keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

10 kiloa elämäniloa

Yhtäkkiä heräsin siihen todellisuuteen, ettei täällä asu enää pieni pentu. Tuo on venähtänyt maaliskuun aikana aivan huomaamatta, Windy on ohitettu niin korkeudessa- kuin painossakin. Daya 3kk 2vk 37cm ja melkein 10kg!

Eilen Marjatta tuli kotikäyntinä rokottamaan koko lauman kissoja myöten. Daya ei tuumannut mitään, taisi mennä koko piikki vähän ohi, kun tuo touhusi kaikkea muuta. Toivottavasti homma olis tulevaisuudessakin yhtä vaivatonta.

Sisäsiisteyden suhteen ollaan voiton puolella, ehkä? Edelleen tulee sisälle, mutta koko ajan vähemmän, vahinkoja sattuu silloin tällöin. Ulos tuo osaa tehdä, kauaa ei tarvitse odotella. Isoin ongelma on se, että kun muut ovat mukana, niin niissä on kiva roikkua = ei malta tehdä mitään. Sitten heti kun päästään sisälle, niin lattialla komeilee pökäle. Hihnakävely onnistuu paljon paremmin ilman muita, joten kävellään tasapuolisesti isompien kanssa ja välillä Daya saa kävellä ilman muita. Kersan ruokahalu on kuitenkin loputon! Ihana ominaisuus koirassa sen jälkeen, kun on saanut puurtaa Cloudyn syömisen kanssa.

Kuukausi sitten, ensimmäinen rakennekuva

Viime viikolla tuli ilmoitettua molemmat tytöt tanssikisoihin Lempäälään. Saatiin peruutuspaikat ja pitihän sitä tarttua tilaisuuteen, vaikka ohjelmien kokoamisessa tuleekin kiire. Tällä kertaa kisataan toisin päin, eli Cloudy korkkaa freestylen ja Windy menee HTM:ään. Wintu kisaa samalla räpellyksellä, kuin messarissakin. Cloudyllekään en ole ehtinyt tekemään mitään hienoa, sen liikeskaala on muutenkin hieman...suppea. Clade pääsee kuitenkin kilpailemaan rotunsa ensimmäisenä edustajana myös freestyleen, sen jos minkä vuoksi kannattaa lähteä Lempäälään asti!

Ajattelin, että Lempäälän kisat ovatkin toistaiseksi viimeiset, ennen kuin jäädään taukoilemaan. Kisataan ehkä seuraavan kerran syksyllä. Kuitenkin, seuraavat kisat haluan kisata niin, että mulla on valmiit ohjelmat, jotka on jo testattu käytännössä esim. esiintymistilanteessa ennen kisaamista. Extempore-lähdöt on kivoja, mutta vaihteen vuoksi haluan seuraavaksi suunnitelmalliselle linjalle. Tokon suhteen sama juttu. Lupasin itselleni, etten ilmota Cloudya minnekään, ennen kuin pakka on oikeasti kasassa...paitsi se nouto. Enivei, Windyn kanssa tekisi jo mieli avoilemaan. Liikkeet on kuosissa ailahtelevasti sujuvaa luoksaria lukuunotamatta. Maanantaina sheltlantilainen teki kuitenkin hienon, lähes neljän minuutin piilopaikkiksen. Vielä kun saisi häiriötreeniä, niin kisat, here we come!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti