Vuoden kunniaksi

Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun tsekkiläinen saapui Tanskasta suomeen osaksi meidän laumaa. Samalla sitä huomaa, että oma ajantaju on päässyt katoamaan miltei kokonaan. Vastahan sitä odoteltiin tsekkiläistä kuin kuuta nousevaa, ensin Herran juoksujen alkamista, tiineyden varmistumista, pentujen syntymistä ja kasvamista luovutusikään sekä pennun kotiutumista hakureissulta, mutta hyvää kannatti odottaa.

Daya on kyllä sopinut porukkaan mukaan kuin nakutettu, olisi vaikeaa kuvitella laumaa ilman tuota pikkumustaa häseltäjää. Tsekkiläinen on aina niin iloinen, että jo pelkästään sen katselemisesta tulee hyvälle tuulelle, eikä sille osaa olla vihainen, vaikka se on ehtinyt vuoden mittaan hajottamaan yhtä sun toista. Daikku on kuitenkin aika mainio ja mieletön, ei ole tullut tarpeen katua tsekkiläisen hankkimista.

En ole pysynyt kärryillä siitä, kuinka moni tsekkiläistä harkitseva on tullut moikkaamaan Dayaa ja pyytänyt kertomaan rodusta lisää, etenkin monet sakemannien omistajat ovat tuntuneet harkitsevan tämmöistä seuraavaksi koiraksi. Ei huono valinta, jos minulta kysytään!

Vuosipäivän kunniaksi saatiin myös ilouutisia Kennelliitosta!

Daya kuvattiin viime keskiviikkona ja tulokset olivat ilmestyneet eilen, tähän mennessä vuoden isoin jännitys oli ehdottomasti avata silmät lausuntojen maksamisen jälkeen. Tulokset kuitenkin yllättivät erittäin positiivisesti!

Lonkat A/A

Kyynärät 0/0

Polvet 0/0

LTV0

Polvien tutkimustulos saatiin toki tietoon jo kuvaushetkellä ja eläinlääkäri heitti lonkista arvioksi A/B, kyynärät tuli samanlaisena takaisin, kuin millaisena ne oli arvioitukin. Selkälausunto jännitti ehdottomasti eniten, sillä sen osalta ei saatu arviota, ainoastaan sanottiin, että hyvältä näytti. Tämmöiset priimatulokset tekee väkisinkin onnelliseksi, varsinkin kun miltei ainoa asia, joka tsekkiläisen hankkimisessa pisti epäilyttämään, oli nimenomaan näiden luustotilanne. Onneksi nyt ollaan menossa jo parempaan päin. Eläinlääkäri sanoikin, että on kuulemma oikea lottovoitto, että molemmat koirat, jotka tuotiin, ovat kauniita ja terveitä. Sade kuvattiin joulun alla ja sen tulokset olivat B/B, 0/0 & LTV0.

Uskomatonta, että nyt Cloudy saa vihdoin kaipaamansa vetokaverin ja nyt tsekkiläinen pääsee myös paikkaamaan Wintua agilitykentille. Toki se saa jatkaa myös tokoilua ja tanssimista, mutta on kyllä huojentavaa, ettei talossa ole kolmatta koiraa, jonka osalta fyysisesti raskaammat harrastukset ovat kiellettyjen listalla. Olin jo alusta asti psyykannyt itseni siihen, että tutkimustulokset tulevat olemaan jotain kuraa, onneksi turhaan!

 

Toivon todella, että meillä olisi vielä monen monta yhteistä vuotta jäljellä tämän parhaan pikkutsekkiläisen kanssa!

Tästä tulee näyttelyvuosi

Tässä yhden lauantain projektin tulos! Harmi, että tuli kuvattua lähinnä epätasaisella maalla ja Daya jossain hangessa, joten parhaimmat otokset jäi julkaisematta, koska niissä kaikki näytti enemmän tai vähemmän takakorkeilta...

Näyttelyihin näistä on menossa vaan kolme jälkimmäistä, mutta halusin parista ensimmäisestäkin kuvat muistoksi tulevaisuuden varalle, johon tosin handleri tuumasi, että on niitä kauniimpiakin muistoja olemassa. Ehkä, mutta Wintun edellinen rakennepönötys on vuoden 2013 syksyltä ja Dacun viimeisin pönö puolestaan 2012 keväältä, joten oli jo korkea aika laittaa nekin linssin eteen. Jos sitten parin vuoden päästä taas uudestaan, niin saa lisää kauniita(ko) muistoja tulevaisuuden varalle.

Ei olla kisattu, eikä käyty ohjatuissa treeneissä, meinki on rajoittunut temppuiluun/tanssimiseen/tokoiluun olohuoneessa, mutta huomenna alkaa tapahtua, kun Daya menee meidän luottoeläinlääkärille luustokuviin! Tuo koira on ollut ensimmäisen elinvuotensa ajan niin reikäpää touhotin, että toivotaan parasta, kuitenkin peläten pahinta. Pian tiedetään enemmän!

Logo livenä

Wintu pääsi kansikuvatytöksi vuoden viimeisen Reviiri-lehden kanteen. Kuva otettiin viime marraskuussa kotinäyttelyssä, kun toteutettiin Reviirin päätoimittajan ajatusta herättää näyttelyn logo henkiin, eli kuvata se oikeilla koirilla. Lauantaina paikalla oli kakkos- ja kolmosryhmät, joten kun toin Wintun paikalle, niin saatiin oikeat rodut kasaan kuvausta varten.

Lopputuloksen eteen nähtiin jonkin verran vaivaa. Kuvauspaikka oli ulkona ja pohjana toiminut kivilaatta oli sen verran kylmä, ettei doggi olisi halunnut istua siinä niin kauan, kuin olisi ollut tarve. Ensin täytyi kuitenkin saada isoin koira istumaan, että pystyi laittamaan Windyn mahdollisimman lähelle sitä.

Kuva: Salla Kuikka

Täytyy myöntää, että olin kuvitellut Wintun olevan hieman reippaampi. Ensimmäisellä kerralla shetlantilainen melkein vyöryi kaupungin toiseen päähän, kun laitoin sen kymmenen kertaa isomman lajitoverin viereen. Wintu oli sitä mieltä, että tässä hän ei varmasti suostuisi olemaan ja otti (itse asiassa aika kivoja!) sivuaskelia päästäkseen kauemmaksi. Laitoin shetlantilaisen uudelleen paikoilleen ja hoilotin paikka-käskyä jatkuvasti samalla, kun siskoni tsemppasi tuota pientä mallia yrittäen samalla saada sitä nostamaan korvansa pystyyn- ja ylipäänsä näyttämään edes hieman ryhdikkäämmältä.

Lopputuloksena kuitenkin se, että shetlantilainen tönöttää jähmettyneenä juuri siinä asennossa, kuin mihin allekirjoittanut sen jätti, eikä tsemppaus auttanut korvien nousemiseen. Wintussa ei oikein taida olla tuota malliainesta, vaikka olosuhteet olivat kieltämättä sen luonteelle jokseenkin haastavat.

Kuvauspaikkaa jouduttiin myös vaihtamaan kerran kehnon taustan vuoksi, eikä myöskään säästytty ihmisten kiivailta kommenteilta, sillä joidenkin mielestä kuvailut veivät liikaa tilaa. Mielestäni kuvauspaikan ympärillä tilaa kyllä riitti, ellei nyt välttämättä halunnut kävellä koirien ja linssin välistä.

Kun luot katseesi pimeyteen yön, loistossaan näet tähtivyön

Kaduttaa, ettei ole tullut videoitua koirien pentuaikaa enemmän, joten joululomalla tein asiaan muutoksen ja otin Durasta (sekä vähän muistakin) videota muistoksi tulevaisuuden varalle. Ei mitään laatupätkiä, jossain vaiheessa kamera naksutti kuin vanha kello, mutta oma motivaatio ei ollut tarpeeksi riittävä selvittämään, mistä moinen johtui. 

Tuo kolme minuuttia kertoo laumasta aika paljon. Dura on koko ajan jonkun kimpussa, yleensä Cloudyn, koska Duracelin mielestä on mahtavaa hyökätä äidin niskaan ja roikkua sen hännässä. Myös Daya tahtoo leikkiä, mutta kukaan ei pysy sen vauhdissa, joten sen täytyy heittäytyä välillä maate. Cloudy on on/off-tyyppi, se tekee omia juttujaan, kuten kierii lumessa tai ihmettelee maailmanmenoa ja jossain vaiheessa taas muistaa, että täällä on muitakin ja rällää nuorempien mukana. Dacu jaksaa leikkiä nuorison kanssa suunnilleen ensimmäiset puoli tuntia, kunnes se kyllästyy ja vetäytyy sivummalle.

Wintu puolestaan on allekirjoittaneen jalkojen juuressa, se harvemmin rällää isompien kanssa. Jos on oikein kylmä, niin Wintu osaa tulla istumaan kenkieni päälle, ettei takapuolta palele kylmässä lumessa. Usein nuorison menoon kyllästyttyään Dacu liittyy Wintun seuraan, mikä näkyy videollakin.

                                          

Allekirjoittanut on jo lusinut joululomansa, mutta koirien loma jatkuu vielä toistaiseksi, sillä itse vietän tämän viikon koirattomana. Muutaman kerran ollaan hömppäilty kehonhallintajuttuja ja kerran käyty potkurilenkillä, jossa Daikku osoitti lahjakuutensa vetäjänä. Cloudy puolestaan oli hieman laiska, kunnes vastaan tuli kissa, joka lähti eurasieria karkuun, joka lähti perään ja houkutteli myös tsekkiläisen mukaan ajojahtiin.

Mikä vahinko, ettei vastassa ollut juuri silloin ylämäki, silloin ei olisi tarvinnut pysäyttää hyviä vauhteja. Toisaalta perimmäisenä tarkoituksena olikin tehdä ihan vaan kevyt lenkki, koska tsekkiläisellä on luustokuvat vasta edessäpäin.

Jos hyvin käy, niin viimeistään hiihtolomalla päästään tekemään kunnon vetolenkkejä!