sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kolme koiraa vaan

Harrastuksien kannalta tämä kevät on hankala, kiitos koulun. Jokainen päivä maanantaita lukuunottamatta on neljään, koitas siinä suunnitella yhteistreenejä sun muita. Onhan siinä se kiva kuitenkin, että yleensä porukat on kotona siihen aikaan, kun tulen kotiin. Kuluneella viikolla koko ajan odotin sen yhden olevan aina portailla nukkumassa, että se tulee aina vastaan kun kuulee portin avautuvan. Se oli varmasti yksi ominaisin asia Digissä, sellainen tilanne jota olen jäänyt jo kaipaamaan. Kyllä nuo muutkin osaa vastaan tulla totta kai, mutta ei ne nuku portailla. Eikä kukaan niistä ole Digi kuitenkaan..

Hiljaiseloa ollaan vietetty, treeneissä ollaan käyty, mutta itsenäinen treenaaminen on jäänyt hyvin vähäiseksi, mitä nyt Dacun kanssa tehty välillä jotain pientä. Ollaan vaan lenkkeilty. Usein olen vienyt koirat kiipeilemään, juostaan Harjulla olevia jyrkkiä tai loivia mäkiä ylös monta kertaa uudelleen ja uudelleen. Toiveena tässä on se, että auttaisi kehittämään lihaskuntoa edelleen, noille kaikille.

Tiistaina olin Dacun kanssa tottistreeneissä, mentiin alkeisryhmään vaihteeksi. Harvoin itselleni jää treeneistä näin onnistunut fiilis. Liikkeestä seisominen ei oikein sujunut, mutta kaiken muun tuo teki mallikkaasti. Seuruukin oli kivaa katsottavaa, tosin kättä en ole vielä häivyttänyt siitä pois. Tein myös paikkamakuuta muiden tehdessä liikkeitä ja WOW! Tai noh, ainakin Cloudyn satunnaiseen kuikuiluun verrattuna se oli upeaa, katsekontakti 24/7 eikä vilkaisuakaan muualle. Pääkin sillä pysyi pystyssä. Nostattaa taas omalle mielelle sitä kisakynnyksen korkkaamista, mutta ehkä me jätetään se suosiolla syksyyn. Kaikkiin mahdollisiin kisoihin ilmoitan nyt Cloudyn niiden SM-joukkuekisojen vuoksi.

Cloudyn kanssa treenailut meni muksasti, perusmeininkiä. Tai noh, meidän maahanmenoongelma ratkesi! Liikkeestä maahanmeno ei onnistunut ollenkaan, Cloudy vaan tarjosi sitä seisomista, mikä olikin aivan kympin suoritus, mutta väärä liike. Arto sitten kehotti minua kävelemään ennen käskyn antamista hitaammin, koska liikun kuulemma aina seuruussa niin kovaa, johtunee varmaan siitä, että kerrankin koira, joka ei jätätä. Kokeilin sitten mennä hitaampaa ja koira reagoi käskyyn HETI. Toivottavasti ongelma olisi kutakuinkin tällä ratkaistu! Ilmoitin tuon 7.5 Muuramessa olevaan iltakokeeseen, kun meille irtosi paikka. Jesh, jos nyt sitten saataisiin se kaivattu ykköstulos!
Toukokuun alussa saan myös tietää, päästäänkö 17.5 olevaan kokeeseen vai ei. Olin suht. ajoissa liikkeellä, joten toivoisin paikan irtoavan.



Koiratanssi kalvaa mieltä. Tai ei itsessään laji, vaan (toivottavasti) edessä olevat kisat. Windyn juoksut ovat melko pahasti myöhässä, huhtikuun alkupuolella ovat tavallisesti alkaneet ja kohta eletään jo toukokuuta, eikä niitä vieläkään näy. Toivon niin, etteivät tulisi kisojen päälle. Ei olisi ensimmäinen kerta ja oikeasti tekisi mieli senkin kanssa uudestaan kisaamaan. Kesäkuussa olisi kisat Oulussa ja Tiina tuossa puhuikin, ettei sinne ole paljolti porukkaa menossa, että todennäköisesti irtoaisi paikka, vaikka ilmoittaisin myöhemminkin. Kyllä tuo Tampere kuitenkin nappaisi enemmän kuin Oulu, jo ajomatkankin vuoksi.

Eilen illalla äiti heitti meidät Killerille, käytiin maastossa lenkkeilemässä ja Dacusta sain näpsittyä varsin onnistuneita kuvia, joita laittelen myöhemmin. Poikettiin myös hallilla treenaamassa, kun sattui olemaan vapaana. Windyn ja Dacun kanssa tokoa, Cloudylle aksaa. Windyn annoin tosin tehdä yhden putken ja oli kyllä koira revetä liitoksistaan, jätin homman suosiolla siihen. Cloudyn kanssa tehtiin erityisesti kuuden kepin sarjaa, joka sujuikin muksasti, vaikka toivoisin sen edelleen hakevan niille kepeille itsekin paremmin.
Tänään treeneissä tuo oli taas hitaalla vaihteella eikä oikein ollut draivi päällä. Pitänee lohduttautua ajatuksella, että tuo on tokossa ja vetojutuissa lyömätön ja että aksa on vaan sivulajina siinä. Ei sitä kaikkea voi osata.


Ai niin, käytiinhän me tänään Cloudyn kanssa mätsärissäkin. Isoja koiria oli 31. Cloudyn kanssa oltiin vasta numerolla 26, joten oli hyvää aikaa valokuvailla ennen kehää. Tuo liikkui ja esiintyi hienosti, saatiin punainen nauha kuulemma yhteistyön ja iloisuuden vuoksi. Punaisten kehässä olikin sitten jo 16 koiraa ja tuo malttoi kyllä keskittyä hyvin, mutta liikkui huonosti. Kaiken lisäksi tuomari juoksutti aivan kunnolla, meinasin jo heittää hanskat tiskiin siinä vaiheessa, kun oltiin juostu seitsemän kertaa (kaksi yhdistettyä) kehää ympäri, aurinko porottaa ja pohjana asfaltti. Fine. Seisotti kanssa paljon, en ole ollut ikinä kehässä noin kauaa vaikka tässä on useat näyttelyt ja sitäkin enemmän mätsäreitä takana. Hienosti kuitenkin PUN4, tuli vähän puun takaa sen suhteen, etten enää oikein viitsinyt loppuvaiheilla keskittyä sen esittämiseen, huonoa (kyllästyttävää) treeniä oli tehty jo aivan tarpeeksi. Saatiin ruusuke, pytty ja ties mitä muutakin. Oltiin muuten tasan vuosi sitten samalla paikalla tismalleen samaan aikaan mätsärissä sijoittuen myös PUN4. Hieno yhteensattuma.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti