lauantai 18. tammikuuta 2014

Haasteita, hierontaa ja tanssia

Saatiin Katjalta haaste jo viime vuoden puolella, joten tartun nyt siihen!

Säännöt:

1. Kiitä haasteen antajaa.
2. Vastaa hänen antamiinsa kysymyksiin ja kuvatehtäviin.
3. Keksi uudet kysymykset seuraavasti:
   - Kolme kysymystä, joihin saa vastata korkeintaan kolmella sanalla
   - Kolme kysymystä, joihin täytyy vastata kuvalla. Lyhyt kuvateksti sallitaan.
   - Kolme kysymystä, joihin pitää vastata vähintään kolmella lauseella.
4. Haasta kolme bloggaajaa.
5. Kerro heille, että heidät on haastettu.

Kiitos haasteesta, Katja!

Kysymykset, joissa max kolmen sanan vastaus

1. Mitä sinun tekee mieli juuri nyt?
- Lomaa, uimista & lakujäätelö!

2. Mitkä ovat omasta mielestäsi parhaat puolesi?
- Realistisuus, muisti & mielikuvitus.

3. Kolme asiaa, joita ilman et voisi elää?
- Koirat, Töpö & kännykkä.

Kysymykset, joihin vastataan kuvilla

1. Paras tai yksi parhaimmista muistoista vuonna 2013?


2. Onnistunein ottamasi kuva?

3. Mikä jäi parhaiten mieleen viime joulusta?


Kysymykset, joihin vastataan väh kolmella lauseella

1. Mitä odotat vuodelta 2014?
- Hyvää todistusta ja kivaa jatko-opiskelupaikkaa sekä kesätöitä! Unohtamatta uusien- ja vanhojen tuttujen näkemistä, myös niitä kauempana asuvia. Koirarintamalla sitä odottaa eniten uutta tulokasta ja Cloudyn mahdollisia pentuja.

2. Mitä tavoitteita sinulla on vuodelle 2014?
- Omalta osalta olen asettanut tavoitteeksi kunnon kohottamisen ja purkan nielaisun lopettamisen! Muita tavoitteita ei pahemmin ole, aiemmin mainitsemat koulujutut tietty ja koirillekin on jo "tavoitteet" laitettu. Ehkä tänä vuonna voisi kuitenkin ajatella ylipäänsä asioita vähän positiivisemmin, aina ei ole maailmanloppu.

3. Mitä asioita haluaisit muuttaa itsessäsi?
- Ehkä asennemuutos olisi ihan paikallaan, yleensäkin sellaiset asiat, jotka ei miellytä, tulee useimmiten vietyä loppuun sellaisella "tää on perseestä"-asenteella jonka päätän jo valmiiksi. Koirien ja ylipäänsä elämän kannalta olisi kätevää omata myös lisää kärsivällisyyttä. Voisin olla vähemmän vahingoniloinen ja itsekäs, jos joku asia täytyy tehdä kunnolla, niin teen sen mieluiten itse, eh.

Pitänee laittaa haastetta eteenpäin, joten uudelle rundille uudet kysymykset.
_________________________________________________________
Kysymykset, joihin max. kolmen sanan vastaus.
1. Uusin asia, jonka lemmikkisi osaa?
2. Plussia (positiivisia asioita) tästä päivästä?
3 Miinuksia (= negatiivisia asioita) tästä päivästä?

Kysymykset, joihin vastataan kuvilla.
1. Mikä jäi parhaiten mieleen viime kesästä?
2. Kuva, joka saa sinut ikävöimään jotain hetkeä/asiaa?
3. Paras muisto vuodelta 2011?

Kysymykset, joihin vastataan väh. kolmella lauseella.
1. Millaisen lemmikin haluaisit (seuraavaksi)?
2. Suunnitelmat ensi kesälle?
3. Mielipide vuodesta 2013?

En erityisemmin haasta ketään, joten tämän saa tehdä ihan kuka vain haluaa. :-)
________________________________________________________________

Koirarintamalle kuuluu aika hiljaista. Erika kävi tiistaina hieromassa koirat ja siitä eteenpäin pidettiin treenitaukoa ihan kaikesta tähän päivään asti, onneksi vain tähän päivään. Meillä oli esiintyminen Haukkuvaarassa polttariporukalle, meidän lisäksi esiintymässä olivat Jenna sekä Maija koirineen. Mulla oli molemmat tytöt mukana, Windyn kanssa tehtiin meidän nykyinen fs-ohjelma, joka sujui ihan kohtuullisesti. Haukkua oli liikaa, viereisen kentän agilitytouhut taisi kiihdyttää sitä jonkin verran, mutta onneksi Wintu teki omakivaa vähemmän kuin viimeksi. Nytkin se meinasi tulla jalkojeni väliin ennen aikojaan, heitti loppuasentoa kehiin yli viisi sekuntia aikaisin ja muuta mukavaa, mutta oli se sujuvempaa kuin silloin, kun esiinnyttiin näyttelyssä.

                                   

Ei sillä, ei se hirveän paljon tuota alemmas voisikaan mennä.
Cloudy ei sitten mennytkään niin mahtawasti, mutta turha siitä on karvapyllyä tai ketään muutakaan syyttää. Heti musiikin alkaessa Cloudy pongasi keinun kentän laidalta ja sinne oli päästävä, onhan kontaktit- ja varsinkin keinu olleet sille palkkoineen aivan superjuttu. Sitten Jessiltä tuleekin yhtäkkiä käsky, ettei tosiaan saa mennä sinne. Claden pienet aivot eivät kykeneet sitä ymmärtämään.
Saa nähdä, miten tuo tulee keinun treenaamiseen vaikuttamaan, kun se ei ole Ceen kohdalla varma este muutenkaan, mutta surraan sitä sitten vasta agitreeneissä.

Niin se hieronta. Molemmilla tytöillä oli takana pientä lukkoa, mutta liukkaiden kelien jälkeen se ei ole mikään ihme. Suhteellisen hyvin saatiin auki, eikä Erikan mukaan ole aivan heti tarvetta jatkokäsittelylle. Erika katsoi myös mielenkiinnosta Dacua ja vaikka tehtiin aivan lyhyt käsittely, niin en muista, olisiko Dacu koskaan ennen reagoinut hoitoon noin voimakkaasti. Ylös noustessaan takajalat eivät tahtoneet löytyä ja kävely oli enemmänkin ankan vaappumista. Mutta jotain oikeasti näkyvää vaikutusta sentään oli.
Dacun ilme oli tällainen kun kuuli että pääsee käsittelyyn
Kennelyskää on sen verra rajusti liikkeellä Jatillakin, ettei parane päästää omia koiria sinne ennen pennun tuloa. Ei sullouduta neljän seinän sisälle, mutta minimoidaan riskit. Ransu tulee tuuraamaan Cloudya aksan puolelle, good juttu!

Pennusta- tai pikemminkin sen sapuskasta tuli myös uutta infoa. Syö nappulaa, jota ei kuulemma saa Suomesta, joten saadaan varmaankin kasvattajalta evästä mukaan. Raakaa se tulee saamaan pikkuhiljaa nappulan lisänä, ruokakuppi ja hihna sille on jo valmiina ja yksi päivä kun oltiin Rahulan Rehussa ruokaostoksilla, mukaan tarttui myös ensimmäinen lelu!

7 kommenttia:

  1. susku suosittelee liittymään lumkiaksi manteliinu.blogsbot.com HYVÄÄ VIIKONLOPPUA

    VastaaPoista
  2. Teen haasteen huvikseen. Onx toi paras muisto vuodelta 2011 vai 2013?

    VastaaPoista
  3. Kennelyskää on kyllä nyt todella paljon liikkeellä - ikävää. :( Jattilassa ei ole käyty kuukauteen, sillä ensin oli joululoma, sitten Kertun juoksut. Pöpöjä voi toki olla Haukkuvaarassakin, mutta josko ei niin paljon. Kerttu loukkasi silmänsäkin jo tässä, niin en haluaisi enää ihan heti uusia vastoinkäymisiä. Kohtahan se valeraskauskin on jo tulossa.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijei, teillähän on ollut ihan kaikkea, toivottavasti säästyisitte tekin taudeilta ja valeraskaudelta myös :D Järkeilin itsekin, että josko Haukkuvaarassa ei olisi pöpöjä yhtä paljon kuin Jattilassa, mutta taidetaan suosiolla jättää tanssitreenit väliin nyt hetkeksi. Tuolla oli kyllä huippua esiintyä, polttariporukka oli pääosin koiraihmisiä ja ymmärtivät, että esiinnytään mieluiten Haukkuvaaran pohjalla. Luksusta, kun esiintymiset yleensä jossain asfaltilla tai liukkailla messumatoilla!

      Poista