matto jouduttiin pesemään, kun veteraani keksi levittää roskiksesta löytämiään kahvinpuruja ympäri taloa.

Tekstiviesti Tallinnasta kertoi, että Daya sai tänään EH:n karvattomuuden vuoksi. Cloudyn kohdalla kuitenkin kolmas kerta sanoi toden ja se olikin eilen ROP ja matkaan tarttui myös CACIB, joka jäi edellisellä reissulla saamatta. Ei yhtään hullumpi viikonloppu!

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

"Laita siihen kysymysmerkki, ei kaikkee voi osata"

Yleinen neuvoni kaikille koulukavereilleni, jotka pähkäilevät jonkin tehtävän parissa. Harmi, että superneuvostani ei ole meille tokotreeneissä yhtään apua, kun siellä vaihtoehdot rajoittuu tasan kahteen, osaa tai opettele osaamaan.

Vasemmalle kääntyminen jo melkein sujuu, mutta sivuaskelien kanssa ollaan shetlantilaisen kanssa siinä jamassa, ettei niitä uskalla edes treenata. Täytyy ensin miettiä oikea tapa niiden treenaamiseen, ettei Wintu saa taas aihetta pelätä, että talloisin sen päälle. Cloudyn kanssa sivuaskeleet oikeastaan sujuvat jo, jos otan askeleet niin, että lähden oikealla liikkeelle.
Toisaalta haluaisin opettaa Windylle sivuaskeleet niin, että voin lähteä liikkelle vasemmalla, siitä voisi olla hyötyä tanssiharrastuksessakin, sillä haaveilen vielä salaa siitä että TanssiWintu tekisi vielä joskus comebackin tanssikentille. Kuitenkin lienee vähän säälittävää, että muutama kuukausi ollaan miltei vaan olkkaritokoiltu kaukoja ja sivuaskelia ottamatta kuitenkaan edes yhtä ainoata askelta vasemmalle.



Wintu kuitenkin kokeili taas pitkästä aikaa lauantai-illan ratoksi vadilla pyörimistä, etenkin vaihtojen treenaaminen on jäänyt melko olemattomaksi. Videota editoidessani tajusin jotain tosi lohdullista, Wintu tekee takajaloilla pyörimisen vasemmalle, joten ehkä ne sivuaskeleet eivät jää siitä kiinni, ettei shetlantilainen osaisi liikuttaa takapuoltaan. Kun vaan saisi aikaiseksi opettaa vielä samat pyörimiset molempiin suuntiin, niin avot. Siihen voi tosin mennä pieni oikeastaan vähän isompikin tovi.

Peeäs, taisin juuri tajuta miksi kaikki laittaa treenivideoihinsa musiikkia. Hatunnosto ja kymmenen pisteen papukaijamerkki niille, joilla ei mennyt hermo allekirjoittaneen "hyviiin vaaaauuu noooin" elämöintiin.

torstai 5. helmikuuta 2015

Vakiintunut elämä ei tarjoa mitään jännityksiä

Näin on, joten valmiita suunnitelmia on aina mentävä muuttamaan, edes vähäsen.

Ilmoitin vähän aikaa sitten Windyn ja Cloudyn ensi viikolle rallytokokisoihin siinä toivossa, että shetlantilainen saisi alokasluokan koularin ja ehkä jopa pieni eurasier kykenisi samaan. Lauantaina olisi Partacollieiden järjestämät kisat ja sunnuntain kisat ovat Muuramen Seudun Kennelkerhon käsialaa, joten sunnuntaina on vielä mahdollisuus parantaa, jos lauantaina menee penkin alle.

Äiti kuitenkin keksi lähteä samana viikonloppuna Tallinnaan näyttelyyn, mikä jottei. Tsekkiläisellä riittäisi ikä vielä junnusertin metsästykseen, mutta äiti halusikin viedä Cloudyn nyt, kun sillä on kerrankin jonkin verran turkkia päällä. Ehdottamani kompromissi molempien koirien ilmoittamisesta kävi, joten näyttelyilmo lähti matkaan. Itsekin täytyi tyytyä kompromissiin, kun toinen kisakoira lähtee kehäilemään, Dacu saisi tuurata!



Dacun kanssa ei olla käyty ikinä kisaamassa, eikä harrastettu rallya sen suuremmin. Jotain kylttejä ollaan toisinaan tehty aktivointina, mutta sen osaamistaso on kyllä aika naurettava. Mennään kuitenkin kokeilemaan ja pitämään hauskaa, kun tuli tilaisuus. Nämä taitavat olla meidän ensimmäiset ja viimeiset yhteiset kisat, kun koira on viittä vaille yhdeksänvuotias, joten kai tässä voi jo sanoa, että nyt tai ei koskaan.

Cloudy ei tosin olisi päässyt kisaamaan muutenkaan, kun meni aloittamaan juoksunsa.
Daya muuten tiputti turkkinsa ja tsekkiläinen on nyt ihan rotta, mikä loistava ajoitus! Jää nyt Daikulta junnusertti saamatta, jännitetään siis vaan Cloudyn puolesta.



Dacu on saanut harjoitella alokasluokan kylttejä, mutta Wintun treenaaminen on tulevista kisoista huolimatta painottunut lähinnä tokon puolelle. Siispä ollaan tosi tyytyväisiä, jos Wintu rallyilee itselleen viimeisen hyväksytyn tuloksen alokasluokasta ja pääsee korkaamaan voivoin tokon osalta maalis-huhtikuun aikana.

Muutamaan otteeseen ollaan kävelty hallille ja treenailtu isompia liikkeitä, mutta pääosin kiireinen, kylmä ja pimeä talvi on ajanut meidät olohuoneeseen treenailemaan seuruun sivuaskeleita, tunnaria ja kaukoja. Eikä turhaan, sillä edellämainitut liikkeet ovat jo melko hyvällä mallilla unohtamatta kuitenkaan sitä, että sivuaskeleet vasemmalle ovat edelleen maailman vaikeinta, lähinnä ohjaajalle. Valmiiden liikkeiden listalla ovat molemmat noudot, paikkis sekä istuminen, hiomista vaille ruutu sekä tunnari ja vähän enemmän töitä riittää vielä seuruun ja luoksarin suhteen. Seuruuseen haluan vielä tiiviimmät käännökset sekä enemmän asennetta, luoksareissa puolestaan saisi olla enemmän vauhtia. Alkaneen vuoden kunniaksi shetlantilainen on aloittanut ennakointiharrastuksen ja se on muutamaan otteeseen karannut takapalkalle ilman lupaa. Tuhmeliini.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Kokonainen puolikas!








Kuva: Tiina H
Kuva: Tiina H

Cloudyn vauvat tänään (hups, eilen) jo puoli vuotta! Toistan itseäni ja kuullostaen ikälopulta, mutta sanon jälleen, että aika menee aika nopeasti. Onneksi Nessalla, Ninnillä, Nellalla ja Jakilla on mahtavat kodit, jotka ovat pitäneet aktiivisesti yhteyttä. Cloudy on jälkikasvustaan ylpeä - myös Durasta heti kun se oppii käsittämään, ettei mammakoiran häntä ole liaani, jossa leikitään Tarzania.

Onnea ½ vuotiaat hillosipulit!