maanantai 28. tammikuuta 2013

Alamäkeen

Kirjaimellisesti näin Dacun kohdalla.

Viime viikolla fiilikset oli vielä päinvastoin. Käytiin Rahulan Rehussa ostamassa Daculle tossut ja uskokaa tai älkää, yhdet tossut nostivat omaa mielialaani paljon. Tossujen avulla Dacu ei enää nostellut tassujaan jatkuvasti tai pysähtynyt jyrsimään niihin kertyneitä lumipaakkuja. Sen sijan se veti rallia pitkin jäätä samaan tapaan kuin pentuna. Sellaista en ollut nähnyt aikoihin. Samalla iski kipinä, että nyt se liikkuu ja siten myös laihtuu. Jännitti kyllä tavattomasti hieronnan yhteydessä oleva punnitus.

Niin, tosiaan tänään oli hieronta ja kuten arvelinkin, lukkoja löytyi. Oikeanpuoleisessa lapaluussa oli varmasti pahin lukko, selkä, eritoten alaselkä ja takareidet olivat myös lukossa. Dacu käyttäytyi hieronnan ajan hienosti, olin varautunut, että sitä saisi pitää kunnolla kiinni ettei nouse. Vielä mitä. Ei kiinnittänyt mitään huomiota klinikalla ramppaaviin ihmisiin tai räksyttäviin koiriin, hieronnan vaikutuksesta yritti ajoittain nousta tai päätä nostella, mutta muuten meni hyvin. Varasin heti seuraavana ajan kahden viikon päähän ja samaan aikaan samassa paikassa olisi hieronta 11.2. Toivottavasti silloin jumit alkaa jo aueta paremmin. Saatiin kotiohjeitakin, vaikka tietysti olen sitä venytellyt ja tulen tekemään jatkossakin.


Punnitus sitten...se masenti. En ollut uskoa, kun puntari näytti 32.2. Valtava pettymys valtasi kyllä mielen heti. Oma puntari oli näyttänyt täyttä shaibaa, enkä näin ollen tiedä, paljon se on alunperin laihtunut ja onko se laihtunut ollenkaan. Ei tuo 32kg risoineen tunnu millään tapaa palkitsevalta. Mitä varten ollaan kulutettu illat tekemällä pitkiä lenkkejä, punnittu ruokaa sekä treeninameja? Punnituksen jälkeen ei kyllä ollut tavalliseen tapaan mikään "prkl, mehän jatketaan kunnes koira on ainakin 23kg!" Sen pettymyksen jälkeen, kun oltiin koko syksy rämmitty ties missä teki mieli vaan antaa koko laihdutuksen olla, kun porukatkin oli sitä koko ajan vastustaneet ja kehottivat lopettamaan edelleen. Mutta en vaan yksinkertaisesti pysty. Tosi kiva olisikin muutaman vuoden päästä muistella lämmöllä, että taisipa koira kuolla ennen aikojaan liikalihavuuteen laiskuuteni ansiosta. Ehei, me kyllä jatketaan vaikka väkisin!
Dacun fyysisessä kunnossa on kyllä tapahtunut parannusta jos verrataan esim. viime kesään. Toivottavasti vaan painokin lähtisi laskuun.

Tosin nyt keskitytään ensin saamaan Dacu kuntoon. Että kaikki lukot ja jumit ynnä muut saadaan pois ja sen jälkeen alkaa laihdutus, johon tulee myös kunnolla mukaan fyysistä rasitusta. En halua pilata sitä heti. Otetaan vaikka seuraavat pari kuukautta rauhallisemmin, jos on tarvis. Ravilenkkejä tietysti tehdään, mutta hierojan mukaan jätettäisiin mieluusti vähemmälle ne lumihangessa pyörimiset ja muiden koirien kanssa riekkumiset. Se on harmi toisaalta, että juuri esimerkiksi lumihangessa pomppiminen on erinomaista lihaskuntotreeniä.

Dacun kanssa kamppailu siis jatkuu...tietenkin asiaa lohduttaisi se, jos tietäisi että se on esim. alkujaan painanut 36kg (mikä on täysin mahdollista..) ja nyt ollaan jo 32kg tienoilla. Silloinhan se olisi ihan hyvä, mutta kun ei vaan tiedä, niin ei osaa olla tyytyväinen, vaan pikemminkin pettynyt, kun olen odottanut jotain paljon parempaa, että ikuinen painon kanssa kamppailu olisi vihdoin ohitse. Eipä vaan ole, ei vielä.


Oltiinpa muuten Cloudyn ja Dacun kanssa aivan mahtavalla vetolenkillä eilen illalla! Molemmat veti hienosti ja keskittyivätkin suhteellisen hyvin itse asiaan. Tosin rusakon tullessa eteen Cloudya ei pidätellyt mikään ja olin itse ensin "jejee, mennään nyt sen perässä vauhdilla!" Mutta vauhti äityi liian kovaksi eikä potkuri enää tahtonut pysyä hallinnassa, piti sitten heittää potkuri ojaan, kun itse oli täysi työ saada koirat, tai oikeammin Cloudy pysähtymään. Dacuahan ei jänöt kummemmin kiinnosta. Harmi, että pitää Dacu jättää vetohommista todennäköisesti pidemmällekin tauolle em. juttujen vuoksi, mutta Cloudyn kanssa jatketaan silti. Sehän kuitenkin vetämisessäkin hoitaa suurimman työn, enkä kuitenkaan aio koko painoani sillä vedättää, vaan potkin potkuria itsekin.

Olin muuten lauantaina karonkassa (Jyväskylän KV:n talkoolaisille järjestetty ilta) ja mukavaa oli. Tuttuja löytyi ja ruoka oli hyvää. Pidin siellä näyttelyyn liittyen tietokilpailun, josta ilokseni pidettiin paljon. Palkintona toimi mutsin lahjoittama viinipullo, joka tyhjennettiin heti bussissa. En siis minä, vaan muut, vaikka mullekin kyllä tarjottiin, mutta alaikäinen kun olen... :D

Niin ja mutsin työjutut meni vähän kiikunkaakun, joten ei päässytkään viemään Digiä hammaskivenpoistoon, joten se siirtyy ensi kuulle. Silloin käydäänkin klinikalla koko lauman voimin, kun laitetaan kaikilta koirilta sekä myös kissoilta rokotukset ajan tasalle ja ensi kuussa olisi tarkoitus myös vihdoin kuvauttaa Windy ja Cloudy. Molemmilta ainakin lonkat, kyynärät ja polvet, Cloudylta myös silmät, ehkä Windyltäkin. Kivaa saada omia elukoita sinne juuri silloin, kun on samanaikaisesti ko. klinikalla TET-harjoittelussa.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Koiratanssipohdintaa

Harvinaista, että seuraavaa postinkia tulee näin pian seuraavan perään, mutta pakkohan tämänpäiväiset ajatukset on kirjoittaa muistiin, vielä kun ne muistissa on! Toisaalta, tokkopa ne tulee ihan heti unohtumaankaan.

OMA LIIKE
Se jos mikä kusee meidän nykyisessä koreografiassa. Koira tanssii, mutta itse teen mitään hyvin vähän. Alkuunhan mulla oli vaikka mitä ideoita, koiran peruuttaessa peruuttaisin myös itse, pujotellessa nostelisin jalkoja kunnolla ja sitä rataa. Ideoita oli, muttei aikaa niiden toteuttamiseen, koska messarin kisat lähestyi. Ei siinä vaiheessa tullut kiinnitettyä noihin "pikkusekkoihin" sen paremmin huomiota. Nyt kuitenkin olisi varmaan aika, kun ei ole kisoja meidän kohdalle heti tulossa, eli olisi aikaa treenata loputkin pikkujutut kuntoon.

Mutta mihin sitä omaa liikettä pitäisi lähteä liittämään? Ei alkuun, ei missään nimessä. Kun Windy on paikoillaan kuolleena, niin se oli Messarissakin lottovoitto, ettei se noussut. Voin vaan kuvitella, että se nousee varmasti, jos alan harrastamaan jotain samanaikaisesti. Tosin siihen kohtaan, kun se kiertää minua, ajattelin liittää jotain käsimerkkiä tms. juttua koska se ennakoi niin paljon ja alkaa hidastelemaan. Senhän oli alunperin tarkoitus kiertää minut moneen kertaan ja alkuunhan se sen tekikin, mutta sitten alkoi tuo ennakointi ja tässä ollaan.

Kun Windy tanssii ennen sukkien vetoa, niin siihenkään on vaikea mitään lähteä kehittelemään. Käsimerkki siinä tietenkin on käytössä + oma käveleminen, muttei sen enempää. Sukkien vetoon en lähde kehittelemään mitään kummempia jo pelkästään siksi, että pysyn tasapainossa itse. Siitä riemu vasta repeäisikin, jos lässähtäisin koiran päälle. Kun Windy lähtee peruuttamaan, niin samalla kävelen sitä kohti + annan apuja. Kivahan olisi tuohon liittää se, että peruutan itse. Tietty sitä voisi korvata myös niin, että kun koira kierii niin itse liikun jotenkin enemmän. Mutta olisinko silloin itse myöhässä tai käsittäisikö koira omat ylimääräiset liikkeet uutena kierimiskäskynä? Tämä arveluttaa.

Selkäännousu on simppeli. Sen jälkeen on niin tiukka aikataulu vadille, että tuskin uskallan alkaa säätämään. Windyn ollessa vadilla harjoiteltiin alunperinkin jo sitä, että itse peruutan ja annan samalla käsimerkkikäskyä, mutta messarissa se lähti heti kun aloin peruuttamaan itse. Huonoa tuuria, mutta viitsiikö käyttää enää? Tietty sillä saisi esitykseen jotain eloa omaa kehäkäyttöä varten, koska näyttää tyhmältä, että koira vaan kiertää vatia ja itse seison paikoillani antamassa käskyä. Jotain on pakko lisätä vähintäänkin tähän. Sen jälkeen vielä pujotteluun olisi kivaisaa lisätä vaikka jalkojen nostelua. Heli jo keksikin meidän kasiin liikettä ja sitä ehdittiinkin jo kokeilla, eikä tullut edes kiire! Se me otetaan tai sitten vaan opettelen lantioliikettä sitä liikettä värittämään.

Tässähän tietenkin suurin ongelma on se, että korografiassa on älyn monta kohtaa, jossa meidän pitää olla oikeassa ajoituksessa. Näitä ovat mm. sukkien vetäminen, kierimiset, käsien läpi hyppääminen...justiinsa näiden takia pelottaa se jälkeenjääminen. Sitten kun ollaan jäljessä itselleni iskee paniikkitila (mm. Messarissa olin melkein kuseet housussa kun sössitiin) ja mietin vaan meidän myöhästymisiä. Tämä tuli erityisesti huomattua tänään meidän jälkimmäisellä koreografialla, kun tehtiin myöhässä vähän kaikki, vaikka varmasti osan voi laittaa liukkaan lattian piikkiin. Justiinsa tässä tulee se, että pitäisi pysyä musiikin tahdissa niin sataprosenttisesti ja samaan aikaan saada koira tekemään ja nyt pitäisi vielä jotain omaa liikettä säätää mukaan?

Nyt tosin vasta tajuan sen, miksi ihmiset treenaa koreografioita ilman koiraa. Nimim. näin ei ikinä tehnyt.

HAUKKUMIENEN
Windyhän ei jatkuvaa haukkua tee, vieraassa paikassa haukkuu vielä vähän verrattuna siihen mitä esim. kotipihassa. Kuitenkin haukkua on sekin mikä sieltä tulee kierimisen, pujottelun, pyörimisen yms. kivempien liikkeiden aikana. Kysymys kuuluukin, voiko sitä karsia? Tietenkin ihmiset ajattelee että tottakai, jaksamisesta se on kiinni. Mua kuitenkin rehellisesti sanottuna arveluttaa. Ne jotka Windyä yhtään paremmin tunee tietää, että se on nössö ja herkkä. Tokossa sen mieltä vieläkin kaivertaa yli 2 vuotta sitten tapahtunut tapaturma, jolloin astuin sen varpaalle. Koko harrastus on sille nykyään pakkopullaa myös siksi, että olen joskus satunnaisesti komentanut sitä jostakin, vaikken edes pahasti. Juurikin jostain toisen koiran luokse menemisestä, räkyttämisestä tms. mitä se ei saisi tehdä muutenkaan. Komennuksena on toiminut hieman napakka "Ei", mutta on taitanut olla tuolle sekin jo liikaa.

Agility on meille ihanteellinen laji siinä mielessä, että silloin Windy muuttuu koiraksi, jonka kanssa mäkin osaan tehdä hommia. Sille saa karjua ja huutaa käskyjä ja se vaan menee eikä säiky mitään. Koiratanssissa taasen en uskalla luottaa yhtä paljon, koska pelkään, että siinä voi käydä samalla tavalla kuin tokossa. Jos jonkun kivan jutun kiellän, niin laji ei enää nappaa. Enkä tarkoita sitä, että Windy kieltäytyy tekemästä. Tokoakin voidaan vielä tahkoa, mutta ei sen silmissä ole samanlaista kiiltoa ja tekemisissä samanlaista intoa kuin koiratanssissa. Jos puuttuisin haukkumiseen, niin pilaisinko innon sitä lajia kohtaan? Kun juuri tätä riskiä pohdin enkä tiedä, uskallanko sitä riskiä ottaa. Kuitenkin musta on tärkeintä, että laji on sille kivaa ja se haukku todistaa sen. Tokossa se ei ole haukkunut ikinä vauhdikkaampienkaan liikkeiden kohdalla.

Mutsi, joka Windyn tuntee hyvin ja osaa sitä ennakoida muakin paremmin sanoi, ettei mun siihen pitäisi puuttua. Mutta jotenkin tekee silti mieli yrittää. Tehdä sen kanssa liikkeitä ja palkata kun se ei hauku? Tietty voisin myös tehdä sitä, että vien sen kainalossa pois jos se haukkuu, mutta veikkaan, ettei toimi ilman jotain jälkiseurauksia, tässä tapauksessa veikkaan sen olevan mielistelevä, "älä lyö" - ilmeen kera oleva koira. Vaikken Windyä ole edes lyönyt, niin usein se tuntuu olevan siihen valmistautunut ja se tuntuu aina pyytelevän anteeksi omaa olemassaoloaan. Tästä syystä voikin sanoa, että Windy on noista koirista kaikista vaikein. Varmasti Windy toimisi jonkun sellaisen kanssa paremmin, joka osaa noin herkkäpierua käsitellä.

REKSIVIITTA
En ole tätä tullutkaan ajatelleeksi, mutta onko meidän reksiviitta puutteellinen? Toisaalta tykkään itse mahd. yksinkertaisesta (ja onhan meillä ne sukat!) vaikka vatia voisikin jollain tapaa koritella tai päällystää, ettei olisi niin liukas. Omaan vaatetukseen en kisoihin mennessä ehtinyt panostaa ja siellä olikin käytössä epämääräiset leggissit ja mutsin nahkatakki ja naapurin mummelin kutomat villasukat. Jejee, niillä päästiin jo yllättävän pitkälle! Pitää tosin vielä miettiä, että jos noin pieni koira hukkuu isomman reksiviitan sekaan? Se on pelkona se, josta syystä pyrinkin pitämään reksiviitan mahd. vähäisenä.

Windyn perusperjantai (2vko takainen kuva treenien jälkeen)
Muita ongelmia meillä ei ehkä tällä erää ole, mutta tuossakin ehkä miettimisen aihetta näin vähäksi aikaa?

torstai 17. tammikuuta 2013

Elämää...

...ei sen enempää. Kirjaimellisesti näin.

Viime viikonloppu ja alkuviikko on mennyt omalta osaltani sairastellen, joten koiratkin ovat jääneet vähemmälle. Porukoiden hoidettavana liikunta meinasi yhtä 1h-1.5h remmilenkkiä/päivä + pihalla pissatukset, joten paljoa eivät ole liikkuneet. Viimeisin vapaanaololenkki tehtiin viime perjantaina, mikä tuntuu ikuisuudelta siihen nähden, että pyrin tekemään noiden kanssa vapaanaololenkin joka päivä.

Viime lauantaina kuitenkin käytiin mutsin kanssa hakemassa Kennelrehun autolta lihoja, pakastimeen tarttui 10kg sikanautaa, 5kg lohta, 5kg kalkkunaa, 5kg broileria ja 10kg kalkkunan kaularankoja. Poroakin oltaisiin tilattu, muttei ollut. Naudan mahaa ja broilerin siipiä sekä lohiöljyä löytyy jo ennestään. Katsoo nyt, että lähteekö laihduttajien kilot karisemaan yhtään paremmin kalkkunan ja broilerin avulla, kun niiden pitäisi olla vähän kevyempiä lihoja. Lohta annan tästedes noille vähemmän. Nyt vaan pitää tehdä tiukempaa linjaa sen suhteen, että vaan minä ruokin koiria, kun siitä ei tule yhtään mitään, että mutsi antaa niille tuollaisia jättiannoksia ja kaikenmaailman perunalaatikkoja, puuroja yms. joista ne ei hyödy mitenkään.



Windyn kanssa tosiaan oltiin viikko sitten treenaamassa koiratanssia Valorinteellä. Meidän lisäksi paikanpäällä oli kaksi muutakin treenaajaa. Lähinnä koreografioita treenailtiin ja meidän piti Windyn kanssa aloittaa. Ensimmäinen koreografia meni penkin alle, se ei taaskaan elänyt yhtään enkä saanut sitä liikkumaan tahtomallani tavalla + itse unohdin yhden osan loppupuolelta. Eipä siinä mitään, uusi yritys oli tulossa. Siinä välissä otettiin kaikkia pikkujuttuja ja yritin vaan saada sille sitä treeniä aikaan, että treenata pystyy, vaikka iso ja pelottava dobermanni onkin vieressä. Windyllä on tapana aristella isoja koiria tai pieniäkin, jos ne on sen makuun liian rämäpäisiä, vaikkei ne edes kiinnittäisi siihen mitään huomiota.
Seuraava koreografia meni jo paremmin, vaikka siinäkin vähän typoja tuli, joista osaa käy kyllä liukasta lattiaa syyttäminen. Huomenna olisi jälleen treenit tiedossa, ensin vaan pitää ostaa uusi vati, nykyinen on mennyt rikki. Mun kohdalla vatien särkeminen tai hukkaaminen on kyllä taitolaji. Syyskuusta alkaen olen tähän päivään asti hukannut kaksi vatia ja rikkonut yhden, eikun neljättä ostamaan.

Itse olin tosiaan sunnuntaina mainitsemallani hierontaluennolla Cloudy mukana. Teoriajuttuja käytiin läpi paljon, tosin jotkut asiat tuntui menevän ohi korvien, kun kirjoitin asiat ylös muistiin. Teen tästäkin luennosta Reviiriin artikkelin, joten muutama kuvakin tuli näpsittyä. Hieromisen sijasta luento tuntui painottuvan enempi venyttelyyn, mutta mikäs siinä. Mielelläni noita itse venyttelen ja vien sitten noin muuten hierojalle.
Windyn hieronta sujui muuten kivasti, vaikken itse yrjötautisena paikalle päässytkään. Oli kuulemma vain hieman jumia takaosassa ja niskassa, muttei pahasti ollenkaan. Jees, hienoa! Daculle varattiin samalla oma hieronta sekä Digille hammaskivenpoisto. Sain muuten samaiselta klinikalta (Eläinklinikka Tähti) TET-paikan viikolle 18.-22.2.

Cloudyn kanssa ensimmäiset SM-tokotreenit on Killerin kilpatallin maneesissa 3.2 ja 10.2. Ainakin kaksi joukkueen jäsentä tunnen jo ennalta, toivottavasti muutkin ovat mukavaa porukkaa, tullaan kuitenkin treenaamaan yhdessä monet kerrat.

Ei koirat oman sairastumisen vuoksi aivan toimettomiksi ole jääneet, temppuja ollaan kolmen nuorimmaisen kanssa treenailtu. Cloudy on oppinut kumartamisen salat ja opetin sitä myös antamaan tassua, niin, että se läimäisee tassun jalankärjelleni. Windyn ja Dacun kanssa lähinnä kertailtu jo opittuja juttuja, mutta kaikille opetin kielen näyttämisen. Mitä nyt Cloudy vielä vähän opettelee, mutta Daculta ja Windyltä luonnistuu jo!


Mulla on muuten aivan mahtava idea uuteen koiratanssikoreografiaan, oikeastaan musiikki-idea johon olen keksinyt jo suurinpiirtein liikkeetkin, mutta täytyy katsoa, toteutanko sen. Ja jos toteutan, niin sopisiko moinen paremmin Windylle vai Daculle. Jää nähtäväksi.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Koiranomistajan vuoristorataa

Tiedä tässä enää mitä pitäisi ajatella, mihin pitäisi panostaa tai mitä pitäisi tehdä - vai pitäisikö olla tekemättä yhtään mitään.

Windyn paukkuarkuus ei ole hellittänyt pätkän vertaa ja yhtenä iltana tehtiin viimeinen noteeraus sen suhteen. Oltiin Harjulla (Jykylän alueella tietävät mitä paikkaa tarkoitan) lenkkeilemässä ja koirat oli tavaomaiseen tapaan vapaana. Yhtäkkiä Windy pätkän vertaa varoittamatta lähti takaisin tulosuuntaan. Mitkään pillinvihellykset, karjaisut tai paikkiskäskyt eivät sitä pysäyttäneet, turhaa oli edes yrittää, näki siitä selvästi, että paniikissa oli. Siitä vaan samantien koiran perään ja Cloudyn ja Dacun kanssa. Juostiin noin kilometrin matka kotiovelle asti koiran perässä.
Onnea oli onneksi matkassa. Luojan kiitos ei ollut liikennettä, tuo eläin juoksi aivan autotielläkin eikä noin pientä koiraa autoilijat huomaa, vaikka sillä olikin päällä heijastinliivit & heijastinvaljaat + vilkkuvalo. Toinen onni oli, ettei Digi ollut mukana. Vanhuksen kanssa täysiä juokseminen ei olisi onnistunut millään, joten en tiedä edes mitä olisin tehnyt, jos Digi olisi ollut mukana. Sitonut puuhun siksi ajaksi, että saan Windyn kiinni? Antaa vaan kävellä perässä? Pakottaa juoksemaan? Whatever, en tahdo edes miettiä moista.

Nyt ollaan viime päivinä lenkkeilty lähinnä jäällä, koirat tykkää juoksennella vapaana ja siellä on muutenkin helppoa antaa niiden mennä vapaammin, kun metsässä saa aina varoa, että kulman takaa hyökkää joku mamman mussukka moikkaamaan yms. mutta jäällä näkee kaiken. Windy on tosin ollut liinassa koko ajan. Kävi jo mielessä sellainen, että sitoisi Windyn liinan Dacuun, kun Daculla se luoksari on aika tavalla satavarma, vaikkei koirista koskaan tiedäkään. Toistaiseksi olen idean haudannut, kun saattaisi käytännössä aiheuttaa...harmeja ehkä?

Artolta vielä ajattelin neuvoa kysyä Windyn tilanteeseen. Arto on siis tosiaan tokokouluttajani ja toistaiseksi ainoa ihminen, jonka ohjeilla ollaan tokossa edistytty Windynkin kanssa. Tokon SM-joukkuekisaa varten ohjatut treenit (jotka tosiaan ovat Arton pitämiä) alkavat ensi kuussa, joten silloin saan ehkä kultaisia neuvoja. Kentällä en todellakaan uskalla sitä vapaana pitää, junarata vieressä...

Digillä alkaa vanhuus tehdä tuloaan, kuulo on muorilla heikentynyt ja selkeästi lenkeillä kiipeily ja liukkaiden portaiden käveleminen tuottavat jo hankaluuksia. Sääli nähdä koira noin vanhenevan silmissä, vaikka tuleehan sille muutaman kuukauden päästä ikää jo 13v mittariin. Toivottavasti kuulo pysyy kutakuinkin ruodussa, ettei tarvitse sitäkin kohta alkaa liinassa pitämään. Digin edesmennyt emä Daja (joka oli äitini koira) kuuroutui kokonaan samassa iässä, mutta mutsi oli sille jo ehtinyt suuren osan käskyistä opettaa pelkällä käsimerkillä. Pitäneekin kysästä, että miten se sitä oikein vapaana uskalti pitää, jos kuuloa ei enää ollut edes tallella. Näkö on sentään pysynyt kiitettävästi tallella, onneksi.

Itselläni on muuten ensi sunnuntaina (13.pvä) hierontaluento, jonne mutsi sai varattua mulle koirapaikan jo etukäteen. Ensin ajattelin mennä Windyn kanssa, mutta taidankin ottaa Cloudyn, kerran Windyllä on heti seuraavana päivänä jo ammattilaisen taitama hierontakerta.


torstai 3. tammikuuta 2013

Hyvä vuoden alku...?

No ei todellakaan.

Mikään ei ole ottanut sujuakseen, ei sitten mitkään treenailut, uuden asian opettelut tai mitä vaan. Yleensä koirat ei tällä tavalla ärsytä kuin päivän kerrallaan, mutta nyt on mennyt jo useampi päivä niin, että tekisi vaan mieli nakata nuo ensimmäisen vastaantulijan mukaan tai tehdä niistä vaikka rukkaset...

Lenkillä olen pyrkinyt pitämään koiria yhä useammin ja useammin vapaana, nyt kuitenkin ihmeen perseilyä menossa luoksetulon ja vähän kaiken suhteen. Tai noh, itsessään luoksari sujuu hyvin, kyllä ne luokse tulee, mutta sivulletulo tai muuten siihen lähelle istuminen vaikuttaa olevan noille ylivoimaista. Täällä kun ihmisiä kuitenkin kulkee, niin tahdon pitää siitä tavasta kiinni, että otan koirat vierelle istumaan aina kun joku tulee vastaan. Ihan siltä varalta, että vastaantulevalla on koirapelkoa tms. niin ei ainakaan omat koirat juokse jalkoihin lisää harmia tuomaan.
Niin, se lähelle tuleminen on noille nykyään vaikeaa, etenkin ajoissa. Haluan, että ne tulee HETI kun käsketään, eikä niin, että ei kuunnella ja haistellaan vaan ohimenevää ihmistä ja sitten kun tämä on mennyt ohi niin ollaan vasta kuulolla. Tämä on lähinnä ollut ongelmana Dacun ja Cloudyn kanssa, tosin Daculla vahvempana. Raastavaa. Sekä tuo käytös ja tieto siitä, että tämä on tullut vastikään, ennen ei meillä moista ongelmaa ollut.

Kaikki muu kiinnostaa paitsi minä ja mun luoksetuloharkat.


Toisaalta tuo varmaan vaatisi sitä, että käyttäisin noita enemmän lenkillä yksin tai pari koiraa kerrallaan, jolloin olisi itsellä enemmän aikaa paneutua siihen, että koira tekee varmasti täysillä sen mitä pyydän. Nyt se menee vähän niin, että jokainen koira on jotenkin, yksi on sivulla vinossa, toinen nyhjää melkein keskellä polkua, kolmas on lumihangessa ja neljäs vain toljottaa johonkin. Muutamaan otteeseen olen Dacua ottanut kiinni korvasta tai pannasta, silloin on sentään ne korvatkin yllättäen löytyneet. Ei vaan ehdi paneutua jokaiseen koiraan kunnolla, ennen kuin vastaantulija on jo kohdalla, jolloin tärkein asia on se, että ne pysyy, oli se asento mikä hyvänsä.

Digilläkin tuntui naksahtavan päässä. Lenkillä se alkoi rähjäämään vieraalle koiralle, mitä se ei ole koskaan näiden neljän vuoden aikana tehnyt, jona aikana olen sitä yksin lenkittänyt. Ei ikinä. Se on aina ennen koiraa ohittaessa ohittanut nätisti tai vapaana ollessa istunut vieressä. Nyt lähti, kun nykäisi löysällä olleen pannan irti. Ei onneksi tehnyt vieraalle koiralle mitään, mutta siinä jos missä tilanteessa itselläni se vitutuskäyrä nousi äärirajoilleen. Dacukin oli vieraan koiran perään lähdössä Digin kanssa, mutta siinä vaiheessa lensi perkelttä niin radikaalisti ettei se uskaltanut enää yrittää mitään. Digi puolestaan sai multa palautetta, olihan se heti alistumassa kun heitti selälleen "älä lyö!" - ilme kasvoilla, enkä nyt tietenkään mennyt lyömään (en voi sanoa, etteikö olisi mieli tehnyt...) sai kyllä kunnon torut ja oli muuten pikkasen tottelevainen koira loppulenkin ajan. Toivottavasti moisia yllätyksiä ei tarvitse sietää jatkossa.



Windyllä taasen paukkuarkuus aiheuttaa harmaita hiuksia. Uusivuosi meni suht. hyvin, Windy kyllä stressasi, muttei niin pahasti että olisi tarvinnut turvautua rauhoittaviin. Muut eivät sen sijan olleet moksiskaan. Kuitenkin se on alkanut lenkeillä säikähtämään kaikenlaisia ääniä, milloin työmaalta tulevaa pauketta, milloin mattojen tamppauksesta tulevaa ääntä sekä ylipäänsä kaikenlaista muuta mekkalaa. Vapaanapito on nykyään sen osalta hankalaa, kun se säikähtää niin silloin se ei aivan helpolla pysähdykään. Tänään lenkilläkin treenasin samalla Cloudya kun Dacu ja Windy oli paikkamakuussa, niin Windy vain yhtäkkiä lähti viiipottamaan samaan tapaan, kuin olisi rakettia pelästynyt. Itse en kuullut mitään je menihän siinä tovi että sai koiran kiinni, tosin karjumista se vaati. Tuollaista tilannetta vaan säikähtää niin pirusti. Ei koskaan tiedä, saako sitä kiinni ja joutuuko sitä pyydystelemään autojen seasta, vai jaetaanko naamakirjassa kohta Windyn katoamisilmoitusta. Pakko varmaan vaan pitää sitä hihnassa taikka sitten liinassa, tokkopa sitä vapaana uskallan pitää, autoteiden lähettyvillä ainakaan.


Olisi varmaan satakin muuta vituttavaa asiaa kirjoitettavana, mutten enää jaksa/halua niitä muistella. Lyhyesti sanoen mikään ei suju. En itsekään jaksa kohta yrittää samojen juttujen jankkausta, kun ne ei kumahda kalloon kuitenkaan. Pitää vaan ottaa itse tiukempi asenne ja kylmästi rankaista jos koirat ei tottele, ne osaa muttei kuuntele enkä mä sellaista ala katselemaan. Oikeista asioista olen tietty aikoja sitten alkanut palkkaamaan, kun ne tulee tekee heti sen mitä pyydetään. Nyt tuntuu vaan kummasti kaikilla olevan meneillään jonkinlainen teinikausi, Windyllä ei varsinaisesti, kunhan paukkuja säikyy liiaksikin.

Joulun kunniaksi se teki Harjulta löydön.


Pitäisi alkaa suunnittelemaan menoja ja kisakalenteria tälle vuodelle. Jos edes yksi hehkutettavan arvoinen asia pitää penkoa, niin saatiin Cloudyn kanssa paikka Keski-Suomen Kennelkerhon tokon SM-joukkueeseen! Tosin vain alokasluokkaan, mutta mahtavaa saada silti paikka tuonne. Toinen hieno juttu on se, että ollaan menossa ensi huhtikuussa Tallinna Winneriin! Sieltä ehkä sitten hakemaan Cloudylle serttiä ja cacibia? Toivottavasti koira on näyttelykunnossa silloin!

Toivottavasti tulisi pian jotain hyvääkin postauksen aihetta tämän raivarin jälkeen. Ollaan huomenna menossa Windyn kanssa Valorinteelle koiratanssitreeneihin, ei olla treenattu yhtään sitten messarin kisojen jälkeen, joten saa nähdä miten sujuu. Varasin myös Windylle hieronnan 14.1 maanantaille. Sopivasti hieronta maanantaina, niin ehtii hyvin palautua sunnuntain agitreeneihin mennessä.