誕生日おめでとう！

Täytti se kolme, juhlakalu halus sen kolmannen kynttilän heti

= Hyvää syntymäpäivää

Cloudylle tänään kolme vuotta mittariin. Uskomatonta, se on jo niin aikuinen. Vastahan mulla oli pieni harmaa pörriäinen, joka teki tuhoja ja jonka kanssa nukuin patjalla. Nyt mulla on punaharmaa kaljukoira, joka nukkuu mun vieressä sängyllä - ja tekee välillä tuhoja.

Eilen käytiin extempore-tutkimuksissa ja tänään päästiin synttäreiden lisäksi juhlistamaan sitä, että Cloudy sai kilpparin- ja haiman vajaatoiminnan osalta terveet paperit!

Onnea maailman uskollisimmalle ja parhaalle ystävälle! Paimenlauma on kunnon paimenlauma silloin, kun siellä seassa on yksi pystykorva!

Kotinäyttely kera Kalevalan

Viikonloppuna otin vastuuta kotinäyttelyn kehien muonituksesta, hommasta selviytyminen lienee tarpeeksi kunnioitettava juttu, kun kyseessä on Kennelpiirin järjestämä näyttely jossa kaikki...noh, poikkeaa hieman normaalista. Työnteko hyvässä seurassa oli jälleen mukavaa, onneksi marraskuussa pääsee taas uudelleen. Teemana Kalevala ei iskenyt, joten toivottavasti marraskuussa olis jotain muuta.

Cloudy ei tosiaan osallistunut näyttelyyn, kaljua ei sinne viitsinyt viedä ja tuomarinmuutos vahvisti jo ajatusta siitä, että jätetään näyttely väliin. Cloudyn Oona-sisko kuitenkin hienosti ROP CACIB:in kera! Kuitenkin, hienointa koko näyttelyssä oli, että Digin veli osallistui lauantaina rallytokokisoihin. Tuloksena 99 pistettä, 3.sija sekä RTK1. Uskomaton suoritus lähes 14-vuotiaalta koiralta, kun kuulo ja näkö eivät enää ole sieltä parhaimmasta päästä. Hienoa Heli & Elke!

Tarkoitus oli, etten osta Jyväskylästä mitään, mutta tarttuihan sieltä kuitenkin jotain mukaan. Ei onneksi mitään turhaa ja vielä tässä vaiheessa voi väittää niiden olleen hyviä ostoksia. Huomenna sitten eri mieltä kuitenkin.

Metalli 16€ & puu 4€ (Berra) & kongi 6€ (Findogs)

Voihan ilopissi.
Kyllä, Daya on aloittanut moisen harrastuksen. Äiti kertoi, että se on muutamat ilopissit ehtinyt tekemään. Itse sain kokea sen vasta siinä vaiheessa, kun näyttelystä kotiin tullessa nostaa vauvelin syliin ja juuri silloin Daikku laskee tulemaan. Jeps, mustakin pennut on ihania.

Varasin sunnuntaina Haukkuvaaran pisteeltä paikan ilmaiselle rallytokotunnille, joten lähdetään Dacun kanssa maaliskuussa tutustumaan lajin saloihin! Vielä mietin, onko tuo kropan kannalta viisasta, ennen sitä käydään kuitenkin hoidossa, joten kysyn asiaa sieltä samalla. Onhan nuo muutkin mahdollisia lähtijöitä, mutta sitä haluaisi nimenomaan Dacun kanssa välillä jonnekin!

Neljä lumpiota 10€ (Roydon) Koirille siitä hyvästä, että eivät päässeet mukaan näyttelymeininkiin

Tänään käytiin koirien kanssa treenaamassa hallilla. Daya ei lähtenyt mukaan, enkä viitsinyt laittaa noita (yleisessä käytössä oleviin) häkkeihin, joten otettiin treeni paikkamakuun kannalta. Dacu pysyi upeasti, niin oletinkin. Vasta siinä vaiheessa, kun alettiin treenaamaan Cloydyn kanssa keinua, sillä meni maltti. Wintu sen sijan juoksenteli itse putkissa, joten tein annoin Windylle pahimman mahdollisen rangaistuksen, eli kannoin sen takaisin paikalleen. Eikä muuten lähtenyt enää omin lupineen minnekään. Onneksi Wintu sentään juoksenteli putkeen, eikä sen vieressä olleelle A-esteelle. Vinski sai tehdä muutamat hienot kepit, meni lujaa ja tarkasti! Ei pitäisi tehdä sen kanssa aksaa ollenkaan, en taaskaan välttynyt siltä fiilikseltä, kun tekisi mieli ilmoittaa se hyppärille...

Paikkiksiin olen jokaisen kohdalla tyytyväinen, viereisellä kentällä treenannut kaverikin kehui, miten nuo pysyy hienosti. Ehkä tästä on jotain hyötyäkin, kun on alaikäinen, eikä ole autoa, jonne viskata koiria odottamaan vuoroaan.

Pieni paimen kasvaa

Ensimmäisenä, Daya oppi äsken hyppäämään sohvalle! Heti siitä innostuneena tuolla oli edestakas ylösalas-meininki, mutta pakkohan sitä oli vähän hidastaa. Portaatkin tuo kävelisi niin nätisti jo itse, mutta vielä pitää napata tonnikeijukainen syliin. Tuo onkin kasvanut hirmuisesti ja painoakin tullut lisää, ruokahalu on moitteeton ja äippä tuossa tokaisikin, ettei Cloudy-kakkosta tänne kaivattaisikaan. Harvinaista kyllä, mutta olen täysin samaa mieltä itsekin.

Daya sai nenäänsä viiltohaavan viime keskiviikkona. Laitoin Daculle ruoan valmiiksi ja äiti antoi koirille ruoat. Tiedä sitten miten niin pääsi edes käymään, mutta Daya sai Daculta hampaasta ja nyt on nenässä ikävä ruhje, jonka paranemiseen voi mennä useampi kuukausi. Tai noh, eihän se kovin arka enää ole, mutta jäljen häipyminen vie kauan. Itse laitan aina Dacun ennen & jälkeen syönnin paikalle makaamaan, pitäis vaan Daikunkin takoa kalloonsa, ettei kannata änkeä auttamaan syömisessä.

Kuukauden takaiselta lenkiltä

Windyn kanssa päästiin Kennelliiton Tokonuoret-valmennusryhmään! Tammikuussa hakemusta laittaessa ei ensimmäinen ajatus ollut, että päästäisiin kys. ryhmään. Ensimmäinen valmennusleiri on maaliskuun alussa, päästään näemmä heti Wintun 4v synttäreiden kunniaksi reissuun. Tokon treenaamisen saikin taas lisää motivaatiota, ryhmätreeneihin ei olla päästy useampaan viikkoon. Kotona ollaan herätelty mielenkiintoa metallin suhteen, vahvistettu sivulletuloa, että pieni paimen osaisi pitää paikan, vaikka kävelenkin eteenpäin, taakse tai sivulle. Tällaiset treenit tehdään yleensä sisällä, viime torstaina raahauduttiin ulos asti tekemään ne oikeasti huolella suunnittelemani treenit.

Windyllä oli vuorossa 1,5min istuminen, 2x alon luoksari, yksi avon luoksari, avoimen jäävä seisominen sekä seuruu fiiliksen mukaan. Mikäli luoksaria treenaillaan, niin aina on mukana myös vähintään yksi alon luoksari, Wintu on kova ennakoimaan. Nyt tehtiin järjestyksessä alo-avo-alo, vauhti pysyi päällä koko ajan ja pysäytys oli tarpeeksi napakka. Hieno pallero! Istuminen olikin vain minuutin, tuo menis mielellään maahan ja kontaktikin alkoi rakoilla, kun kentän ohi meni kiljuva lapsilauma. Tuota istumista pitäisi ottaa useamminkin. Seuruu oli kivaa, tehtiin vain pikkupätkä suoraa, koska kentällä oli paljon lunta ja treenailut sijoitettiin tampatulle polulle.

Jäävä oli kompastuskivi. Otin tavallista pidemmät matkat, pysähtymiset olivat yhtä kertaa lukuunottamatta nättejä, mutta Windyn etupää liikkui muutaman askeleen sivuttain, kun menin taakse noin 7metrin matkan. Tässä otettiin useampi toisto, olisikohan ollut yhteensä neljä, jonka jälkeen Wintu malttoi pysyä paikoillaan. Yksi nappisuoritustoisto, sitten pileet lelun kanssa ja jäähylenkki.

Cloudylla oli ohjelmassa minuutin istuminen, alon luoksari, pysätymisen harjoittelua, avon jäävä maahanmeno.Pysähtymisen tuo hoksasi hienosti ilman, että vauhti kärsi! Istumisessa kontakti oli olematon, paikoillaan tuo pysyi, mutta pää liikkui koko ajan joka suuntaan. Päädyinkin lyhentämään matkaa sekä aikaa, jolloin meni hyvin. Yksi asia lisää, jota lähteä työstämään - ja niitähän riittää.

Viikonloppuna oli UMT:n koulutusnäyttely, sunnuntaina näyttely ja lauantaiaamuna rakentaminen ja täytyy kyllä sanoa, etten ikinä enää valita sisänäyttelyiden hinnoista.
Messaria lukuunottamatta.

Tokoa & tanssia Terralla

Lauantaina oli meno päällä, oltiin lupauduttu esiintymään Kodin Terran eläinmaailman avajaisissa. Wintu menisi tanssimaan, Clade menisi tokoilemaan, niin suunnittelin. Esiintymispaikka oli kiva, messumattopohjainen, suhteellisen tilava kenttä, joka sijaitsi puolilämpimässä hallissa. Ajattelin, että viileä tila olisi ollut erinomainen esiintymispaikka Cloudyn kannalta. Kuitenkin, aina silloin kun olosuhteet ovat juuri eikä melkein täydelliset, niin pystykorvan järjenjuoksu tulee vastaan. Ei ollut oikein tekemisen meininki, minuutin paikkis lonkalla, laiskat kaukot sekä valuvia käännöksiä seuruussa. Toiseen esiintymiseen en enää ottanutkaan Cloudya, ennen sitä tehtiin pari hyvän mielen positiota ja homma sai jäädä siihen.

Wintukaisen ensimmäinen esiintyminen meni melkoisen haukkumisen säestämänä, toinen meni onneksi haukkujen ja kaiken muunkin osalta paremmin. Tällä kertaa mulla ei tosiaan ollut esiintymisvaatteita ja meidän ohjelmakin on vähän vaiheessaan. Haluan kisata Taikuri-teemalla alokasluokassa uudelleenkin ennen avoimeen siirtymistä, joten ohjelmaa pitää hieman remontoida. Salon kisoissa tehty ohjelma taisi olla onnistunein, missään esiintymistilaneteessa ei olla vedetty sitä yhtä hyvin.

Huomaa kyllä, että ilman viittaa on hankalaa. Kädet on missä sattuu, liian tottunut siihen, että on viitta, josta pitää kiinni! Wintulle tuo pujottelusta peruuttamiseen siirtymä on vaikea, joten meidän pitää treenailla sitä erikseen. Noiden pyörähdyksien eteen ollaan kans tehty reeniä, joka sujuu kotona moitteetta, mutta esiintymistilanteessa ne hajoaa käsiin. Videolla ensimmäiset kolme oli hienoja, mutta seuraavissa alkaa jo komentaminen. Ehkä näillä kävi sama moka, kuin ensimmäisen ohjelman kierimisillä. Ne on Windyllä jo liiaksi selkärangassa, joskin niitä ei ennakoida, vaan haukutaan mielummin.
Tanssiminen oli hätävararatkaisu, sillä vati ei myöskään oikein toimi, niin en sitä viitsinyt mukaan ottaa. Wintun voi lähettää vadille mistä vain, mutta se ei malta tehdä siellä muutamaa kierrosta enempää, kunnes alkaa ennakoida poistulon. Samaten käsien välistä hyppääminen oli muunneltu juttu, normaalitilanteessa se olisi ollut viitan vuoksi hankalaa. Miten helkkarissa me onnistuttiin tekemään Salossa nuo käsien välistä hypyt ilman, että viitta oli Windylle mitenkään ongelmaksi?

Ei vaan muista, Salossa kaikki silti onnistui. Tuossa taitaakin olla jo tarpeeksi tuunailtavaa ohjelmaan, lähes puolet menee uusiksi. Videolta muuten huomaa, miten unohdan (reilun minuutin kohdalla) tuon osion, jossa pyörähdykset tulee toistamiseen! Iski kunnon hätä, joten äkkiä koiraa nenästä kiinni ja peruuttamiskäskyä, sillä en noiden pyörähdysten haukkua ihmettele.

 Dayan tulosta tulee huomenna kuluneeksi viikko. Sisäsiisteys sujuu paremmin päivä päivältä, tällä viikolla äiti on iltavuorossa, joten Daikku joutuu olemaan yksin vain pari tuntia, eli päästään käymään tiheästi ulkona. Lumesta tuo tykkää hirmuisesti, vähän turhankin paljon. Kun se alkaa sisällä vääntämään ja nappaa sen syliin, niin ulkona se unohtaa asiansa tyystin innostuessaan lumesta. Sen lempipuuhaa on työntää kuono lumeen, ihmetellä hetki ja vetää pää sitten pois lumesta. Tämä toistuu useamman kerran jo pelkän pissatuksen aikana. Äippä yritti myös ottaa sitä lenkille muiden mukana, mutta se roikkui vuorotellen jokaisessa, ärisi, pomppi, hyppi ja roikkui vähän lisää. On tuo hihnakäytös vielä sen verran hakusessa, että mieluusti lenkittää noita eri aikaan.                                                    

Sitä jo hieman katuu, että tuli nimettyä penska Dayaksi. Riesa, Kiusa tai Myrkky olisi sopinut tuolle luonteen puolesta paljon paremmin! Tällä RiesaKiusaMyrkyllä on kuitenkin molemmat korvat jo pystyssä, torstaina toinen korva vielä lepatti. Sateella kuulemma lepattaa toinen korva edelleen, seuraavan kerran kuulumisia kertoessa sekin taitaa olla jo pystyssä. Korvauutisia siis odotellessa!

Welcome to Finland, Daya!

Odotus on palkittu, odotus, joka alkoi viime kesänä. Keskiviikkoiltana kellon ollessa lähemmäs yksitoista illalla sain pienen pörriäisen syliin.
Pörriäinen sai nimekseen Daya. Halusin pidättäytyä nelikirjaimisessa, D-alkuisessa nimessä. Nimi ei saisi kuitenkaan muistuttaa liikaa Dacua. Tällä kertaa ei voi sanoa, että nimi löytyi nopeasti, mutta löytyihän se viimein.
Daia on lyhenne japanin kielen sanasta Daiamonda, joka tarkoittaa timanttia. Halusin kuitenkin vielä muuttaa kirjoitusasua niin, että nimi on kirjoitettuna Daya.

Pieni on kahdeksan viikkoa vanha, Daya oli pentueensa ainoa narttu viiden veljen keskellä. Kasvattajalla oli tosiaan kaksi pentuetta samanaikaisesti, viime kesänä jo Niinan ottaessa kasvattajaan yhteyttä tuli selville, että kasvattajalla tulisi olemaan samaan aikaan kaksi luovutusikäistä pentuetta. Sehän sopi, koska äippä tahtoi tuoda näitä koiria nimenomaan kaksi. Toinen meille, toinen sijoitukseen, narttuja siis molemmat. Toinen narttu, joka matkasi Suomeen, ei siis ole Dayan sisar, mutta nuo pentueet eli siellä keskenään, joten kyllähän se kävi sisaresta siinä vaiheessa, kun tuli jännä matka Suomeen. Mietin jo etukäteen paljon sitä, että millaiseenkohan sijoituskotiin toinen narttu päätyy. Se ratkesi melko pian, eikä pentu olisi kyllä voinut päätyä parempaan kotiin, jäi siis Niinan luo toinen kakara. Niina nimesi pienen nopeasti, hänestä tuli Sade.

Pennut olivat saaneet syntyä aivan ihanassa paikassa. Kasvattaja asui maalla ja nuo pennut saivat siellä juoksennella vapaana ulkona ja olla mukana tallitöissä. Heh, Dayan turkista löytyikin kotiutumispäivänä pieniä oljenkorsia. Luonteeltaan nuo molemmat ovat tosi reippaita, ei näyttänyt Dayaa haittaavan se, että kasvattaja ja kotimaa tai "sisko" jäi taakse, tänne tullessaan se asettui heti taloksi. Muut koirat olivat sille ennestään tuttu juttu, laumassa elänyt pieni otti nuo kolme heti uudeksi laumakseen. Voi kun nuo tosikot olisivat toimineet samoin! Dacu ei arvosta silmille hyppivää pentua, Cloudy on muutaman kerran leikkinyt sen kanssa, mutta Wintu tulee keskeyttämään leikit. Winty on siis sitä mieltä, että kukaan ei vie hänen parasta kaveriaan. Ehkä se tästä, ehkä se tästä!

Daya & Sade

  Daya on kasvattajan sanoin mukaan se pentu, jota kukaan ei halua. Miksei? Se on aivan hirmuinen riesa, siinä on virtaa koko pentueen edestä. Siinä missä sen veljet simahti, tuo vielä juoksenteli menemään ja repi niitä joka suuntaan. Täällä meno ei ole muuttunut, kotiutuminen tapahtui nopeasti ja kukaan ei ole päässyt helpolla, eniten ehkä säälin noita kissoja. Töpö osaa kyllä antaa sille palautetta, mutta kisusta selvästi huomaa, että se ei arvosta uutta tulokasta. Nulli ei puolestaan osaa tehdä muuta kuin juosta alta pois. Kanitkin on sille ylivoimaisen kiva juttu, tätä kirjoittaessa täytyy vielä täsmentää, että Daya on vienyt pentukuumeen tehokkaasti mennessään!

Nukun lattialla patjalla Dayan tasolla. Tuo nukkuu söötisti vieressä, alussa se on jaloissa, mutta kun sammutan valot niin se kömpii viereen ja heittää siihen kyljelleen. Tuosta on tulossa sisäsiistikin hyvää vauhtia, edelleen tekee sisälle, mutta vähintään yhtä paljon ulos. Ollaan harjoiteltu istumista ja kontaktia, ehkä tuo pieni joskus oppii, että sillä on nimikin.

Muita kuulumisia tulee myöhemmin, tässä pikaisesti tiivistettynä se, että nyt noita on taas neljä. Ja tiesittekö, vuoden paras tunne oli ehdottomasti se, kun sai lähes 10kk tauon jälkeen annostella ruokaa rutiininomaisesti neljään kuppiin! Se oli parhautta se.