sunnuntai 24. elokuuta 2014

TK1 TK2 Pikikuonon Brown Odette

Viime lauantaina lähdettiin Wintun kanssa kohti Tamperetta ja rotumestistokoa. Ensimmäinen kerta, kun lähdettiin tokoilemaan vähän pidemmän matkan päähän, pois kotinurkilta. Dacu ja Daya lähtivät mukaan turisteiksi, Cloudy jäi kotiin hillosipuleita vahtimaan.

Koe järjestettiin shelttien erikoisnäyttelyn yhteydessä. Oli erittäin mukavaa nähdä muiden ihmisten hihnojen päässä hienoja shelttejä, oman hihnan päässä oli tuollainen pöhelö tupsukorva, jolla on vielä hotspotin jäljiltä kyljessä kalju läntti. Onneksi me oltiin tokoilemassa, eikä misseilemässä.

Wintu oli hyvällä tuulella. Oli aika kuuma, ei onneksi mitään sietämätöntä paahdetta. Eniten huolestutti pohjana toimiva nurmikenttä, jossa oleva nurmikko olisi voinut olla lyhyempikin. Windyllä oli joskus tapana alkaa haistelemaan nurmikolla, etenkin paikkamakuun ja seuruun aikana. Ei oltu treenattu nurmipohjalla aikoihin, mökillähän tuota olisi vaikka miten, mutta treenaan mieluiten hiekkatiellä, ei ole helppoa lähteä pois omalta mukavuusalueelta. Koepaikalla se sitten kadutti.

Avoimessa luokassa oli vain kolme koirakkoa, joten päivästä ei tullut pitkä. Me oltiin Wintun kanssa vuorossa kolmantena, mikä oli itselleni helpotus. Ei ole koskaan kiva olla ekana, meidän ensimmäisessä kokeessa lähdettiin ekana ja se oli kaikkea muuta kuin kivaa. Tarvitsee vähintään sen yhden koiran suorituksen verran aikaa ajatella, ennen kuin joutuu itse sinne kehään.

Paikkamakuu 10
- Meni omaan makuun turhan hitaasti, Wintu osaisi mennä paljon nopeamminkin.

Seuraaminen 8½
- Shetlantilainen pysyi mukana! Juostessa koira jäi vähän taakse, mistä saatiin tuomarilta noottia. Oikealle kääntyessä koira pysähtyi kokonaan, joten siitä yksi ylimääräinen käsky. Wintu sai kuitenkin kehuja siitä, että sillä on tosi hyvä paikka siihen nähden, että se on pieni koira. Se kyllä lämmitti mieltä, ollaan siis tehty edes jotain oikein tuon seuruun suhteen!

Liikkeestä maahanmeno 10
- Wintun bravuuri tämä.

Luoksetulo 9.5
- Jees, se ei mennyt maahan! Jäi istumaan hyvin jättäessä. Varsinainen wau-fiilis tuli kuitenkin shetlantilaisen stopista! Pysähtyi todella hyvin ja tuli laukalla takaisin. Sivulletulo (Wintu kiertää takaa sivulle) oli hieman hidas siinä kohtaa, kun koira oli mun takana. Siitä meni puolikas, mutta tuomari kehui stoppia hirmu hyväksi!

Liikkeestä seisominen 9
- Pysähtyminen oli erinomainen, mutta ennakoi perusasennon.

Noutaminen 0
- Maahanmenon jälkeen meidän varmin liike. Kalikka lenti ruohikkoon, josta se oli kuitenkin vielä osittain näkyvissä. Edessäpäin (meistä katsottuna kalikan takana) oli kuitenkin pikkulintuja, tähän asti niin tottelevainen shetlantilainen päätti mennä hätyyttämään niitä! Eikä se tosiaan jäänyt siihen yhteen kertaan, Wintu juoksenteli lintujen perässä kentän laidasta toiseen ja oli erittäin lähellä, ettei se ylittänyt kehänauhaa. Tuomari meni heittämään kapulan uudelleen, jolloin shetlantilainen oli saanut kentän tyhjennettyä ja Wintu toi sen, ravilla. Höh, lähes varmat parikymmentä pojoa meni sitten sinne!

Kauko-ohjaus 10
- Varmaa Wintua. Paikoin istuminen olisi voinut olla nopeampikin, mutta ehkä shetlantilainen oli väsynyt linturallin jälkeen.

Estehyppy 9.5
- Sivulletulo- tai istuminen taisi olla vähän hidas, en enää muista. Pääpiirteissään ihan kiva pomppu kuitenkin.

Kokonaisvaikutus 10
- Tuomari tykkäsi meidän yhteistyöstä ja tavastani käskyttää koiraa. Totesi vielä, ettei hänen omakaan koiransa olisi mitään kapulaa hakenut, jos olisi ollut lintuja näköpiirissä. Se oli oikeasti aika lohdullista! Eikä se nouto tavattomasti harmittanut, muilta osin pisteisiin sai olla tyytyväinen.

Yhteensä 172.5p AVO1 -> TK2

Meidän parhaat avoimen pisteet tähän mennessä, vaikka yksi liike nollattiinkin. Sijoituttiin toisiksi, mutta koularimitallia ei saatu vielä matkaan, se lähetetään kuulemma jälkikäteen.



Wintun osalta tokoilut alemmissa luokissa ovat nyt historiaa. Sitä on kyllä odotettu, mutta tavallaan se myös harmittaa. Avoin luokka alkoi tuntua niin tutulta ja kotoisalta ja nyt kun sinne ei ole enää mitään asiaa, niin se tietää pitkää kisataukoa. Tulin siihen tulokseen, että voittajan liikkeistä meillä on kasassa tasan yksi, hyppynouto! Metali on liian ällöttävä, se palautetaan vielä pääosin ravissa ja tunnarille mennään aivan liian korkeassa vireessä sekä seuraaminen vaatii paljon, paljon treeniä!

Meillä ei ole mihinkään kiire, pidetään hauskaa ja mennään starttaamaan voittaja varmaan vasta ensi vuonna. Säilytetään se hyvä fiilis, joka meillä on ollut matkassa avoimen luokan ajan. Muistan, kun korkattiin tokon kisakentät lähes kaksi vuotta sitten. Kaikki meni penkin alle ja kirosin koiran alimpaan maanrakoon, kun se paineistui niin monesta asiasta. Omissa asenteissa ja koiranlukutaidoissa on tapahtunut muutosta, mutta niin on Windyssäkin. Se on saanut matkan varrella paljon lisää itseluottamusta ja toko sen mielestä nykyään ihan älyttömän kivaa, mitä se ei tosiaankaan ole aina ollut. Nykyään shetlantilainen kantaa muristen noutokapulaa ja tarjoaa sivulletuloa jatkuvasti, se ei tosiaan ole sama herkkäpieru nyyhky kuin ennen.



Tampereelta ajettiin Niinan luokse ja Daya sekä Sade saivat painia keskenään. Kuvista ei tullut oikein mitään, joten tässä kylkiäisenä kuvia meidän kolmeviikkoisista. Uros on ylittänyt kahden kilon rajapyykin sekä vaalentunut kovasti, riistanvärinen siitä pitäis kuulemma tulla. Tytöt ovat säilyttäneet värinsä, ensimmäisenä- ja kolmantena syntyneet ovat enempi harmaita ja toisena- sekä neljäntenä syntyneet puolestaan ruskeita. Geneettisesti kaikki tytöt ovat kuitenkin soopeleita. Eukut ovat ahkeria vaihtamaan väriään, joten aika näyttää, minkä värisiä niistä sitten lopulta tulee.

lauantai 16. elokuuta 2014

Uusi aurinko nousee tien päässä

Meidän koko kesä on päätynyt blogiin hyvin tiivistetysti, suurin osa siitä oli lenkkeilyä maailman parhalla mökkitiellä ja uimista meidän omalla uintipaikalla, jonne kukaan muu ei ikinä eksy. Juuri nämä pienet asiat ovat parhainta joka ikisessä kesässä.

Tämän kesän parhautta on myös Cloudyn torstaina kaksi viikkoa täyttänyt jälkikasvu. Pari viikkoa on kulunut tavattoman nopeasti. Vasta nyt, kun kaikki ovat avanneet silmänsä on oikeasti tajunnut ajan kulun. Ne mönkivät pitkin pentulaatikkoa ottaen samalla ensiaskeleitaan ja ääntä niistä lähtee myös varsin kiitettävästi. Voisin tehdä läksyt pentulaatikossa ikuisesti, eikä näiden keskellä tule yhtään hinkua päästä ihmisten ilmoille treenaamaan.

Käytiin muutama viikko sitten Saarijärvellä korkkaamassa Dayan näyttelyura. Liikkeissä tsekkiläinen ajatteli, että mennään lujaa kiskoen eteenpäin tuhatta ja sataa- tai vaihtoehtoisesti pompitaan suoraan ylöspäin. Muilta osin esiintyminen oli onneksi vähän kauniimpaa katsottavaa.
Tuomarina oli Roberto Schill Romaniasta, arvostelu kaverin suomentamana.


"Oikeanlainen pää, hyvin asettuneet korvat. Hyvä selkä- ja vatsalinja. Oikeanlaiset jalat, häntä hyvin kiinnittynyt. Liikkuu vaivattomasti. Astuu hieman sisäänpäin takajaloillaan. Erittäin hyvä turkki ja pigmentti sekä luonne."PEK1 KP ROP-pentu
Dayan toinen- ja samalla viimeinen pentukehä oli Maailmanvoittajassa viime sunnuntaina. Daya oli jälleen rotunsa ainoa pentu, mikä ei silti poissulkenut jännitystä. Tsekkiläiset arvosteltiin viimeisenä, joten oli hyvin aikaa shoppailuun. Valikoima oli melko suppea, mukaan tarttui herkkujen lisäksi juttuja, joita olen onnistunut kesän mittaan hukkaamaan, mm. harja ja numerolapunpidike. Etenkin harja oli välttämätön ostos, äidin mukaan kehään ei voi valmistautua ilman suihkepulloa ja mustaa harjaa. Täytyy olla hukkaamatta sitä, niin päästään kehäilemään jatkossakin.

Tuomarina oli tällä kertaa Leos Jancik rodun kotimaasta Tsekistä. Meidän esiintyminen - varsinkin liikkeiden osalta. Daikun mielestä oli jälleen ratkiriemukasta pomppia niin paljon kun vaan muutamassa kierroksessa ehtii. Kyllä se edestakaisinliikkeissä ehti tehdä sitä myös, tsekkiläinen ehtii aina. Arvostelu jälleen kaverin suomentama.

"Femiininen pää. Oikeat/virheettömät hampaat, silmät, korvat ja olemus. Oikea ylälinja ja häntä. Oikea turkin laatu, mutta täytyy vielä syventyä."PEK1 KP ROP-pentu

Turkin värin täytyy siis ilmeisesti vielä tummentua. Olen ajatellut ilmoittavani Dayan syyskuussa Tampereelle ryhmikseen, jossa tuomarina olisi Paavo Mattila. Tulisi korkattua junnuluokka ennen messaria, jonne tuo on erittäin todennäköisesti menossa.

Dayan näyttelyreissujen lisäksi elämä on koostunut lukion aloittamisesta ja pentulaatikossa asumisesta. Tänään Cloudyn hillosipulit pääsivät ensimmäistä kertaa ulkoilemaan, siitä lisää kuvia täällä. Kaikkien silmät ovat jo avautuneet ja jokaisen osalta myös kilon rajapyykki on ylitetty.



perjantai 1. elokuuta 2014

Et voi jättää unelmaasi jollekin toiselle

Kliseinen otsikko, mutta näin se menee.

Oli synkkä ja myrkyinen yö, kun Cloudy sai jälkikasvua. Kello 02:16 syntyi narttpentu, joka on tällä hetkellä joukon pienin. Seuraavaksi, kello 02:38 syntyi toinen narttu, joka puolestaan on joukon suurin. Kolmas pentu, joka syntyi kello 03:08 oli myös narttu, joka sai häntäänsä pienen, kynsilakasta tehdyn merkin. Kului melkein tunti, kunnes maailmaan tuli vielä neljäs narttu kello 04:02. Viides, joukon musta lammas sai kunnian olla pentueen ainoa uros.



Tämä tuntuu aika uskomattomalta. Olen ennenkin ollut mukana synnytyksissä ja vuosia sitten sai seurata bortsupentueiden elämää syntymästä luovutusikään lähes vuosittain. Kuitenkin se, että täysin oma koira saa pennut tuntuu aivan erilaiselta. Samaan aikaan asia on niin simppeli ja kuitenkin jatkuvasti miettii, voiko jokin noin ainutlaatuinen olla edes totta.

Cloudy on ottanut mammakoiran roolin vastaan hienosti. Ennen pentuja en olisi voinut kuvitellakaan, miten tuollaisesta ikipennusta löytyy äippäkoiran ainesta. Pennut tosiaan syntyivät keskiviikon ja torstain välisenä yönä, joka tosiaan oli synkkä ja myrskyinen. Oli pimeää, satoi ja ukkosti. Kiitin onneani siitä, ettei se ollut Wintu, jonka oli määrä synnyttää. Shetlantilainen, joka menee ukkosesta täysin paniikkiin ei olisi ollut ihailtavaa äitiainesta, onneksi sen ei tarvitse koskaan ollakaan.

Jossain vaiheessa päivitystä parempien kuvien kera, tähän mennessä univelkaa on kertynyt sen verran, etten ole jaksanut edes ajatella kunnon kuvien ottamista. Tätä kirjoittaessani vieressäni on upea viisikko ja niiden ylpeä mammakoira. Hienoin Cloudy.