keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Jotain juhlimisen arvoista

Nimittäin vuoden ensimmäinen onnistunut kisareissu tuloksien(kin) osalta!

Koe oli tosiaaan Mänttä-Vilppulassa ja paikanpäällä kauhistuin jo ensisilmäyksellä: Koe oli nurmikentällä, eikä niinkään tasaisellla sellaisella sekä paarmat kiusasivat heti kun päästiin autosta ulos. Koirat kun ehdin käydä ilmoittamssa, niin suunnattiin äidin kanssa erilleen, ettei Cloudy alkaisi vinkumaan Windyn perään - tai toisinpäin. Viritellessä tuo jätti perusasentoja tekemättä ja täyskäännöksissä jätätti, muuten teki oikein kivasti, enkä tosin paljoa sillä viitsinyt tehdäkään.
Juha Kurtti oli hurjan mukava tuomari, rento ja heitteli vitsejä tuon tuosta, ehdottomasti veisin koiran tälle uudestaankin. Me oltiin numerolla 4 ja äiti Windyn kanssa numerolla 6, eli samassa paikkiksessa oltiin ja yksi koira meidän välissä.

Cloudyn pisteet:

Luoksepäästävyys 10
- Siinähän se tönötti, niin kuin aina.

Paikalla makaaminen 10
- Wau, Wau ja vielä kerran WAU! Paikkiksessa oli kuuden sijasta seitsemän koiraa ja jouduttiin menemään melko tiiviisti, koska kehä oli pieni. Cloudy meni kivasti maahan ja pysyikin siellä alussa moitteetta. Sitten rivin ensimmäisenä ollut sakemanni nousi, ihan nätisti tosin. Sitten rivissä viimeisenä ollut japaninpystykorva nousi ja meni tietenkin minnekäs muualle kuin Windyn takapuoleen kiinni. Sitten Cloudyn ja Windyn välissä ollut bortsu meni harjoittamaan samaa tehtävää kuin tämä japaninpystykorva. Tässä vaiheessa olin paskahalvauksen partaalla sen suhteen, että milloin tuo nousee. En ehkä olisi jännittänyt yhtä paljoa, en, ellei siellä toisten koirien nuuhkittavana olisi ollut juuri Windy.
Paikkamakuu ei tästä eteenpäin ollut enää erityisen nättiä, asennon korjaamista tuon tuosta ja Windyn perään tapittamista. Sitten kun elämän kamalimmat 2min olivat kuluneet loppuun, niin jalat olivat aivan hyytelöä. Nätisti onneksi istui sivulle heti ensimmäisestä käskystä. Tuomarin tullessa näin siellä jotain 9 ja 9½ lappuja vilahtelevan, kunnes tuomari sitten tokaisi että "Ei, jotain isompaa teille!" ja kymppihän se sieltä.

Seuraaminen kytkettynä 7
- Tiputteli kontaktia tuon tuosta ja perusasennot jätti (osittain?) tekemättä. Lisäksi jätätti myös täykkärissä, kun jäi ottamaan paarmoja kiinni.

Seuraaminen taluttimetta 8.5
- Tässä oltiin sitten jo melko vahvoilla. Ensimmäiseen perusasentoon jouduin antamaan suullisen käskyn ja lopussa teki kyllä perusasennon itse, mutta melko myöhässä. Itse seuruu oli jo huomattavasti parempaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0
- Ei, ei, ei taas. Tosin ei auttanut purra kuin hammasta, sillä koiraa oli koko hommasta turha syyttää. Sen pään yläpuolella leijui monta ötökkää, paarmoja taisivat nekin olla. Niitä se otti hampaita kalisuttamalla kiinni, eikä keskittynyt antamiini lisäkäskyihin. Luonnonvoimat kääntyivät sitten meitä vastaan, joten nolla.

Luoksetulo 10
- Tämä oli hieno! Välimatka oli melko lyhyt, joten ajattelin, että nyt se ei varmasti tule vauhdilla, mutta tulihan se ja nättiin perusasentoon vielä!

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
- Luonnonvoimat eivät enää olleet vastassa.

Estehyppy 10
- Nätisti meni ja hyppäsi. Tosin tuomarilta tuli vähän sanomista sen suhteen, että olin itse lähdössä vähän liian aikaisin koiran luokse. Suunnilleen samaan aikaan, kun tuomari antoi käskyn. Hups..

Kokonaisvaikutus 10
- En edes muista, mitä tuomari tässä sanoi. Sen verran fiiliksissä olin näistä lopun kympeistä, joten tyydyin vaan nyökyttelemään koiraa taputellessa.

Maahanmenon takia ajattelin, että tehtiin taas tiukka kakkonen, mutta eiku mitä...ALO1 168p!!!
Hieno tokoeläin! Ykkönen tuntui niin kaukaiselta ja ikuiselta jutulta näiden kakkostuloksien jälkeen, mutta nyt semmoinen on plakkarissa. Ehkä saadaan joskus ne kaksi muutakin ykköstä nyt kun huomattiin, ettei se mahdotonta ollutkaan...? Tämä oli meille molemmille ensimmäinen ykkönen, eikä tietoa ainakaan latista yhtään se, että olen saanut kouluttaa tuon koiran kokonaan itse.



Äiti meni sitten Windyn kanssa. Itse en ollut suoritusta näkemässä, pysyin poissa niiden silmistä, etten olisi häiriöksi. Pisteet meni Windyllä seuraavasti:

Luoksepäästävyys 10
- Tätä ollaan treenattu paljon sitten viime kokeen, jolloin oli 9.5, joten osasin toivoakin jo kymppiä.

Paikalla makaaminen 10
- Kymppihän se sieltä. Tosiaan Windy nousi siinä vaiheessa kun kaksi koiraa oli takapuolessa kiinni, käveli ensin hiljaa eteenpäin ja äidin käskystä meni sitten tämän luokse, joka laittoi Windyn uudelleen paikkamakuuseen ja pysyihän se siinä sitten nätisti.

Seuraaminen kytkettynä 7.5
- Kuulemma laahasi paljon perässä ja joutui antamaan lisäkäskyjä/tsemppaamista.

Seuraaminen taluttimetta 5
- Sama kuin hihnaseuruussa, mutta tuli kauempana.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
- Maahanmeno itsessään kuulemma kiva, mutta seuruu väljää.

Luoksetulo 10
- Vinskin varma liike!

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8.5
- Se seuruu...seisominen oli hyvä.

Estehyppy 9
- Ihan kiva kuulemma. Ylläri minulle, että sentään hyppäsi!

Kokonaisvaikutus 10
- En tiedä yhtään, mitä tuomari sanoi tai millä perusteella juuri kymppi.

Äiti sanoi, että kakkonen tuli ja itse (varautuneena nollaan tai kolmoseen) olin siihen aika helkkarin tyytyväinen ja sitten kun kisakirjoja jaettiin, niin paskanlatvat se mikään kakkonen ollutkaan. ALO1 168p! Piti kyllä heti varmistaa kisakirjasta, että kuulinko oikein. Windy, jonka kanssa tokouraa on kirottu niin pahasti ja laji on kolhinut meitä ties miten, tekee siitä huolimatta ykkösen. Vaikkei minun ohjaama tänään ollutkaan, niin pennusta lähtien allekirjoittaneen kouluttama. Pitääkin patistaa äitiä viemään sitä kokeeseen uudelleenkin..


Tämä oli ensimmäinen onnistunut kisapäivä tänä vuonna tuloksien osalta ja kyllä tämä onnistuminen sitten vihdoin ja viimein tuntuu jossain kaikkien monien vastoinkäymisien jälkeen. Vaikka osaankin odottaa kokeilta ja kisoilta vaikka mitä, niin en kyllä aamulla olisi osannut aavistaa, että illalla minulla olisi hyppysissäni kaksi koiraa, joilla olisi kilpailuoikeus avoimeen luokkaan. Nyt jatketaan alokasluokalla ja avoin luokka saa vielä odottaa, molempien osalta.

3 kommenttia: