maanantai 28. tammikuuta 2013

Alamäkeen

Kirjaimellisesti näin Dacun kohdalla.

Viime viikolla fiilikset oli vielä päinvastoin. Käytiin Rahulan Rehussa ostamassa Daculle tossut ja uskokaa tai älkää, yhdet tossut nostivat omaa mielialaani paljon. Tossujen avulla Dacu ei enää nostellut tassujaan jatkuvasti tai pysähtynyt jyrsimään niihin kertyneitä lumipaakkuja. Sen sijan se veti rallia pitkin jäätä samaan tapaan kuin pentuna. Sellaista en ollut nähnyt aikoihin. Samalla iski kipinä, että nyt se liikkuu ja siten myös laihtuu. Jännitti kyllä tavattomasti hieronnan yhteydessä oleva punnitus.

Niin, tosiaan tänään oli hieronta ja kuten arvelinkin, lukkoja löytyi. Oikeanpuoleisessa lapaluussa oli varmasti pahin lukko, selkä, eritoten alaselkä ja takareidet olivat myös lukossa. Dacu käyttäytyi hieronnan ajan hienosti, olin varautunut, että sitä saisi pitää kunnolla kiinni ettei nouse. Vielä mitä. Ei kiinnittänyt mitään huomiota klinikalla ramppaaviin ihmisiin tai räksyttäviin koiriin, hieronnan vaikutuksesta yritti ajoittain nousta tai päätä nostella, mutta muuten meni hyvin. Varasin heti seuraavana ajan kahden viikon päähän ja samaan aikaan samassa paikassa olisi hieronta 11.2. Toivottavasti silloin jumit alkaa jo aueta paremmin. Saatiin kotiohjeitakin, vaikka tietysti olen sitä venytellyt ja tulen tekemään jatkossakin.


Punnitus sitten...se masenti. En ollut uskoa, kun puntari näytti 32.2. Valtava pettymys valtasi kyllä mielen heti. Oma puntari oli näyttänyt täyttä shaibaa, enkä näin ollen tiedä, paljon se on alunperin laihtunut ja onko se laihtunut ollenkaan. Ei tuo 32kg risoineen tunnu millään tapaa palkitsevalta. Mitä varten ollaan kulutettu illat tekemällä pitkiä lenkkejä, punnittu ruokaa sekä treeninameja? Punnituksen jälkeen ei kyllä ollut tavalliseen tapaan mikään "prkl, mehän jatketaan kunnes koira on ainakin 23kg!" Sen pettymyksen jälkeen, kun oltiin koko syksy rämmitty ties missä teki mieli vaan antaa koko laihdutuksen olla, kun porukatkin oli sitä koko ajan vastustaneet ja kehottivat lopettamaan edelleen. Mutta en vaan yksinkertaisesti pysty. Tosi kiva olisikin muutaman vuoden päästä muistella lämmöllä, että taisipa koira kuolla ennen aikojaan liikalihavuuteen laiskuuteni ansiosta. Ehei, me kyllä jatketaan vaikka väkisin!
Dacun fyysisessä kunnossa on kyllä tapahtunut parannusta jos verrataan esim. viime kesään. Toivottavasti vaan painokin lähtisi laskuun.

Tosin nyt keskitytään ensin saamaan Dacu kuntoon. Että kaikki lukot ja jumit ynnä muut saadaan pois ja sen jälkeen alkaa laihdutus, johon tulee myös kunnolla mukaan fyysistä rasitusta. En halua pilata sitä heti. Otetaan vaikka seuraavat pari kuukautta rauhallisemmin, jos on tarvis. Ravilenkkejä tietysti tehdään, mutta hierojan mukaan jätettäisiin mieluusti vähemmälle ne lumihangessa pyörimiset ja muiden koirien kanssa riekkumiset. Se on harmi toisaalta, että juuri esimerkiksi lumihangessa pomppiminen on erinomaista lihaskuntotreeniä.

Dacun kanssa kamppailu siis jatkuu...tietenkin asiaa lohduttaisi se, jos tietäisi että se on esim. alkujaan painanut 36kg (mikä on täysin mahdollista..) ja nyt ollaan jo 32kg tienoilla. Silloinhan se olisi ihan hyvä, mutta kun ei vaan tiedä, niin ei osaa olla tyytyväinen, vaan pikemminkin pettynyt, kun olen odottanut jotain paljon parempaa, että ikuinen painon kanssa kamppailu olisi vihdoin ohitse. Eipä vaan ole, ei vielä.


Oltiinpa muuten Cloudyn ja Dacun kanssa aivan mahtavalla vetolenkillä eilen illalla! Molemmat veti hienosti ja keskittyivätkin suhteellisen hyvin itse asiaan. Tosin rusakon tullessa eteen Cloudya ei pidätellyt mikään ja olin itse ensin "jejee, mennään nyt sen perässä vauhdilla!" Mutta vauhti äityi liian kovaksi eikä potkuri enää tahtonut pysyä hallinnassa, piti sitten heittää potkuri ojaan, kun itse oli täysi työ saada koirat, tai oikeammin Cloudy pysähtymään. Dacuahan ei jänöt kummemmin kiinnosta. Harmi, että pitää Dacu jättää vetohommista todennäköisesti pidemmällekin tauolle em. juttujen vuoksi, mutta Cloudyn kanssa jatketaan silti. Sehän kuitenkin vetämisessäkin hoitaa suurimman työn, enkä kuitenkaan aio koko painoani sillä vedättää, vaan potkin potkuria itsekin.

Olin muuten lauantaina karonkassa (Jyväskylän KV:n talkoolaisille järjestetty ilta) ja mukavaa oli. Tuttuja löytyi ja ruoka oli hyvää. Pidin siellä näyttelyyn liittyen tietokilpailun, josta ilokseni pidettiin paljon. Palkintona toimi mutsin lahjoittama viinipullo, joka tyhjennettiin heti bussissa. En siis minä, vaan muut, vaikka mullekin kyllä tarjottiin, mutta alaikäinen kun olen... :D

Niin ja mutsin työjutut meni vähän kiikunkaakun, joten ei päässytkään viemään Digiä hammaskivenpoistoon, joten se siirtyy ensi kuulle. Silloin käydäänkin klinikalla koko lauman voimin, kun laitetaan kaikilta koirilta sekä myös kissoilta rokotukset ajan tasalle ja ensi kuussa olisi tarkoitus myös vihdoin kuvauttaa Windy ja Cloudy. Molemmilta ainakin lonkat, kyynärät ja polvet, Cloudylta myös silmät, ehkä Windyltäkin. Kivaa saada omia elukoita sinne juuri silloin, kun on samanaikaisesti ko. klinikalla TET-harjoittelussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti