torstai 23. tammikuuta 2014

Pentuhaaste

Luonnonlapsi antoi meille oikein kivan pentuhaasteen, kiitos siitä!

"Ideana on laittaa kuvia koiran vauva-ajasta ja mahdollisesti kertoa millainen tapaus koiruus oli ikänsä suloisimmassa vaiheessa. Voi myös kertoa hassuja/hölmöjä tapoja mitä koira omisti pentuna, mistä se kasvoi yli ja mitkä tavat ovat sillä edelleen. Sitten haastetaan 3 muuta koiramaista blogia, joiden blogissa käydään henkilökohtaisesti ilmoittamassa haasteesta."

_______________________________________________________________


Neljä viikkoa, viaton virne.
Vaati hieman ajatustyötä miettiä, kenen kolmen pentuajoista kertoisin, mutta päädyin Cloudyyn, koska siitä on olemassa eniten kuvia. Suistuin hieman raiteilta, mutta oikeastaan meidän tarina ei edes ala siitä, kun Cloudy saapui, vaan paljon aiemmin.

Osa ehkä jo tietää, että Cloudyn kasvattaja, Mirva on jo ennestään tuttu. Mirvan hevonen oli samalla tallilla, kuin äitini poni. Cloudyn emä Piiku oli usein tallilla mukana, joten äiti törmäsi siihen siellä ja ajatteli, että Piiku on nätti koira. Sopivat sitten Mirvan kanssa yhdessä, että kokeillaan saada Piikusta muotovalio. Ei siihen tarvittukaan, kuin kolme näyttelyä. Äitini oli mukana paitsi näyttelytouhuissa, myös auttamassa Piikun astutuksessa ja synnytyksessä. Ei siinä vaiheessa tullut mieleenkään, että meille tulisi pentua. Ei siis yhtään.

Muistan hyvin sen illan, kun äiti ilmoitti menevänsä Mirvan luokse. Piikun synnytys oli kuulemma alkanut. Se oli melko normaalia, että äiti meni auttamaan tuttuja koirien synnytyksissä, mutta Piikun pentueen kohdalla sitä halusi olla enemmän ajan tasalla kuin koskaan ennen. Aamulla kännykkään tuli iloinen viesti, saldona oli neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Eikä tässäkään vaiheessa ollut aikomusta ottaa pentua, olin vannonut itselleni olevani paimenihminen ja olihan Windykin vasta 11 kuukautta vanha. Ei toista koiraa, ei vielä.

Pääsin lällyttelemään pentuja ensimmäisen kerran, kun ne olivat kolmiviikkoisia. Muistan sen vieläkin, miten kannettiin pennut olohuoneeseen ja kuvasin niitä, joskin yksikään kuva ei taida olla enää edes tallessa. Ne oli pieniä, tummanharmaita marsuja, jotka vaan pötköttivät mahansa vieressä.

Reilu viisi viikkoa

Tämän jälkeen kävin itseni kanssa kamppailua, entä jos kuitenkin...? Järki ja tunteet menivät toistensa tielle kerta toisensa jälkeen. Kerta toisensa jälkeen katsoin Eurasier-kerhon sivuja sekä pentulistaa. Pentueita oli tarjolla, mutta ei se ollut sama asia. Pennun pitäisi olla juuri Piikun pentu, mikään muu ei tullut siinä vaiheessa kysymykseeenkään. Pentulista näytti ensin, että jäljellä oli yksi narttu ja kolme urosta. Yksi narttu menisi Mirvan äidille ja yksi uroksistakin oli jo varattu. Jossain vaiheessa jäljellä oli enää pari urosta. Vasta siinä vaiheessa, äidin kannustaessa toisen koiran ottamisesta, pentujen ollessa viisiviikkoisia tein päätöksen, että haluan sen toisen nartun. Sen, joka oli jo varattu siskonsa kanssa.

Mirva kuitenkin ilmoitti, että ehdottomasti myisi mielellään toisen nartun minulle. Kesti vain hetken, kunnes tämän nartun varannut nainen ilmoitti, ettei kykenekään ottamaan pentua. Asioilla on tapana järjestyä. Siitä alkoi tuskainen odotusaika, muutama viikko vielä, niin saisi pennun kotiin.
Käytiin säännöllisesti katsomassa meidän pentua. Minusta oli pääasia, että pentu oli kaikinpuolin kiva. Äiti kuitenkin tiesi minun innostuvan (tai jo innostuneen..) näyttelytoiminnasta, joten äippä sitten niska limassa katsoi vuoroin rotumääritelmää, vuoroin pentua.

Jossain vaiheessa sitten koitti se lauantai, huhtikuun 16.päivä, kun pentu oli määrä hakea. Paha vaan, että meillä oli aamulla perhetuttujen syntymäpäivät, joten siellä piti viettää muutama tuskainen tunti, ennen kuin pääsi pennunhakuun. Muistan vieläkin, miten istuin kauniissa pöydässä ja katsoin ikkunasta ulos, välillä katsoin kelloa, joka ei tuntunut liikkuvan eteenpäin ollenkaan.
Lopulta se sitten koitti, pennunhaku. Haettiin Cloudy vain kilometrin päästä, ei tarvinnut istua kauaa autossa. Silti muistan erinomaisesti sen, miten puin Cloudylle Töpön valjaat, ennen kuin hypättiin takapenkille. Se taisi olla oikeasti se hetki, kun meidän yhteinen taival alkoi.

Ceen perusvirne kuusviikkoisena
Kun päästiin kotiin, Cloudy vietti aikansa pääosin sänkyni alla. Ei tullut houkuttelun avulla sieltä pois, joten ajattelin, että mitä väkisin. Kuitenkin jo ensimmäisenä iltana, kun olin riittävän kauan istunut lattialla sanomatta- tai tekemättä mitään, Cloudy tuli sängyn alta moikkaamaan. Se oli hieno hetki. Valitettavasti se vaan meni piloille. kun sisko porhalti huoneeseen ja Cloudy meni pikaisesti takaisin sinne, mistä oli tullutkin.


Muistan kuin eilisen päivän sen, miten me oltiin pennun kanssa pihalla yli tunti ja odoteltiin, milloin tulee ensimmäinen pissi ulos. Tulihan se sieltä sitten viimein. Cloudy oli lumen ystävä jo seitsemän viikkoa vanhana, valitettavasti huhtikuun puolessa välissä lunta ei ollut pahemmin, joten pienen täytyi tyytyä pomppimaan pienten, hikisten kasojen päällä, jos meinasi lumesta nauttia.
Ensimmäisenä iltana Cloudy päästettiin tutustumaan Windyyn. Wintu tökki kauhistunutta Ceetä kartionokallaan ja pentu pakeni kissankiipeilypuun taakse. Muistan tilanteen vieläkin erinomaisesti. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen ja samalla ainoa kerta, kun Windy oli tavallaan Cloudyn yläpuolella. Kun seuraavana päivänä tytöt laittoivat jo painiksi, Cloudy oli jo niskan päällä, vaikka kokonsa puolesta Vinski oli suurempi.

Ensimmäisen kuukauden ajan nukuin Cloudyn kanssa lattialla patjalla. Ensimmäisinä päivinä Cloudy viihtyi vain sängyn alla, mutta öisin se rohkaistui ja tuli tanssimaan naamalle. Jossain vaiheessa se siirtyi kokonaan viereen nukkumaan. Ehkä tuo patjalla nukkuminen on osasyy siihen, miksi tuo rotkale nukkuu yhä vieressä.
Cloudyn nimi oli ongelma, se oli porukoiden mielestä liian vaikea. Minä kuitenkin pidin pintani, halusin tuosta pörröpallosta ehdottomasti Cloudyn. Jonkin aikaa Cloudylla olikin kaksi nimeä, se oli miltei kesäkuuhun asti myös Kirppu, ennen kuin myönnyttiin siihen, ettei Cloudy olekaan aivan mahdoton nimi.
_______________________________________________________

Tältä erää pentuhaaste jääköön tähän, partkakkonen tulee varmaankin viikonlopun aikana. Cloudysta on niin kovasti kerrottavaa, että kesästä ja mökkeilystä kertominen lienee parasta tehdä erikseen. Sitten pääseekin jo kertomaan itse karvapyllystä, ylläoleva on enemmänkin tarinaa vaan siitä, miten C tuli.  Saa nähdä, innostuisko tekemään tällaisen pentukoosteen noista muistakin, Dacusta ei vaan ole olemassa yhtään kuvia, hö.
Haasteen heitän tällä kertaa seuraaville:

WIPOE
Sekametelilauma
Superpudelssonit H & J

4 kommenttia:

  1. Herramunjee miten suloinen pikku pampula se on ollut! ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vasta 7 viikkoisena se oli parhaimmillaan, kun sillä oli korvatkin! :´D

      Poista
  2. Pitää katsella miten sovelletaan haastetta kun nämä nykyset on vähän vanhempina tulleet meille, mutta yritetään jotenkin haaste toteuttaa. :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin, että pystynkö teille haastetta laittamaan juuri tuon syyn takia, mutta toivottavasti onnistuu jollain tapaa. :)

      Poista